Friday, April 22, 2011

This is the hard part

Niin lohduttaa meitä Alex kun kyselemme huolissamme, kuinka käy budjetin ja koskahan ollaan voiton puolella. Kaverit paukuttavat ja sahaavat meillä kaiken päivää, mutta lopputulokset ovat suurelta osin näkymättömiä: perustuksien parannuksia, rakenteiden vahvistuksia, viemäröintiä ja sähkötöitä. Kaikkea sitä ei-niin-glamuröösiä oikeaa työtä josta rakennushommat suurimmaksi osaksi koostuvat.

Minulla on koko ajan tasaisen uupunut olo. Tulen töistä kotiin ja alan turtana imuroida rakennuspölyä. Yritän olla ajattelematta miten kivaa olisi jos olisi sohva, ja voisi nyt heittäytyä siihen ja juoda matcha-teetä ja lueskella. Sohvaa ei ole ollut viiteen kuukauteen, eikä sitä tule olemaan luultavasti vielä neljään kuukauteen. Raskauden mittainen aika, sohvatta. Sanonko suoraan mitä siitä ajattelen? No sanon. Perseestä. Elämä ilman sohvaa on perseestä.

Koko ajan haisee joltain. Puupölyltä, kipsipölyltä, mudalta, puunkäsittelyaineelta. Yhteen kohtaan vanhaa seinää piti laittaa jotain kemikaalia joka tuhoaa siinä itäneet lahosienet. Eihän se ole kovin vaarallista, eihän? Aivosoluille. Silmät kutiavat koko ajan jostain pölystä tai lasikuidusta. Jokailtaisena viehättävänä rituaalina meillä on sängyn imurointi, kun aina ei jaksa lakanoita vaihtaa ja kissat ja koira kantavat tassuissaan ja turkeissaan pölyä ja likaa meidän sänkyyn. Tai siis, lattialla olevalle patjalle, sänkyhän on varastossa. Siellä missä se sohvakin.

Ah, sohva.

Välillä en saa nukuttua, kun lasken riittävätkö rahat. Meillä on sellainen työnjako että minä pelkään katastrofia ja mies uskoo että hyvin se menee. Useimmiten eri elämän tilanteissa lopputulos on jotain siltä väliltä, ja sitten voimme kumpikin tyytyväisenä uskoa olleemme oikeassa. Olen nyt viikon verran nukkunut huonosti, ja eilen päätin että on pakko päästä saunaan. Albanyn saunassa kroppa rentoutui ja mieli vähän rauhoittui, ja mies katsoi tämän todisteeksi siitä että remonttirahat tulevat riittämään. Omasta mielestäni katastrofi on edelleen ihan yhtä todennäköinen, mutta onpa ainakin endorfiinitasot paremmin kohdallaan sitä odotellessa.

Työn edetessä Alexin visio kotimme tilojen rytmistä ja suhteesta toisiinsa paljastuu yhä nerokkaammaksi. Jokainen lisäikkuna luo valoa ja avaruutta juuri oikeaan kohtaan. Käännetty portaikko on kaunis, ja koko olohuone sen myötä jotenkin ystävällisemmän tuntuinen. Ruokailuhuoneen lisäikkuna rytmittää koko tilan ja tekee näkymästä olohuoneen puolelta siihen suuntaan harmonisen ja symmetrisen. Ikkunoiden väliin voi juuri kivasti laittaa jonkun huonekalun ja jotenkin jonkun maljakon. Jonka kissat pudottavat kuitenkin lattialle mutta surraan sitä sitten kun on ensin lattia laitettu.

Lattiaan tulee nyt sitten loppujen lopuksi bambua. Ja Aasiasta ovat kotoisin myös koristelaatat joita aiomme käyttää keittiössä valkoista laattaseinää elävöittämässä. Arvoimme pitkään, onko Buddha keittiössä teennäistä liioittelua, mutta sitten päätimme että tämä on Kalifornia ja joka ei kestä fuusioruokaa ja fuusiokulttuuria, pysyköön poissa meidän keittiöstä. Sitä paitsi kyseinen hirvittävän hieno ja kallis laattaliike, tuolla juppien teemapuistossa eli Santana Rown ostoskadulla, lopetetaan tänä sunnuntaina ja koko varasto oli 50%-70% tarjouksessa. Ostin myös pari viehättävää ruskehtavaa laattaa joissa on tyylitelty kiinalainen pilvikuvio. Niitä aion käyttää ulkona, kuumavesipaljun vieressä terassin koristeena.

This is the hard part. Lisäikkunat pitää lisätä ennen seuraavaa rakennustarkastusta, koska niitä ei virallisesti ole lisätty vaan niissä kohdissa on "aina ollut ikkunat." Ikkunoiden rakenteisiin käytetään vain vanhoja aineita, niin rakennustarkastaja ei ala epäillä mitään. Näin uskovat kaikki projektissa mukana olevat optimistit, eli siis en minä. Minä odotan siitäkin jotain katastrofia, kaikki ikkunat pitää ehkä purkaa ja meille tulee joku miljoonasakko.

Sitä voin miettiä ensi yönä valvoessani, minkä nyt ehdin Farrow & Ballin maalikatalogin ulkoa opettelulta ja Vicente Wolffin sisustusvinkkien pänttäämiseltä. Kannattaa aina käyttää kontrasteja, ja jokaisessa huoneessa pitää olla selkeä huomiopiste. Aksenttiväriseinäksi ei pidä valita väärää seinää, vaan nimenomaan se huomiopisteseinä, muuten on kaikki pilalla ja sitten on taas katastrofi. Muistakaa se.

Kuvia prosessin etenemisestä voi katsella täällä.

Thursday, April 14, 2011

Transmogrifikaatio eksistenssin tilana - mietteitä lankuista

Koti on aina vähän niinkuin ihon jatke, tai suojakuori. Siitä on Kafka kaukana, kun joka aamu seitsemän-kahdeksan aikaan reipas porukka tunkeutuu eksoskeletonimme sisään ja ryhtyy rymistelemään sitä uuteen uskoon ja siirtelemään rakenteita. Heillä on kannettava mankka josta he soittavat haikeita meksikolaisia lauluja jotka kertovat kaipauksesta, ja säestävät niitä kiroilemalla hilpeästi ja taukoamatta, että vete a su chingada madre, pendejo de mierda! Jos mankasta loppuu musiikki, niin Armando tai Roberto alkaa yleensä laulaa loilottaa jotain biisiä jossa väistämättä esiintyy fraasi "mi amoooooooooooor". Tai sitten "pendejo de mierdaaaaaaaaaa". Vähän meneillä olevasta hommasta riippuen. Minä yritän tarjota työmiehille lähes joka päivä kahvia, ja aina he sanovat kohteliaasti että ei kiitos. Silloin kun meillä oli pelkät tikapuut yläkertaan, Armando oli ihmetellyt minua Alexille, että onpa kyllä ihmeellinen señora kun kiipeilee tyynesti tikapuilla eikä valita yhtään. Tikapuut eivät olleet minusta mitenkään merkilliset, paljon omituisempaa on syödä puuroa ja tehdä aamutoimia, kun äijäporukka tulee ja menee ja laulaa täällä meillä niinkuin tykkää.

Ikinä en ole nähnyt noin tehokkaita rakennusmiehiä. Jälkeä syntyy nopeasti ja paljon, ja työn laatu on aivan erinomainen. Uudet portaat ovat jämäkät eivätkä natise tai heilu, ja uusien seinien kehikot on tehty niin hyvin että ne eivät yhtään kalpene alkuperäisten rinnalla. Tällä viikolla seiniin on lisätty eristystä, ja tänään Armando alkaa laittaa sisäseiniä, eli ensin vanerilevyjä eristeen päälle. Ensi viikolla rakennetaan keittiö! Alexin systeemi on sellainen, että hänellä on aina monta projektia menossa, ja niin hänen vakiurakoitsijansa eivät joudu olemaan ilman keikkaa oikeastaan koskaan. Heillä ei ole mitään syytä venyttää projektin kestoa, vaan päinvastoin työn jatkuvuus riippuu tehokkaasta työskentelystä joka pitää kaikki asiakkaat tyytyväisinä. Me maksamme työmiehille palkan suoraan, ja mielestäni se on kohtuullinen palkka. En tunne olevani halpatyövoiman riistäjä.

Keittiön kaapiston valinnassa tuli mutkia matkaan, kun meidän budjetti on pieni, ja yllättävää kyllä ihan koristelemattomat levyovet tuppasivat olemaan kovasti kalliita. Kaikenmaailman söpösteltyjä peiliovia kyllä olisi saanut halvalla. Lopulta löysimme sopivat ovet, paitsi että ne olivat tummaksi petsattua tammiviilua. Alex sanoi että niiden maalaaminen on pikkujuttu. Valkoiset peruskaapit saadaan siis mutkan kautta. Täällä Amerikoissa graniittiset keittiötasot ovat valtavan muodikkaita, ja sellaista on suositeltu kovasti jälleenmyyntiarvomielessä. Minä inhoan graniittia sisämateriaalina sydämeni pohjasta, se kuuluu minusta eduskuntatalon portaisiin ja hautakiviin. Graniittisesta keittiötasosta tulee mieleen liikaa yrittävä pyrkyri polyesteripuvussa, ja keinokristallikruunu. Arvatkaa minkälainen keittiötaso meille tulee? No graniittinen. Se on ihan kauhean halpa. Kiinalainen mies tulee asentamaan sen. Valitsimme mustan, mattapintaisen, mahdollisimman vähän graniittia muistuttavan graniitin. Taustaseinä tulee valkoisesta subway-laatasta, ja keittiön idea on siis kaiken kaikkiaan vähän tämän näköinen, paitsi että kaapit ovat yksinkertaisemmat ja niihin tulee nämä Ikean huomaamattomat vetimet.

Seinien sisältä ja takapihan uusia perustuksia kaivettaessa on paljastunut kaikenlaista kiinnostavaa jätettä, kuten vanhoja savipulloja, posliininuken torso, ja erilaisia astiansirpaleita. Aiomme rakentaa yhteen sisäseinään lasiovisen kaapin, josta tulee kotimuseo johon löydökset pannaan. Taloa on suurennettu ainakin kolme, ellei neljä kertaa, ja sisäseiniä purettaessa löytyi upeaa vanhaa ulkoseinää. 1800-luvulla muinaismetsän kaataminen ei ollut suuri synti, ja ulkoseinä on tehty mahtavan paksuista aarniopunapuun lankuista. Niiden päällä on etu- ja sivuseinässä kaunis punapuupaneeli, mutta alkuperäinen takaseinä on ollut ihan pystylankulla. Puutalohistoriaa tunteva tuttavamme ei ollut millään uskoa, että asbestilevyjen alla on maalaamaton ulkoseinä, koska viktorianaikaiset asuinrakennukset maalattiin lähes poikkeuksetta. Mutta niin se nyt vaan on. Katselin ja koskettelin punapuupaneeleita hartaan ihmetyksen vallassa. Vanhat puiset rakennukset ja timpurintyö herättävät hellyydensekaista kunnioitusta: miten taitavasti kaikki on tehty, vinokannakkeista talon kehikkoa myöten. Miten raskasta se työ on ollut ilman mitään koneita ja sähkölaitteita. Tumman punaruskeat, melkein mustiksi tummuneet pystylankut otettiin talteen, ja niistä saatetaan rakentaa jotakin hienoa sisätiloihin.

Projekti etenee tuulen nopeudella. Taidamme pitää keittiön kunniaksi parin-kolmen viikon päästä pienen välikaronkan, ja kutsua kaverit kokkaamaan uudessa köökissämme.

Wednesday, April 6, 2011

Mikäkö on scraper bike?

Tässä on Scrapertown-elokuvan traileri - se kertoo Oaklandin oman pojan Baybe Champin keksimästä koristellusta polkupyörästä ja siihen liittyvästä nuorisoliikkeestä. Lisää aiheesta voi lukea täältä ja täältä. Alla on myös Oaklandilaisen Trunk Boizin musiikkivideo, joka kertoo samoista fillareista.

Scrapertown from California is a place. on Vimeo.


Oaklandin taiteidenyö

Löysin tällaisen videon, josta näkee vähän millaista on joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina järjestettävässä Oakland Art Murmur- tapahtumassa.

Oakland Art Murmur from Ja Shia on Vimeo.

Tuesday, April 5, 2011

Yöelämän riemuista mainittakoon tissit ja meduusat


Suurkaupungit ovat ihania. Niissä on tyrkyllä inhimillinen rappio ja loisto rinta rinnan, eikä metropolissa eläjä voi helposti teeskennellä että jotain elämän osa-aluetta ei ole olemassa. Hänelle on tarjolla taiteen, tieteen ja muun inhimillisen kulttuurin paras anti, ja hän voi vaikka joka ilta huvikseen nauttia maailmanluokan ruoasta, teatterista, tai kuvataiteesta.

Mikähän siinä on että minä aina päädyn asumaan provinssikaupunkeihin kuten Helsinki tai Oakland? Kaikesta on tarjolla "ihan kiva" versio. Joskus harvoin joku maailmanluokan poppoo on kiertueella käymässä tai joku oman kylän kokki tai säveltäjä tai komeljanttari saa aikaan jotain mykistävää. Toisaalta, useinmiten se riittää. Eivät New Yorkin tai Pariisinkaan asukkaat välttämättä koko ajan harrasta huippuelämyksiä. Ihminen kaipaa joskus myös rauhoittavaa keskinkertaisuutta.

Oaklandissa on tarjolla maailmanluokan ruokaa, maailmanluokan vaihtoehto-urbaanifarmi-roskisdyykkariporukkaa, ja maailmanluokan härveleitä jota Mad Max- henkiset hullukeksijätaideinsinöörit rakentelevat jokakesäisiä Burning Man- tajunnanräjäytysfestivaaleja varten. Jos gourmetruoka, vaihtoehtohörhöily tai härvelit eivät kiinnosta, tänne on aika turha tulla tuhlaamaan aikaansa. Oakland on myös afroamerikkalaisen kulttuurin mekka, ja jos ajatus Mustista Panttereista pelkästään ahdistaa ja pelottaa, niin siinä tapauksessa kannattaa myös pysyä visusti pois täältä. Vähän sama kuin että jos vaivaantuu nahkahomoista ja sadomasokisteista, eikä välitä pastellivärisistä puutaloista, niin San Franciscoon tuppaaminen on ihan hullun hommaa.

Kuvitellaanpa nyt että olet vieraanani täällä Oaklandissa, ja vietetään päivä ja yö paikallisia ilmiöitä ja nähtävyyksiä ihmetellen.

Aamiaiselle veisin sinut varmasti täällä Länsi-Oaklandissa sijaitsevaan Tanya Hollandin Brown Sugar Kitcheniin, jossa tarjoillaan afroamerikkalaisen soul-ruoan klassikkoja modernin kevyesti valmistettuna. Voisimme tilata vaikka kanaa ja vohveleita, New Orleansilaisia beignetejä hillolla, ja pannukakkuja siirapilla. Ja ihanaa, väkevää, paikallisen Roast-paahtimon kahvia.

Aamiaisen jälkeen voisimme ottaa polkupyörät alle ja käydä vierailulla Novella Carpenterin Ghost Town Farm- urbaanifarmilla. Novella on ostanut aiemmin valtaamansa tontin ja kasvattelee siellä niin kasviksia, maissia kuin kanoja, kaniineja ja vuohia. Kaikkien kuttujen ystävien kannattaa lukea hänen muistelmakirjansa Farm City. Novella on joutunut jonkun kateellisen mulkvistin kiusanteon kohteeksi, ja Oaklandin kaupunki jahtaa nyt häntä puuttuvien lupien takia. Aiemmin hänelle oli kerrottu että ne ovat tarpeettomat, koska kaupunkiviljelysäännöksiä ollaan juuri muuttamassa. Novella aikoo panna luvat kuntoon, ja Oaklandin kaupunki saa melkein kolme tonnia pussiinsa. Kiva heille. Sinäkin voit vieraillessame osoittaa solidaarisuuttasi ja antaa Novellalle pienen lahjoituksen lupahakemustilille.

Sitten suuntaamme sykkelit Oakland Museum of Californiaan, joka avautui viime vuonna remontin jälkeen ja onkin nyt hyvin hieno ja kiva vierailukohde. Se on ainoa museo joka kertoo Kalifornian historiasta, ja sen näyttelyt on oivaltavasti kuratoitu. Myös kiinnostavaa nykytaidetta on usein nähtävillä, ja museossa järjestetään erilaisia tapahtumia kuten kiinalainen uusivuosi, perjaintaidrinkit, ja The Oakland Standard.

Museon lähistöllä on keskustapuistomme ja Lake Merritt-keinojärvi. Voimme vaikka vuokrata gondolin ja seikkailla järvellä, tai käydä kurkkaamassa Morcomin ruusupuistoa. Tai jatkaa matkaa suoraan Oaklandin Chinatowniin joka sekin on museosta kävelymatkan päässä. Oaklandin Chinatown on kuuluisa siitä että se on "oikea" Chinatown, ei turistirysä niinkuin San Franciscon vastaava kaupunginosa. Sieltä löytyy kiinalaisia, korealaisia, vietnamilaisia, thaimaalaisia ja japanilaisia kauppoja, apteekkeja, ravintoloita ja katuelämää. Kalaa ja kasviksia voi ostaa uskomattoman halvalla, ja kaiken maailman merkillisiä leivonnaisia ja pikkutavaroita voi ihmetellä kunnes ei enää kestä nähdä yhtään muovista piipitintä. Voisimme nauttia lounaan vaikkapa Binh Minh Quanissa, joka on yksi lempi-vietnamilaisravintoloistani, tai Phnom Penh Housessa, joka tarjoaa kamputsealaista ruokaa. Tai kiinalaisessa Shan Dongissa, jossa nuudelit ovat käsin tehtyjä ja jossa niiden kanssa voi nauttia vaikkapa meduusaa tai kuivattuja papuja.

Nyt on masu täynnä ja levon hetki, mutta ei ennen kuin olemme piipahtaneet Cruciblessa - se on iso vanha teollisuusrakennus jossa metalli- ja tulitaiteilijat rakentelevat Burning Man- härveleitään. Säkällä voimme nähdä vaikka Flaming Lotus Girlsin uusimman tultasyöksevän metalliveistoksen. Cruciblesta kotiin pyöräillessämme matka kulkee monen taidekollektiivin ja hörhöloftin ohi. Kuljemme myös De Fremery Parkin vierestä. Mustat Pantterit perustettiin siellä, ja siellä he aikoinaan tarjosivat köyhille lapsille ruokaa, tukiopetusta ja agitaatiota. Läheiseltä Länsi-Oaklandin pääkirjastolta pääsee Mustien Panttereiden historiakävelykierrokselle. Jos leikitään että tässä vuorokaudessa on enemmän kuin 24 tuntia ja meillä on 4-vuotiaan energiataso, niin ehdimme ihan hyvin tehdä senkin lenkin.

Nyt viimeistään pitää ottaa pienet disconokoset ennen iltarientoja. Illaksi voimme tähdätä vaikkapa suurten ikäluokkien suosimalle Piedmont Avenuelle. Tai sitten Uptown-alueelle, jonka baareista nuoret ja nuorekkaat löytävät itsensä. Piedmont Avenue on viehättävä pikku ostoskatu jossa on kivoja ravintoloita ja rauhallinen tunnelma - jos olisimme uupuneita päivän puuhista niin voisimme käydä vaikka saunassa, hieronnassa ja kuumavesipaljussa Piedmont Springsissä, ja sen jälkeen syömässä California cuisinea kunnianarvoisassa, viihtyisässä Bay Wolfissa. Jos taas olisimme disconokosten jälkeen oikein voimissamme, voisime lähteä pyörillä Uptown-alueelle. Café Van Kleef on kaikkien boheemibaarien äiti, sieltä on hyvä ottaa vauhtia iltaan. Seinillä on taidetta ja krääsää, ja takaosan parvella esiintyy milloin mikäkin jazz-kombo tai punk-polkkaorkesteri. Drinkit ovat väkeviä, ja porukka juurevaa ja vaihtoehtoista. Voisimme hyvällä säkällä päästä katsomaan uusburleskia, joka on oikein Oaklandin ominta kulttuuriantia. Vintage-strippaajat eivät välttämättä ole naisia, ainakaan puhtaan biologisessa mielessä, ja esitykset ovat humoristisia, vapautuneita ja vapauttavia. Ei tarvitse silti pelätä että ne ovat niin poliittisesti korrekteja että tissejä ei näytetä, koska täällä San Franciscon seudulla kyllä yleensä jengi riisuu itsensä alastomiksi pienemmästäkin tekosyystä. Burleskiesityksiä näkee niin Café Van Kleefissä, läheisessä Uptown-baarissa kuin Stork Club- rockklubilla.

Jos olisit baarikierrostuulella, niin siihen täytyy sisällyttää ainakin Mimosa-shamppanjabaari, vanha kunnon Luka's jossa on flirttaileva ja monikulttuurinen meininki, ja ehkä myös Mama Buzz- baari jossa hipsteritiheys on suorastaan ahdistavalla asteella. Jos sattuisi olemaan kuukauden ensimmäinen perjantai, niin koko Uptown-alue olisi täynnä taideväkeä, katuteatteriesityksiä, musiikkia, taide- ja käsityökauppiaita, ja galleriat auki myöhään yöhön. First Fridays on paikallinen taiteidenyö, joka toistuu joka kuukausi. Illallista ei tarvitsisi sen kummemin miettiä, kun katukojuista tulisi maisteltua monenlaista mättöä.

Jos olisi ihan tavallinen perjantai-ilta, niin voisimme käydä syömässä sushia Ozumossa, tai ihanaa karibialaista ruokaa Hibiscuksessa. Sitten voisimme viimeisillä voimillamme rämpiä The New Parishiin katsomaan live-musiikkia ja tanssimaan itsemme tajuttomiksi. Entisöidyssä, upean art deco- tyylisessä Fox Theaterissa käyminen täytyy jättää toiseen kertaan. Siellä esiintyy bändejä ja artisteja laidasta laitaan. Joutuisit jäämään koko viikonlopuksi kylään, että ehtisimme myös Yoshi's- jazz- ja sushiklubille. Ja syömään Caminoon ja Plumiin, joissa kummassakin tarjotaan luomu- ja lähiruokaa mondeenin ilmapiirin vallitessa ja hienostuneen sisustuksen ympäröimänä. Caminossa suuri osa ruoasta kokataan avotulella asiakkaiden silmien alla, ja Plumissa on avokeittiö ja aivan ihania pikku annoksia. Sellaisia, joita syötyään ihmisestä tulee ärsyttävä voivottelija jonka mielestä Helsingin kaikki ravintolat ovat paskoja.

Kyllä meillä täällä provinssissakin siis osataan, että tervetuloa vaan käymään. Ironista kyllä, Lonely Planetin amerikankonttori on täällä meillä Länsi-Oaklandissa josta ei tulla koskaan julkaisemaan pienintäkään turistiopasta. Mutta jos on tänne päin asiaa niin toimin yhden naisen Lonely Planetina ihan mielelläni ja lupaan ainakin pari ilmaista vinkkiä kyselijöille.

Kuva: Metalliveistoksen varjo West Oaklandissa. ©John Blair 2009.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...