Thursday, January 6, 2011

Alaston joulu ja seurapiirihuminaa

Vietimme joulun alasti, Wilbur Hot Springsin rikinhuuruisissa altaissa. Kalifornia on tunnetusti tuliperäistä aluetta, jossa maankuoren alta pulppuaa esiin niin kuumaa kuin kylmää mineraalivettä. Kultaryntäyksen aikaan monikin kultaa tai kuparia hamuillut onnenonkija perusti valtaukselleen kylpylälaitoksen, jos mainausbisnes ei oikein ottanut tulta. Wilbur sai alkunsa juuri näin, ja pian sen maine kiiri ympäri maata ja maailmaa. Läheiseltä Wintersin juna-asemalta kulki hotellille hevosrattaat viisi kertaa päivässä, ja niillä tuotiin niin kuninkaita ja ministereitä kuin tavallisempia kansalaisia hoitamaan kihtejään, luuvalojaan ja heikkoja hermojaan. Wilburin vesiä pidettiin Baden-Badeniakin parempina.

Ennen eurooppalaisten tuloa Wilburissa kylpivät Patwin-, Pomo-, Wintun- ja Colusi-intiaanit. Heille se oli pyhä rituaalien ja puhdistautumisriittien paikka, joka jätettiin valkoihoisten käsiin siinä vaiheessa kun kullan ja muiden mineraalien etsijöitä alkoi olla riesaksi asti. Lähistöllä sijaitsee tänäkin päivänä intiaaniheimojen maita, ja niillä taas rahakkaita kasinoita, kuten suosittu ja pramea River Rock. Osavaltion uhkapelilait eivät koske intiaanireservaatteja, joten kasinot ovat monille reservaateille merkittävä tulonlähde. Meitä tuli Wilburissa patikoidessamme isokokoinen intiaanimies vastaan, joka tervehti murahtamalla ystävällisesti, vähän sillä lailla kuin elokuvissa. Totta kai täällä muutenkin tutustuu ensimmäisiin amerikkalaisiin, mutta jotenkin siinä tapaamisessa oli erilainen tunne kun ei oltu baarissa tai työpaikalla. Olimme juuri ohittaneet vuoren rinteellä paikan jossa oli kiviä ringissä, kaikenlaisia uhriesineitä niiden keskellä, ja kirjavia lankoja sidottu läheiseen tammeen. Me olimme siellä pyhillä paikoilla ihan kutsumattomina vieraina, ja herätti kiitollisuutta kun tämä komea, päällikön askelin asteleva mies jonka juuret ovat syvällä rikkikerrostumien seassa, hymyili ystävällisen näköisesti. Hän pääsi ilmaiseksi kylpemään, eikä hänelle pidetty samaa esitelmää säännöistä kuin muille vieraille. Vastaanoton nainen sanoi että sinä tiedät nämä asiat paremmin kuin kukaan muu täällä.

Wilburin nykyinen hotellirakennus valettiin betonista vuonna 1915, ja nostettiin alennustilasta 70-luvulla psykiatri Richard Millerin ja hänen potilaidensa toimesta. Miller piti Wilburissa 15 vuotta päihdevieroitusklinikkaa, jonka hyviä hoitotuloksia hän osittain piti mineraalikylpyjen ansiona. Sittemmin Wilburiin pääsevät kaikki halukkaat lepuuttamaan hermojaan ja kehoaan. Vesi onkin todella väkevän rikkistä ja mineraalirikasta, ja aivan kirkkaan vihreää. Tulikuumaan veteen lisätään jäähdytysvettä, ja se ajetaan kolmeen erilämpöiseen puiseen ränniin joissa se vaihtuu koko ajan. Rännit ovat noin metrin syvyisiä ja yhden uimahalliradan levyisiä, ja viehättävän puutarhan keskellä katoksen alla. Sääntöihin kuuluu että uimapukua ei tarvitse käyttää, ja puhuminen on kielletty jotta kaikki saavat samalla hiljaisuushoitoa. Katoksen ulkopuolella on erillinen kuumavesiallas jossa keskustelu on sallittua, sekä isompi lämmittämätön uima-allas. Sinne oli ihana pulahtaa viilenemään kuumien kylpyjen välillä!

Wilburin kylpyparatiisissa on myös sauna. Valitettavaan kalifornialaiseen tapaan se on kamala, liian lämmin kuivasauna. Mäntylauteet ovat inhottavan kuumat, vettä ei saa heittää kiukaalle ja vihdan käyttö on jyrkästi kielletty. Mietin, valittivatkohan Soinninkajo-lauluyhtyeen suomalaiset jäsenet saunasta Wilburissa marraskuussa esiintyessään? Toivottavasti. Tuommoisia epämiellyttäviä ja luultavasti epäterveellisiä paahtouuneja ei saisi kutsua saunaksi ollenkaan. Missä on EU silloin kun sitä tarvittaisiin? Kirjoitin tietysti Wilburin palautekaavakkeeseen jeremiaadin aiheesta ja laitoin Suomen Saunaseuran nettisivujen osoitteen. Onneksi tässä meidän lähellä on sentään Albanyn Sauna, jonka ovat rakentaneet suomalaiset siirtolaiset vuonna 1937. Siellä on yksi iso keskuskiuas josta saa tuimat löylyt. Vedenheitto hoituu suomalaisinsinöörin tai muun pellepelottoman innovoimalla savolaishenkisellä hanatekniikalla, ja vihdan saa vapaasti viedä. Äitinikin kehui tätä saunaa niin että onnellinen saunanomistaja suunitteli laittavansa seinälle kyltin: "Finnish Mother Approved".

Kotiin palelemaan palattuamme rupesin vakavasti pohtimaan turvesaunan rakentamista takapihalle. Siihen saisi puutavaran hoideltua jostain luultavasti puoli-ilmaiseksi, eikä turvekaan puutarhaliikkeessä paljoa maksa. Voisin esitellä kalifornialaisille veretseisauttavaa ugrimeininkiä. Mies ei ole vielä aivan varauksettomasti tämän idean takana mutta on hänet saatu hullumpaankin yllytettyä. Hänellä saattaa olla hieman traumoja siitä kun hän joutui suoraan lentokoneesta jetlaggipäissään lämmittämään Töölönlahdella sijainnutta turvesaunaa, jonka viereisellä Happihuoneella järjestimme kaverini Anun kanssa bileet. Niiden oli määrä olla vasta 48 tuntia sen jälkeen kun John laskeutuu Suomeen, mutta meillä oli pieni aikataulusekaannus. Töröttelin kuplavolkkarilla mieheni Helsinki-Vantaalta Töölönlahdelle, iskin kirveen käteen ja selitin tehtävän kulun. Että jos lämmittäisit seuraavat viisi tuntia tätä kivikasaa, äläkä polta saunaa pliis, ja tässä on olutta. Kukaan ei voi väittää että meidän mies ei olisi saanut kunnon ugrikastetta. Töölönlahdessa yösydännä alasti pulikoidessamme Johnille syntyi sellainen kuva että Suomessa on kaupungin puistoissa "clothing optional". Hän oli hieman pettynyt kun jouduin kertomaan että näin ei ole, ja putkareissu saattaa seurata jos tästä kärähdetään.

Ennen kylpylomaa löysimme itsemme taas kerran Alexin bileistä, joissa olikin koolla koko Länsi-Oaklandin suihkuseurapiirit. Eli kaikki aktivistit ja vakaumusvouhottajat, naamiaispuvuissa. Alexin edelliset, Halloweenin kunniaksi järjestetyt bileet päättyivät niinkin villeissä tunnelmissa että kaksi vieraista oli päätynyt takapihalle aivan kerrassaan harjoittamaan rakkautta raittiissa ulkoilmassa. Muuan toinen vieras oli puolestaan soittanut aamulla Alexille että apua, kuka tämä sängystäni löytynyt tyyppi on, ja antanut tuntomerkkejä. Tällä kertaa tunnelma oli ehkä hiukan kesympi ja asiallisempi, puhuttiin kunnallispolitiikkaa ja vertailtiin kortteliyhdistyskokemuksia. Mekin palasimme kotiin jo kymmenen jälkeen. (Tänä lauantaina juhlitaan Alexin syntymäpäiviä Bench and Bar- klubilla, että huihui, mitäköhän niistä pippaloista mahtaa seurata.)

Uutta vuotta on nyt mennyt jo viikko, ja me odottelemme aina vaan rakennuslupia. Kuten jo yli kuukauden ajan, niiden pitäisi taas olla valmiina "ehkä tämän viikon lopussa". Toinen villikissanpennuista saatiin kesyyntymään ja vietiin löytöeläintaloon, jossa hänellä on nyt paremmat mahdollisuudet jäädä henkiin ja löytää oikea koti kun hän osaa seurustella ihmisten kanssa. Hänen siskonsa sai lopulta nimekseen Lisbeth, Salanderin mukaan, koska hän ei antaudu milloinkaan ja antaa turpaan kenelle vaan. (Molemmat pennut osoittautuivat naaraiksi, ja ihmisystävällisempi kisu sai nimekseen värin perusteella Mustard, eli Sinappi.) Lisbeth on meidän yläkerrassa häkissä vieläkin, ja sähisee hurjasti joka kerta kun vien hänelle ruokaa. Sähinä on vähentynyt ehkä ihan hiukan sen jälkeen kun Mustard vietiin pois, ja nyt hän jo välillä maukuukin ja pureskelee varpaitani melko ystävällisen tuntuisesti. Saas nähdä kesyyntyykö Lisbeth ennen kuin meillä on ne rakennusluvat, vai tapahtuvatko nämä molemmat asiat vasta sitten kun olemme esimerkiksi eläkkeellä.

Kuvassa: Wilburin geysir. Photo credit: Wilbur Hot Springs

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...