Saturday, December 24, 2011

Vallankumous ja voileipäkakut, nuo suomalaisen ydinosaamisalueet


Meillä on pidetty ensimmäiset juhlat, ja ystäväni Kris laati esitupareihin kerrassaan hienoja voileipäkakkuja. Kukaan vieras ei ollut koskaan nähnyt voileipäkakkua aikaisemmin. Kaksi ei uskaltanut edes maistaa, mutta kaikki jotka maistoivat, tykkäsivät kovasti. Tarjoilimme myös glögiä ja pipareita. Juhlat kestivät koko päivän, puolestapäivästä puoleen yöhön. Koko päivän kestävät bileet ovat siitä mukavat, että vieraita tulee ainakin aluksi tipoittain ja jokaisen vieraan kanssa ehtii viettää aikaa ja keskustella. San Salvadorilainen kiinteistövälittäjämme Francisco oli perheineen  ottanut selvää suomalaisista tavoista. He toivat lahjaksi leipää ja suolaa. Olin huomaavaisuudesta kovin liikuttunut.

Olette ehkä kuulleet että Occupy-liikkeen militantein siipi agitoi meillä täällä Oaklandissa. Minä olen joutunut pahan Twitter-riippuvuuden valtaan, kun valvon yötä päivää virtuaalisesti, mitä siellä nyt on taas keksitty. Occupy Oaklandin vaikuttajahahmoihin kuuluu muun muassa rap-artisti Boots Riley, jonka joku saattaa muistaa World Trade Centerin terrori-iskun aikoihin julkaistusta albumista jonka kannessa sattumalta lentokone lensi kaksoistorneihin. Siitä nousi kova haloo, mutta The Coup -yhtye ei suostunut poistamaan albumia myynnistä. Boots on kova kommunisti, ja hänellä on tavoitteena ei sen vähempi kuin koko kapitalistisen järjestelmän tuho.

Oaklandin Occupy-porukan kovassa ytimessä vaikuttaa black bloc -anarkisteja, ammattiliittojen äärivasemmistolaisia,  militantteja maahanmuuttajien oikeuksien kannattajia, intiaaniaktivisteja, ja Black Panther -henkisiä rotuvähemmistöjen oikeuksien ajajia. Ihan ydinporukassa on kolme ihmisoikeuslakimiesperheen kasvattia, kaksi heistä lakimiehiä itsekin. Kaoottisista hihhuleista ei siis ole kyse, vaan kurinalaisista äärilinjan aktivisteista. Osan kohdalla on ehkä vähän koomista se, miten he uskovat olevansa työväenluokkaa. Hienojen yliopistojen kampuksilla kasvaneet sivistyneistömukulat ovat tutustuneet oikeisiin töihin ja niiden tekijöihin varmaankin lähinnä kesätöissä ja maksaessaan erilaisista palveluista.

Sitten meitä pyörii mukana monen näköistä viherpipertäjää ja sosiaalidemokraattia ja ihan tuommoista perusdemokraattiakin. Osa ihmisistä yrittää viedä Occupy-liikettä puoluepolitiikan suuntaan, ja se on tietysti anarkistille ihan kauhistus. Ei se minustakaan tässä vaiheessa mitenkään nerokas ajatus ole, kun tuo politiikka vaikuttaa aika läpikotaisin korruptoituneelta. Demokraatit eivät ole republikaaneja kummempia, se on täällä Oaklandissa nähty. Ihan samalla lailla ne ovat rahalla ostettavissa.

Poliittinen vaaka on tässä maassa kallistunut niin jyrkästi oikealle että olen strategisista syistä valmis tukemaan aika radikaalejakin vasemmistokaadereita. Näkyvät radikaalit luovat meille moderaateille tilaa hengittää. Nythän tilanne on vähän sellainen, että suomalainen kokoomuksen äänestäjäkin on täällä Yhdysvalloissa kirkuvanpunainen kommunisti, koska kannattaa ilmaista yliopistokoulutusta ja kansallistettua terveydenhuoltoa. Minunkaltaiselleni, mielestäni poliittisesti aika keskivertoihmiselle, ei ole kertakaikkiaan tilaa poliittisella kartalla.

Arvoisa lukija huomaa ehkä, että olen hiukan leppynyt siitä kun viimeksi kirjoitin Oaklandin Occupeeraajista. Osittain se varmaan johtuu siitä että olen tutustunut heihin paremmin. Samalla olen tarkentanut kantaani siitä, miksi poliittiset ääri-ilmiöt saattavat joskus olla myös hyödyllisiä.

Ja sitä paitsi minähän olen nykyään anarkisti.

Anarkistikaverini on ilmoittanut, että tällainen ihminen kuin minä on täällä Amerikassa yleisen katsannon mukaan anarkisti. Hän on ihan tohtoritason väitöskirja-anarkisti, joten kyllä hän jotain tietää siitä mistä puhuu. Minä olen siis Suomessa sitoutumaton, ja äänestänyt milloin mitäkin puoluetta, esimerkiksi RKP:ta. Jag undrar om Elisabeth Rehn förstår att hon är anarkist?

Minulla ei ole pienintäkään aikomusta tulla pidätetyksi, joten en ole koheltanut tuolla missään laittomissa satamansulkemisoperaatioissa. Sen sijaan askartelimme mieheni kanssa suloisia lauttoja jotka kannattelevat Ikean patterijouluvaloilla valaistuja minitelttoja. Minitelttoja saa yllättäen internetistä helposti! Veimme lautat Lake Merritt -keskustajärvelle kellumaan.

Pääsimme tapaamaan järven vallanneita lautta-anarkisteja jotka ihan nukkuivat ja asuivat siellä lautallaan neljä päivää, ennen kuin poliisi tuli pidättämään heidät. Anarkistit olivat herttaisia, laittoivat iltapalaksi vasikanlihavoileipiä ja lauloivat kanssamme Sua kohti Herrani -virren, sen jota esitettiin Titanicin kannella laivan upotessa. Teltta-taideaktioomme liittyi tällainen symboolinen taso.

Siellä järvilautalla oli ihanaa ja tunnelmallista, kyläilimme siellä parina iltana. Kahden minitelttamme valot tuikkivat järvellä vieläkin - Oaklandin ainoat teltta-occupyt tällä hetkellä! Poliisi ei varmaan kiiressä huomannut muuta kuin isossa lautassa kiinni olleet miniteltat - ankkuroimme ne kaksi muuta telttaa vähän kauemmaksi järvelle. Niissä on sisällä pienet muoviset mielenosoittajat joilla on minikokoisia eväitä ja makuupussit ja kaikki.

Viime viikolla oli kaupunginvaltuuston kokous, jossa käsiteltiin kovin kiistanalaista ehdotusta antaa poliisille lisävaltuuksia voimankäyttöön jos joku vielä yrittää sulkea Oaklandin sataman. Näittekö niitä videoita siitä tähänastisesta voimankäytöstä? Luuletteko että voimatoimia lisäämällä tilanne muuttuu jotenkin paremmaksi? Pari Oaklandin valtuustonjäsentä luulee. Ehdotus ei onneksi mennyt läpi. Siellä kokouksessakin oli tietysti lähes mellakka. Minä kävin samaan aikaan vaivihkaa viemässä kaupungintalon aulaan joulukuusen alle miniteltan, jossa lukee "Back soon", ja se a on sellainen ympyröity anarkia-a. Pikkuteltta oli kuulemma ilahduttanut anarkisteja. Hyvää joulua heillekin.

Olen melkein varma että tämän syksyn Occupy-touhut olivat vasta alkusoittoa, ja tästä kasvaa todellinen massaliike jolla on merkittävä poliittinen vaikutus. Mutta voihan se olla että olen väärässä. Jos joku haluaa lyödä asiasta vetoa, niin ottakaa yhteyttä. Meillä lyödään politiikasta vetoa ihan päntiönään!

Sunday, December 4, 2011

SOHVA!!!


Upuneita ehkä ollaan mutta sohva on täällä! Ja taulujen ripustaminen on vaikeaa! Ja joulukuusi on minimalistinen! (Ja epäilemättä huomenaamulla vielä minimalistisempi, kun nuo kissat käyvät yöllä sen kimppuun.)

Hän on vain upunut

Yksi kaverini oli sellaisessa työssä, jossa ohjataan toisinaan ihmisiä hoitoon erilaisista syistä. He olivat työkaverin kanssa saaneet järjestettyä erään ihmisen lääkärin vastaanotolle, koska tällä ihmisellä tuntui olevan psykiatrisen hoidon tarvetta. Hoidon järjestäminen oli ollut rasittava prosessi, ja niinpä kaverini oli kovin pettynyt kun lääkäri, joka puhui suomea aksentilla, oli eri mieltä asiakkaan hoidontarpeesta ja sanoi että "Miksi te lähettä hänen tänne kun hän on vain upunut?"

Tässä kuvassa on meitsi tämän viikonlopun jäljiltä. Eilinen huhkittiin varastolla, koko hoito piti purkaa ja pakata uudelleen että saatiin esiin sohva ja muut tavarat mitä tässä vaiheessa tarvitaan. Tänään aamulla yhdeksältä muuttomiehet roudasivat ne kamat tänne meille, ja tämä päivä on purettu laatikoita, järjestelty, ja erotettu se pino joka menee hyväntekeväisyyteen.

Vuosi ilman 90 prosenttia maallisesta omaisuudestamme on opettanut ainakin sen, että hyvin suurta osaa siitä ei tarvita mihinkään. Että good riddance heille.

Vuosi. Oikeasti. Minä en ole nähnyt tuota meidän sohvaa vuoteen.

Muistaakohan joku tätä lukeva, miten tähän remonttiin piti mennä ehkä neljä kuukautta?

Voitte kuvasta yrittää päätellä, olenko psykiatrisen hoidon tarpeessa vai vain hiukan upunut.

Wednesday, November 30, 2011

Terde ois, siideri puuttuu

Siellä se nyt on. Meidän terde. Tuo metallihomma on taiteellinen aaltopeltiratkaisu suihkukopin ulkoseinään. Se taitaa tulla myös sisäseinään! Pahoittelen vastavalossa ja tunnetilassa vinoon mennyttä horisonttia.

Amerikassa on isommat sienetkin

Tässä kuvassa ei oikein kunnolla näy miten isoja nuo kanttarellit ovat, mutta siis ison miehen kämmenen kokoisia. Paistoin ne äsken voissa ja öljyssä punasipulin kera, ja olipas kyllä herkullinen lounas.

Sunday, November 27, 2011

Parempi Occupyy pivossa kuin intiaani oksalla


Tusina Targetin telttoja nousemassa vallatulle tontille.

Oaklandin Occupy-leiri on nyt häädetty kolmeen kertaan. Telttaporukka alkaa varmasti olla aika väsynyttä, ja ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä että kaikkein vannoutuneimmat anarkistikaaderit, jotka ovat mitä ilmeisimmin kaapanneet Oaklandin Occupy- liikkeessä vallan, eivät välttämättä edusta strategisesti tarkkanäköisintä haaraa. Tosin he näyttävät olevan myös usein aika kovassa kännissä, mikä on ymmärrettävää tämän hetkiset sääolosuhteet huomioiden. Viime viikolla he säntäsivät "pelastamaan" pankille menossa olevaa asuintaloa täällä West Oaklandissa saatuaan jonkun tweetin jostain että tällainen olisi hyvä idea. Kukaan ei ollut ihan sataprosenttisen varma siitä, mikä kiinteistö on kyseessä ja kuka sen omistaa, mutta joku tyyppi sanoi puhuneensa omistajan, tai ainakin jonkun omistajan sukulaisen kanssa, ja jengi pisti teltat pystyyn tyhjälle tontille ja alkoi onnitella itseään hyvästä työstä. Tontin omistaja sai vihiä asiasta ja otti yhteyttä poliisin ja vaati häätämään occupeeraajat. Omistaja sattui olemaan rouva Gloria Cobb, Oaklandin vanhan ja arvostetun Oakland Post -sanomalehden omistajaperheestä. He ovat Oaklandin afroamerikkalaisten aatelia, ja koko tontinvaltaushomma alkoi vaikuttaa yhä isommalta virheeltä. Poliisi hääti taas kerran valtaajat.

Perjantaina oli sitten ostoshuumapäivä Black Friday, jolloin monet kaupat laittavat tavarat tuntuvaan aleen, ja ryntäyksessä yleensä aina kuolee vähintään yksi ihminen ikäänkuin kapitalismin alttarille. Emeryvillen Bay Streetin ostoskeskus sijaitsee vanhoilla Ohlone-intiaanien pyhillä mailla, ja ensimmäiset amerikkalaiset ovatkin jo kymmenen vuoden ajan järjestäneet näyttävän Black Friday -protestin siellä ostoskeskuksessa. He haluavat muistuttaa ihmisiä siitä, kenen tontilla tässä oikeastaan halvan tavaran perässä juostaan. Protestia osaavat odottaa niin ostoksilla olijat kuin kauppiaat, eikä sitä yleensä pidetä mitenkään huonona juttuna, koska ihan asiallisesta asiastahan siinä huomautetaan.

Occupyläiset liittyivät tänä vuonna protestiin, ja kävivät mm. jumittamassa Targetin ja Ikean jonot lastaamalla kauhean määrän ostoskärryjä täyteen retkeilyaiheista tavaraa ja hylkäämällä sitten kärryt kassajonoon. Lisäksi he jakoivat esitteitä jossa kerrottiin mm. että Ikean perustaja oli natsi ja Targetin tavarat on tehty riistotyövoimalla. Protestissa oli minusta hyvääkin, mutta toisaalta se oli aika paska temppu kaupan työntekijöitä kohtaan, jotka joutuivat laittamaan ne kaikki tavarat takaisin hyllyyn. Ja muuta vaikutusta tällä tempulla ei sitten oikein ollutkaan, mihinkään.

Arvoisa lukija huomaa varmasti, että minua alkaa vähän kypsyttää nuo Oaklandin anarkistit. Se johtuu siitä että en oikeasti usko siihen heidän vallankumoukseensa. Olen tosi innostunut Occupy-liikkeestä ja esim. Glass-Seagall Actin saattamisesta uudelleen voimaan, finanssialan tehokkaasta valvonnasta, ja verotuksen muuttamisesta järkevämpään suuntaan. Mutta minusta sillä ei ole oikein mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, että kuittaillaan ostoksilla oleville taviksille, ja tehdään kaupan työntekijöiden vuoden kamalimmasta päivästä vielä kamalampi. Oaklandin anarkisteja ei kiinnosta verotuksen tai finanssialan uudistaminen pätkän vertaa, koska se vaan hidastaisi vallankumousta. Me moderaatit olemme tässä nyt militanttien kanssa vähän niinkuin pattitilanteessa. Olin paikalla silloin kun ensimmäiset teltat nousivat 19. kadun ja Telegraphin kulmaan Oaklandin toiseen Occupy-leiriin, ja ne kiinalaiset teltat tulivat muuten kaikki samasta isosta Targetin laatikosta. Että ihan vaan omasta silmästä voipi jokainen kaivella sitä malkaa.

Ainoa occupeeraaja jolle tällä hetkellä nostan vilpittömästi hattua on intiaanipäällikkö Running Wolf, joka on taas puussa. Hän oli aiemmin Berkeleyssä puussa yli kaksi vuotta, kun hän vastusti eräiden tammien kaatamista. Tammet sijaitsevat vanhalla intiaanien hautausmaalla, ja Berkeleyn yliopisto oli ajatellut rakentaa juuri siihen kohtaan uuden urheilukeskuksen. Ei se puussa olo sitten lopulta auttanut, puut kaadettiin, mielenosoittajia sakotettiin, ja paikalla on nyt rakennustyömaa. Running Wolf asettui ehdolle Berkeleyn pormestariksi - siis maasta käsin - mutta ei voittanut vaalia. Nyt hän on taas puussa tuolla Oaklandin kaupungintalon edessä. Hän on puusta käsin huudellut ideansa ja kysymyksensä Occupy Oaklandin General Assembly -kokousten aikana. Hän voi ihan hyvin pysyä siellä puussa taas vaikka miten kauan. Jossain vaiheessa olen ajatellut selvittää käykö hän välillä maan pinnalla kakalla ja pissalla, vai hoitaako nekin asiat jollain intiaanien puunoksatekniikalla.

Saturday, November 19, 2011

Maalari maalasi taa-loo-a

Kyllä ammatti-ihminen on aina ammatti-ihminen, sanoi Mäkinen kun huorissa kävi. No, mitenkäs minä nyt tällälailla asiattomuuksia. Viime sunnuntaina päätin että se mitä en iltaan mennessä saa maalattua, jää maalarimme Ismaelin huoleksi. Ismael on nyt heilunut apureineen täällä viikon ja ihanasti minun ei ole tarvinnut yhtään hioa ikkunanpuitteita, jotka "auttamaan" tullut ystävämme pilasi pakkelilla lähestulkoon täydellisesti. Ne ovat nyt ihan sileät ja hienot ja maalatut!

Marimekon pilallisen tapetin tilalle valittiin seinään Gliddenin maali nimeltä "Dried Basil", testasin sitä sohvatyynyn ja parin taulun kanssa ja hyvältä näyttää.

Päätimme jättää ruokailuhuoneen ovenkarmin historiallis-taiteellisen läikälliseksi. Ismael ja hänen apulaisensa hioivat kaikki eri maalikerrokset sadan vuoden ajalta näkyviin ja laittoivat päälle satiinilakan.

Portaikon seinävaloiksi valikoituivat vitosen maksavat Ikean pikku kattolamput. Ostimme niitä väliaikaislampuiksi kassillisen, ja meistä ne näyttävät noissa syvennyksissä niin hyvältä että ei niiden tilalle nyt sitten hankitakaan mitään muita valaisimia.

Seuraavaksi tapahtuu arvatkaa mitä. Me haetaan sohva varastosta.

SOHVA.

Sitä ennen pitää kyllä siivota ja organisoida, ja tänä viikonloppuna me lepäillään ja ensi viikolla on kiitospäivä. Mutta sitten sen jälkeen.

Sohva.





Tuesday, November 15, 2011

Kun ulkona nukkuminen ei ole protesti

Mieheni tapasi Deloresin pari viikkoa sitten sillan alla. Tuolla meidän läheisen rautatiesillan alla on pitkään ollut kodittomien leiri. Ei protestikodittomien opiskelijoiden, vaan ihmisten joilla ei oikeasti oikein ole vaihtoehtoja. Oaklandin kaupungin puhtaanapitolaitos on muutamaan kertaan heittänyt teltat menemään, mutta ne tulevat aina takaisin. Kerran kun menin siitä ohi autolla, näin miten puhtaanapitolaitoksen mies itki samalla kun heitti kodittomien vähäisiä tavaroita roska-autoon. Ei se ole mitään helppoa kenellekään, tämä Amerikan sisäisen kolmannen maailman arkitodellisuus. Nyt leiri on kai jätetty rauhaan - se on varmasti inhimillisin vaihtoehto, jos mitään paikkaa ei ole joka ottaisi päihde- ja mielenterveysongelmaiset kodittomat vastaan. Sotaveteraanien avustusjärjestön pakettiautoa näkee parkissa siinä leirin edessä, he tarjoavat varmaan ainakin jotakin apua.

Johnilla ja Deloresilla oli ollut ihan mukava juttuhetki, ja John on pari kertaa yrittänyt käydä viemässä Deloresin pyytämiä printtejä valokuvista. Delores ei ole ollut paikan päällä. Leirissä vakituiseen asuvat kaverit olivat kertoneet että Delores on päässyt oleskelemaan johonkin sisätiloihin. Näen usein saman, hiukan vanhemman miehen lakaisemassa leirin edustaa. Siellä on ihan siistiä, ottaen huomioon että ollaan jalkakäytävällä. John oli kysynyt tältä mieheltä, olisiko jotakin apua mitä voisimme antaa tai ruoantarvetta tai muuta. Mies oli vastannut että he eivät tarvitse mitään, heillä on kaikki ihan hyvin.

Delores oli kertonut Johnille silloin kun he tapasivat, että tilanne menettelee. John oli kommentoinut että Delores on aika hyväkuntoisen näköinen ja kannustanut huolehtimaan terveydestä. Delores oli vastannut huumorintajuisesti että kyllä hän sen tietää että hän on aika hyvännäköinen mama.

Tuloerot eivät ole mitään kivaa läheltä katsottavaa. Olen kyllä silti tyytyväinen, että minulla on miehenä amerikkalainen, joka haluaa katsoa asioita silmästä silmään, eikä sellainen joka haluaa elää hyvinvointikuplassa ja teeskennellä että ikävät asiat eivät liity häneen mitenkään.




Thursday, November 10, 2011

Herran pieksut


Tommonen siellä nyt on. Meidän talon persauksessa. Alla vertailukuva siitä mitä siellä oli vielä noin kuukausi sitten.

Tuesday, November 8, 2011

Katto-Castanedat vauhdissa

Kolme Castanedan veljestä on paukutellut meille uuden katon. Keittiön yläpuolella oleva pikkukatto liitettiin uuden osan kattoon, niin että nyt meillä on viiden katon sijasta vain kaksi kattoa.


Sunday, November 6, 2011

Saturday, November 5, 2011

Marimekon tapettifiasko

Ostin olohuoneen seinään kolme rullaa Marimekon Biloba-tapettia. Kaunis oliivinvihreä pohja ja intensiivinen oranssi lehtikuvio olivat minusta ihan hengästyttävän kauniit. Palkkaamamme 30 vuoden kokemuksen omaava ammattimies ei valitettavasti suostunut laittamaan tapettia seinään. Hän sanoi että on uransa aikana nähnyt näin huonolaatuista tapettia ehkä kymmenisen kertaa. Tapetti oli leikattu väärin, vinoon, niin että joka tapetin reunassa oli ohut valkoinen raita. Taljojen välissä raita olisi tietenkin kaksinkertaistunut kooltaan, ja erottui selvästi huoneen toiseen päähän asti. Lisäksi tapetista lähti runsaasti väriä heti kun se kastui työn yhteydessä, ja valmis seinä olisi näyttänyt läikälliseltä ja haalistuneelta.

Ei tule nyt suomalaisen työn mitalia Marimekolle eikä Niemen muuttofirmalle.


Alushousut päähän, pizzaa huuleen, ja arttia tulemaan

Oakland, tuo vallankumousturismin tuore mekka joka nyt paistattelee valtakunnanjulkisuudessa ja vähän maailmankin, pani eilen tyrät rytkyen taidetta tulemaan Oakland Art Murmur- taidetapahtumassa joka järjestetään joka kuun ensimmäinen perjantai. Oli graffititaidetta ja katukeittiöitä ja perinteisempää taidetta ja kaiken maailman kaupustelijaa. Sekä omaehtoisia katuesiintyjiä laidasta laitaan. Ne kalsaripäiset tyypit näkyvät (kylläkin aika suhmuraisesti) tuossa kuvassa alempana. Teki oikein mieli huomauttaa ulkopaikkakuntalaisen näköiselle anarkistille että kuules turisti, on täällä ennen teidän occupyitännekin osattu.

Sain graffititaiteilijalta hienon julisteen ja ostin tämmöisen t-paidan. Ja söin katukeittiöstä kiviuunipizzaa. Hyvät meiningit oli!

Graffititaidenäyttely vanhassa teollisuushallissa.
Bileissä oli myös tanssia ja ruokaa.

Tiskijukka työssään

Tuollainenkin olento ilmestyi tanssilattialle


Tapasin tämän taiteilijan jolla
oli tavattoman hienoja töitä


Luomukatutaideperformanssi. Ihan kumma oli,
esiintyjillä oli alushousut päässä ja liitutaulu
jossa luki "Fuck semiotics."

Katukeittiörivistö

Pizzapojat, kiviuuni näkyy juuri ja
juuri vasemmanpuoleisen pojan olan takaa

Palasimme vielä uudestaan graffitibileisiin
kun siellä oli niin mukavaa

Joku oli tullut tosi pitkällä fillarilla
ja ajatellut samalla asioita uudelleen

Thursday, November 3, 2011

Uusia kuvia lisäosasta

Tähän nurkkaan tulee kylpyamme.
Siitä voi sitten ikkunasta katsella naapurin kanoja.

Tässä näkyy makuuhuone.
Sateen vuoksi nyt on taukoa rakennustöistä, mutta John otti tänään nämä kuvat ennen kuin laittoi koko hässäkän pressun alle.
Ylhäältä päin kylppäri näyttää tältä
Uudisrakennuksen tuorein vaihe.
Tuohon erkkerin näköiseen tulee suihku.

Wednesday, November 2, 2011

Tää on viesti teille kovikset


Mies kuvasi tämän kadunkulmasta tänään 2. marraskuuta, Oaklandin yleislakkopäivänä ja tähän asti suurimman mielenosoituksen aikana.

Tulkitsen tätä kirjoitusta niin että se on tarkoitettu lähinnä Berkeleyn suunnasta tänne Oaklandiin aina mellakoimaan tuppaaville insurrektionalistianarkisteille. Että hajottakaa kotonanne paikkoja, meillä on täällä rehellinen rotesti.

Uuden makuuhuoneen ja kylppärin runko

Tästä alkaa näkyä mitä meidän talon takaosaan hahmottuu. Oikealla kylppäri, vasemmalla entisen keittiön kohdalla makuuhuone. Me ollaan jo käyty siellä teellä! Tänään Agustinin pitää vähän siirrellä ikkunan paikkoja ja sitten alkaa olla runko valmis. Seuraavaksi sitten kattotuolit.

Tuesday, November 1, 2011

Detskuja köökistä


Kaffee ja tee, lautanen siltä reissulta kun käytiin Meksikossa rakastumassa, vanhantavarankaupasta hankittu lusikka jossa julistetaan että "Here's champagne to our real friends, and real pain to our sham friends", Kylväjän Paulin tekemä hieno piikkikauluksellinen raku-maljakko ja sille kaveriksi hankittu amerikkalainen raku jolla on musta hieroglyfikaulus, mummon peltipurkki, ja hoodookemikaalit.





Monday, October 31, 2011

Sosialistilta ostettu T-paita

Nuori viehättävä sosialisti myi minulle tämän paidan Occupy Oaklandissa. Hän markkinoi meille kovasti Berkeleyn Marxilaiskonferenssia, ja oli sitä mieltä että erityisesti Ethan pitäisi tuoda sinne mukaan, ettei kapitalistinen hapatus ehdi pilata häntä. Vanha pahanhajuinen rastafarianisti oli juuri paasannut minulle parikymmentä minuuttia siitä miten Jeesus on huijausta ja naisten olisi syytä muistaa alapesu (!!!) ja olin saanut lentolehtisiä niin vankien oloista huolestuneilta nälkälakkolaisilta, vegaaneilta, kuin vallankumoukselliselta kommunistipuolueelta. Mustien Panttereiden infopisteeseen emme olleet vielä ehtineet.

Oakland on kaapannut Berkeleyn manttelin Amerikan radikaaleimpana kaupunkina. Täällä on niin vannoutuneita anarkistejakin että ihan hampaita vihloo. Ne kun rupeavat jossain telttailemaan, niin ne jämähtävät kiinni kuin merirokko. On kyllä jännittävää seurata mitä tästä vielä kehkeytyy.

Anarkistituttavani naureskelee usein että anarkistit hoitavat koko amerikkalaisen vasemmiston kirjanpidon, toimistotehtävät ja muun byrokratian, koska he ovat kaikkein järjestelykykyisin porukka. Jos Oaklandin kaupunki haluaa telttaprotestin loppuvan, heidän kannattaisi ehkä alkaa jakaa anarkisteille jotain hyväpalkkaisia virkoja jossa he saavat toteuttaa järjestelynhaluaan? Telttakylä vajoaisi anarkian tilaan ja olisi helppo pyyhkäistä jäljettömiin, kun ei olisi enää anarkisteja hoitamassa asioita!

Yksi protestien seuraus kuultiin tänään aamulla radiossa, kun Forum-ohjelmassa ällistyttävästi selvitettiin kuulijoille, mitä eroa on esimerkiksi syndikalisteilla ja anarkokommunisteilla. Että näin sitä yhteiskunnan marginaalit saavat yhtäkkiä näkyvyyttä!

Sunday, October 30, 2011

Tuore tilannekuva keittiöstä


Minä taistelin tänään koko päivän olohuoneen erkkerin pakkeloinnin kanssa, saadakseni seinät ikkunoiden välistä maalauskuntoon. Hengityssuojaimesta huolimatta on aika tukkoinen olo sen kaiken hiomisen jäljiltä. Mies teki tapettiseinään pohjustuksen, ja hurautti keittiön seinään nämä lasihyllyt. Nyt on saarekkeen viimeistely enää jäljellä.

Alhaalta laskien toisella hyllyllä ovat hoodoo-tarvikkeeni: Van Van -öljy ja ammoniakkipesu. Luulenpa että niitä on voinut olla tässä talossa käytössä jo sata vuotta sitten. Ajattelin että ei siitä haittaakaan voi olla, että nojataan paikalliseen kansanperinteeseen loitsuasioissa. Jos saataisiin vaikka se Åke-sedän haamu noiduttua takaisin peiliin, sitten jos sen saa jotenkin korjattua.

Mitä, lasihyllytkö muka hieman epäkätevät maanjäristyksen sattuessa? Älkää höpäjöikö. Meillä on Van Van -öljyä.

Pomppiva lapsi katolla

Tässä on jotenkin liikkis video meidän vanhan kämpän kattoterassilta, jossa minä kittailen pahantuulisen näköisenä viiniä, lapsi pomppii trampoliinilla, ja Trotsky on ihan vauva vielä. Hän joutui jonkin aikaa olemaan aina narussa, koska se kuului sisäsiisteyskoulutukseen. Minä olen tuossa varmaankin nuorena äitinä aivan uupunut heräilemään yöllä kantamaan koiraa paskalle, kun ei se osannut vielä itse kulkea portaissakaan.

Wednesday, October 26, 2011

Rakkautta ja Anarkiaa, Oakland Edition



Kävimme äsken Frank Ogawa Plazalla, jonka mielenosoittajat ovat nimenneet Oscar Grant Plazaksi poliisin pari vuotta sitten ampuman nuoren miehen kunniaksi. Mielenosoittajat ajettiin sieltä pois eilen voimatoimin, mutta he ovat nyt palanneet. Kaupunginjohtaja on epämääräisesti lupaillut että rauhanomaisiin mielenilmauksiin ei enää puututa.

Poliisin ylimitoitettu voimankäyttö, ja erityisesti nuoren Irakin sodan veteraanin vakava vammautuminen poliisin ammuksesta, ovat nopeasti aiheuttaneet Oaklandin kaupungin johdolle todellisen PR-katastrofin. Kaupunginjohtaja Jean Quanin Facebook-sivulla on tällä hetkellä 9838 kommenttia joissa tuomitaan jyrkästi kaupungin ja poliisikunnan toiminta. Viime yön ja tämän aamun aikana moni ihminen ympäri maailmaa kuuli Oaklandista ensimmäisen kerran, ja valitettavasti se tapahtui nyt tällaisessa valossa. Kaikki tämä sen jälkeen kun suosittu poliisipäällikkö Anthony Batts erosi pari viikkoa sitten virastaan, turhautuneena kaupungin johdon yleiseen kyvyttömyyteen. Poliiseja saapui tänne viime yönä 16 eri kunnasta, sekä liikkuvasta poliisista, ja nähtävästi heidän toimintaansa ei viime kädessä johtanut oikein kukaan. Scott Olsen makaa nyt koomassa sairaalassa.

Tänään puoli kymmenen aikaan illalla aukiolla ei ollut näkyvissä yhtään poliisia, mutta iloisia, helpottuneita oaklandilaisia sitäkin enemmän. Monet eri ikäluokat, etniset ryhmät ja yhteiskuntaluokat tuntuivat olevan edustettuna, mutta suurin osa porukasta näytti olevan opiskelijoita. Siellä oli parhaillaan General Assembly menossa, ja seurasimme miten kolmetuhatpäinen porukka jaettiin hujauksessa 20 henkilön ryhmiin äänestystä varten. Anarkistit ovat kyllä aiemmankin kokemukseni mukaan maailman järjestelmällisimpiä ja tehokkaimpia henkilöitä. Ihan henkeä salpasi se helppous, millä kaikki sujui, vaikka äänentoistona oli vain se New Yorkistakin tuttu "people's mike". Niinkuin aina kaikissa Oaklandin miekkareissa ja mellakoissa, myös berkeleyläisen Bob Avakianin maolainen kommunistipuolue oli vahvasti edustettuna. He ovat puoliammattimaisia mellakoitsijoita ja poliisiprovokaattoreita, mutta nähtävästi heidän militanttisiipensä on saatu ainakin toistaiseksi rauhoittumaan.

Äänestyksen tuloksena oli, että marraskuun 2. päivänä on Oaklandissa yleislakko. Mielenosoittajat, nuo kirjaimelliset protestantit, jäivät sinne suunnittelemaan jatkoa toiminnalleen. Occupy Wall Street- liike on General Assemblynsä demokraattisella päätöksellä päättänyt lahjoittaa Occupy Oaklandille 20 000 dollaria uusien telttojen ja muiden vermeiden hankkimista varten.

Täytyy sanoa että vaikka tuo Avakianin porukka ei ole mitenkään sydäntäni lähellä, niin oli aika hieno kokemus. Meistä molemmista tuntui Johnin kanssa että mitään ihan tällaista ei ole tapahtunut aikaisemmin. Nämä nuoret ihmiset ovat keksimässä uutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoa, joka on samaan aikaan uusdemokratian testilaboratorio.

Kyllä tässä tulee vanhalle hämylle ihan melkein tippa linssiin.

(Tässä Facebook-albumissa on hienoja kuvia Occupy Oaklandista keskiviikkoillalta.)

Tuesday, October 25, 2011

Poliisi hyökkää mielenosoittajia vastaan Oaklandissa

Tässä videossa näette tämän illan tunnelmat täältä kivan rauhallisesta Oaklandista. Poliisi hyökkäsi tänään aamulla Occupy Oakland- mielenosoitusleiriin koska se oli kuulemma aiheuttanut "terveydellisen riskin". Mielenosoittajia on saapunut lisää pitkin päivää ja parhaillaan tässä yläpuolella lentää kolme poliisihelikopteria. Poliisi ampuu kyynelkaasukranaatteja ja kumiluoteja kohti mielenosoittajia, ja en ihmettelisi jos ruumiita tulisi ennen aamua. Kyynelkaasu haisee meille asti, tässä alkaa nyt olla vähän vaikea hengittää. Poliisin toiminta on täysin ylimitoitettua tilanteeseen nähden. Mielenosoittajat eivät ole tähän mennessä osallistuneet väkivaltaan muuten kuin sen uhreina. Kaupunginjohtaja on lähtenyt pois Oaklandista tänään jossain vaiheessa, ja täällä vallitsee nyt jonkinlainen poliisivaltio.

Ihan järkyttävää. Juuri viime viikolla tuli äänestyslappu jossa Oaklandin kaupunki kerjää puoltoääniä lisäverolle, jolla rahoitettaisiin varojen puutteessa riutuvaa poliisilaitosta. Kuka hullu sellaista veroa äänestää, jos ne rahat käytetään näin? Monenko konstaapelin vuoden palkka tässä palaa helikopterin polttoaineena ja kyynelkaasuammuksina taivaan tuuliin?

Tästä voi katsoa millaista jälkeä tulee kumiluodista - joita poliisin virallisen lausunnon mukaan ei ole ollenkaan käytetty. Tässä uutisraportti josta näkyy kyynelkaasupommitus, ja kerrotaan vakavasti loukkaantuneesta naisesta. Tämä kuva on aika järkyttävä - pyörätuolissa istuvaa naista viedään kyynelkaasulta turvaan.


Monday, October 24, 2011

Åke-sedän haamun perseelleen mennyt Amerikanreissu




Viime kesän merkittävimpiin tapahtumiin kuului se, kun tyhjensin varastokoppini Lauttasaaren Minivarastolla ja ratkaisin, mitä tavaroita lähetetään Oaklandiin ja mistä hankkiudutaan eroon. Itkin ja nauroin kun pengoin varastolla entistä elämääni, tavaroita joita en ollut nähnyt sen jälkeen kun lähdin kuusi vuotta sitten tukka putkella Amerikkaan. Hyvin vähän siellä enää mitään oli jäljellä: olin jo kahteen kertaan myynyt "kaiken" Hietalahden kirppiksellä, ja sitten vielä myynyt asuntoni lähestulkoon irtaimistoineen italialaiselle insinöörille. Olin varastoinut vain perintökalleudet, taulut, ja psykologis-mystillisesti merkittävät esineet. Ja hirmuisen lastin kirjoja. Ja erinäiset muut asiat mistä en ollut varma, mitä niille pitäisi tehdä. Siellä minä sitten rojuvankilan uumenissa ihmettelin mitä tehdään entisen poikaystävän alastonkuvalle, 15 vuotta sitten Umaticille ja Betacamille kuvatuille opiskelutöiden videomatskuille, ja kuka haluaisi kaikki nämä kirjoitusprojektien taustatutkimuksia varten hankitut, mitä ihmeellisimpiä aiheita käsittelevät kirjat. 60-luvulla kirjoitettu pitkänmatkanjuoksijoiden valmennusopas. Tähtitieteen aakkoset. Sotilaan käsikirja.

Karsinta oli raakaa, mutta niin on elämäkin, ja lopulta Lauttasaaresta lähti Sortti-asemalle isompi lasti kuin Kaliforniaan. Ameriikkoihin otettavaksi valikoituivat kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat esineet: isoäidiltä peritty pieni kirjoituspöytä ja siihen kuuluva jakkara, vanha peili jossa tiettävästi asuu Åke-isosetäni haamu, ihana Yki Nummen Triennale-jalkalamppu jonka ostin siitä yhdestä Annankadulla olleesta kivasta kaupasta vaikka minulla ei olisi ollut siihen varaa mutta kun oli kevät ja minä olin rakastunut johonkin näyttelijään jolla oli vihertävänsiniset silmät. Ja ystäväni Paulin tekemä hieno raku-maljakko, Haikosen Antilta saadut kauniit posliiniset Ruotsin armeijan hammasmukit, mummon peltirasioita ja virkattuja liinoja, ja muuta sen sellaista tavaraa jota ei millään rahalla Amerikasta osteta. Ai niin ja se Pelkosen Marien kanssa Turun Suomalaiselta Pohjalta vuonna 1990 varastettu Benedictine-tuhkakuppi. Se on hieno ja vihreä ja ollut niin monessa mukana, että sitä ei jätetä.

Niemen muuttoyhtiön iloiset pojat tulivat ja hakivat säälittävän pienen kuormani, ja minä jäin jännittyneenä odottelemaan miten Åke-sedän haamu selviää matkasta, ja miten hän viihtyy Amerikassa.

Tavarat tulivat tänään ja en nyt sitten tiedä missä Åke-setä tällä hetkellä luuhaa, mutta peili on ainakin sirpaleina. Jostain syystä Niemen ammattilaiset olivat katsoneet aiheelliseksi kietaista antiikkisen peilin kertaalleen kuplamuoviin ja pakata sen sitten laatikoiden ja kirjoituspöydän väliin ikäänkuin pehmusteeksi. Ja sen isoisoisän omin käsin rakentaman kirjoituspöydän jalat taas ovat poikki, koska kaikkien neljän jalan ympärille oli kiedottu tiukkaan pakkausmuovi joka oli matkan aikana kutistunut, ja vetänyt jalat irti muusta pöydästä. Yki Nummen jalkalampun messinkinen varsi taas oli jätetty sojottamaan kuorman ulkopuolelle, ja se on nyt poikki. Ihan irtipoikki.

Tällä hetkellä minun on vähän vaikea käsittää, että jos tässä on nyt esimerkki siitä miten ammattilaiset pakkaavat muuttokuormia, niin miksi kukaan ihminen ikinä palkkaa siihen hommaan ammattilaisia?

Näitä rikki menneitä tavaroita ei voi korvata mitenkään. Eihän antiikkinen peili tietenkään ole minkään arvoinen rahallisestikaan, jos sen lasi on rikki, mutta se ei tässä ole pahinta. Pahinta on se, että olin viikkokausia odottanut näitä toteemiesineitäni kuin arvokkaita vieraita, ja jännittänyt että pärjääkö se Åke-setä nyt täällä sitten kun ei se englantiakaan osaa. Vai onko haamuilla joku oma esperanto, niin että ne kaikki ymmärtävät toisiaan. Ja osaanko minä laittaa sen kirjoituspöydän sellaiseen paikkaan että Ruth-mamma olisi tyytyväinen.

Ihan kuin olisin pettänyt edesmenneet sukulaiseni.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...