Monday, October 31, 2011

Sosialistilta ostettu T-paita

Nuori viehättävä sosialisti myi minulle tämän paidan Occupy Oaklandissa. Hän markkinoi meille kovasti Berkeleyn Marxilaiskonferenssia, ja oli sitä mieltä että erityisesti Ethan pitäisi tuoda sinne mukaan, ettei kapitalistinen hapatus ehdi pilata häntä. Vanha pahanhajuinen rastafarianisti oli juuri paasannut minulle parikymmentä minuuttia siitä miten Jeesus on huijausta ja naisten olisi syytä muistaa alapesu (!!!) ja olin saanut lentolehtisiä niin vankien oloista huolestuneilta nälkälakkolaisilta, vegaaneilta, kuin vallankumoukselliselta kommunistipuolueelta. Mustien Panttereiden infopisteeseen emme olleet vielä ehtineet.

Oakland on kaapannut Berkeleyn manttelin Amerikan radikaaleimpana kaupunkina. Täällä on niin vannoutuneita anarkistejakin että ihan hampaita vihloo. Ne kun rupeavat jossain telttailemaan, niin ne jämähtävät kiinni kuin merirokko. On kyllä jännittävää seurata mitä tästä vielä kehkeytyy.

Anarkistituttavani naureskelee usein että anarkistit hoitavat koko amerikkalaisen vasemmiston kirjanpidon, toimistotehtävät ja muun byrokratian, koska he ovat kaikkein järjestelykykyisin porukka. Jos Oaklandin kaupunki haluaa telttaprotestin loppuvan, heidän kannattaisi ehkä alkaa jakaa anarkisteille jotain hyväpalkkaisia virkoja jossa he saavat toteuttaa järjestelynhaluaan? Telttakylä vajoaisi anarkian tilaan ja olisi helppo pyyhkäistä jäljettömiin, kun ei olisi enää anarkisteja hoitamassa asioita!

Yksi protestien seuraus kuultiin tänään aamulla radiossa, kun Forum-ohjelmassa ällistyttävästi selvitettiin kuulijoille, mitä eroa on esimerkiksi syndikalisteilla ja anarkokommunisteilla. Että näin sitä yhteiskunnan marginaalit saavat yhtäkkiä näkyvyyttä!

Sunday, October 30, 2011

Tuore tilannekuva keittiöstä


Minä taistelin tänään koko päivän olohuoneen erkkerin pakkeloinnin kanssa, saadakseni seinät ikkunoiden välistä maalauskuntoon. Hengityssuojaimesta huolimatta on aika tukkoinen olo sen kaiken hiomisen jäljiltä. Mies teki tapettiseinään pohjustuksen, ja hurautti keittiön seinään nämä lasihyllyt. Nyt on saarekkeen viimeistely enää jäljellä.

Alhaalta laskien toisella hyllyllä ovat hoodoo-tarvikkeeni: Van Van -öljy ja ammoniakkipesu. Luulenpa että niitä on voinut olla tässä talossa käytössä jo sata vuotta sitten. Ajattelin että ei siitä haittaakaan voi olla, että nojataan paikalliseen kansanperinteeseen loitsuasioissa. Jos saataisiin vaikka se Åke-sedän haamu noiduttua takaisin peiliin, sitten jos sen saa jotenkin korjattua.

Mitä, lasihyllytkö muka hieman epäkätevät maanjäristyksen sattuessa? Älkää höpäjöikö. Meillä on Van Van -öljyä.

Pomppiva lapsi katolla

Tässä on jotenkin liikkis video meidän vanhan kämpän kattoterassilta, jossa minä kittailen pahantuulisen näköisenä viiniä, lapsi pomppii trampoliinilla, ja Trotsky on ihan vauva vielä. Hän joutui jonkin aikaa olemaan aina narussa, koska se kuului sisäsiisteyskoulutukseen. Minä olen tuossa varmaankin nuorena äitinä aivan uupunut heräilemään yöllä kantamaan koiraa paskalle, kun ei se osannut vielä itse kulkea portaissakaan.

Wednesday, October 26, 2011

Rakkautta ja Anarkiaa, Oakland Edition



Kävimme äsken Frank Ogawa Plazalla, jonka mielenosoittajat ovat nimenneet Oscar Grant Plazaksi poliisin pari vuotta sitten ampuman nuoren miehen kunniaksi. Mielenosoittajat ajettiin sieltä pois eilen voimatoimin, mutta he ovat nyt palanneet. Kaupunginjohtaja on epämääräisesti lupaillut että rauhanomaisiin mielenilmauksiin ei enää puututa.

Poliisin ylimitoitettu voimankäyttö, ja erityisesti nuoren Irakin sodan veteraanin vakava vammautuminen poliisin ammuksesta, ovat nopeasti aiheuttaneet Oaklandin kaupungin johdolle todellisen PR-katastrofin. Kaupunginjohtaja Jean Quanin Facebook-sivulla on tällä hetkellä 9838 kommenttia joissa tuomitaan jyrkästi kaupungin ja poliisikunnan toiminta. Viime yön ja tämän aamun aikana moni ihminen ympäri maailmaa kuuli Oaklandista ensimmäisen kerran, ja valitettavasti se tapahtui nyt tällaisessa valossa. Kaikki tämä sen jälkeen kun suosittu poliisipäällikkö Anthony Batts erosi pari viikkoa sitten virastaan, turhautuneena kaupungin johdon yleiseen kyvyttömyyteen. Poliiseja saapui tänne viime yönä 16 eri kunnasta, sekä liikkuvasta poliisista, ja nähtävästi heidän toimintaansa ei viime kädessä johtanut oikein kukaan. Scott Olsen makaa nyt koomassa sairaalassa.

Tänään puoli kymmenen aikaan illalla aukiolla ei ollut näkyvissä yhtään poliisia, mutta iloisia, helpottuneita oaklandilaisia sitäkin enemmän. Monet eri ikäluokat, etniset ryhmät ja yhteiskuntaluokat tuntuivat olevan edustettuna, mutta suurin osa porukasta näytti olevan opiskelijoita. Siellä oli parhaillaan General Assembly menossa, ja seurasimme miten kolmetuhatpäinen porukka jaettiin hujauksessa 20 henkilön ryhmiin äänestystä varten. Anarkistit ovat kyllä aiemmankin kokemukseni mukaan maailman järjestelmällisimpiä ja tehokkaimpia henkilöitä. Ihan henkeä salpasi se helppous, millä kaikki sujui, vaikka äänentoistona oli vain se New Yorkistakin tuttu "people's mike". Niinkuin aina kaikissa Oaklandin miekkareissa ja mellakoissa, myös berkeleyläisen Bob Avakianin maolainen kommunistipuolue oli vahvasti edustettuna. He ovat puoliammattimaisia mellakoitsijoita ja poliisiprovokaattoreita, mutta nähtävästi heidän militanttisiipensä on saatu ainakin toistaiseksi rauhoittumaan.

Äänestyksen tuloksena oli, että marraskuun 2. päivänä on Oaklandissa yleislakko. Mielenosoittajat, nuo kirjaimelliset protestantit, jäivät sinne suunnittelemaan jatkoa toiminnalleen. Occupy Wall Street- liike on General Assemblynsä demokraattisella päätöksellä päättänyt lahjoittaa Occupy Oaklandille 20 000 dollaria uusien telttojen ja muiden vermeiden hankkimista varten.

Täytyy sanoa että vaikka tuo Avakianin porukka ei ole mitenkään sydäntäni lähellä, niin oli aika hieno kokemus. Meistä molemmista tuntui Johnin kanssa että mitään ihan tällaista ei ole tapahtunut aikaisemmin. Nämä nuoret ihmiset ovat keksimässä uutta yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoa, joka on samaan aikaan uusdemokratian testilaboratorio.

Kyllä tässä tulee vanhalle hämylle ihan melkein tippa linssiin.

(Tässä Facebook-albumissa on hienoja kuvia Occupy Oaklandista keskiviikkoillalta.)

Tuesday, October 25, 2011

Poliisi hyökkää mielenosoittajia vastaan Oaklandissa

Tässä videossa näette tämän illan tunnelmat täältä kivan rauhallisesta Oaklandista. Poliisi hyökkäsi tänään aamulla Occupy Oakland- mielenosoitusleiriin koska se oli kuulemma aiheuttanut "terveydellisen riskin". Mielenosoittajia on saapunut lisää pitkin päivää ja parhaillaan tässä yläpuolella lentää kolme poliisihelikopteria. Poliisi ampuu kyynelkaasukranaatteja ja kumiluoteja kohti mielenosoittajia, ja en ihmettelisi jos ruumiita tulisi ennen aamua. Kyynelkaasu haisee meille asti, tässä alkaa nyt olla vähän vaikea hengittää. Poliisin toiminta on täysin ylimitoitettua tilanteeseen nähden. Mielenosoittajat eivät ole tähän mennessä osallistuneet väkivaltaan muuten kuin sen uhreina. Kaupunginjohtaja on lähtenyt pois Oaklandista tänään jossain vaiheessa, ja täällä vallitsee nyt jonkinlainen poliisivaltio.

Ihan järkyttävää. Juuri viime viikolla tuli äänestyslappu jossa Oaklandin kaupunki kerjää puoltoääniä lisäverolle, jolla rahoitettaisiin varojen puutteessa riutuvaa poliisilaitosta. Kuka hullu sellaista veroa äänestää, jos ne rahat käytetään näin? Monenko konstaapelin vuoden palkka tässä palaa helikopterin polttoaineena ja kyynelkaasuammuksina taivaan tuuliin?

Tästä voi katsoa millaista jälkeä tulee kumiluodista - joita poliisin virallisen lausunnon mukaan ei ole ollenkaan käytetty. Tässä uutisraportti josta näkyy kyynelkaasupommitus, ja kerrotaan vakavasti loukkaantuneesta naisesta. Tämä kuva on aika järkyttävä - pyörätuolissa istuvaa naista viedään kyynelkaasulta turvaan.


Monday, October 24, 2011

Åke-sedän haamun perseelleen mennyt Amerikanreissu




Viime kesän merkittävimpiin tapahtumiin kuului se, kun tyhjensin varastokoppini Lauttasaaren Minivarastolla ja ratkaisin, mitä tavaroita lähetetään Oaklandiin ja mistä hankkiudutaan eroon. Itkin ja nauroin kun pengoin varastolla entistä elämääni, tavaroita joita en ollut nähnyt sen jälkeen kun lähdin kuusi vuotta sitten tukka putkella Amerikkaan. Hyvin vähän siellä enää mitään oli jäljellä: olin jo kahteen kertaan myynyt "kaiken" Hietalahden kirppiksellä, ja sitten vielä myynyt asuntoni lähestulkoon irtaimistoineen italialaiselle insinöörille. Olin varastoinut vain perintökalleudet, taulut, ja psykologis-mystillisesti merkittävät esineet. Ja hirmuisen lastin kirjoja. Ja erinäiset muut asiat mistä en ollut varma, mitä niille pitäisi tehdä. Siellä minä sitten rojuvankilan uumenissa ihmettelin mitä tehdään entisen poikaystävän alastonkuvalle, 15 vuotta sitten Umaticille ja Betacamille kuvatuille opiskelutöiden videomatskuille, ja kuka haluaisi kaikki nämä kirjoitusprojektien taustatutkimuksia varten hankitut, mitä ihmeellisimpiä aiheita käsittelevät kirjat. 60-luvulla kirjoitettu pitkänmatkanjuoksijoiden valmennusopas. Tähtitieteen aakkoset. Sotilaan käsikirja.

Karsinta oli raakaa, mutta niin on elämäkin, ja lopulta Lauttasaaresta lähti Sortti-asemalle isompi lasti kuin Kaliforniaan. Ameriikkoihin otettavaksi valikoituivat kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat esineet: isoäidiltä peritty pieni kirjoituspöytä ja siihen kuuluva jakkara, vanha peili jossa tiettävästi asuu Åke-isosetäni haamu, ihana Yki Nummen Triennale-jalkalamppu jonka ostin siitä yhdestä Annankadulla olleesta kivasta kaupasta vaikka minulla ei olisi ollut siihen varaa mutta kun oli kevät ja minä olin rakastunut johonkin näyttelijään jolla oli vihertävänsiniset silmät. Ja ystäväni Paulin tekemä hieno raku-maljakko, Haikosen Antilta saadut kauniit posliiniset Ruotsin armeijan hammasmukit, mummon peltirasioita ja virkattuja liinoja, ja muuta sen sellaista tavaraa jota ei millään rahalla Amerikasta osteta. Ai niin ja se Pelkosen Marien kanssa Turun Suomalaiselta Pohjalta vuonna 1990 varastettu Benedictine-tuhkakuppi. Se on hieno ja vihreä ja ollut niin monessa mukana, että sitä ei jätetä.

Niemen muuttoyhtiön iloiset pojat tulivat ja hakivat säälittävän pienen kuormani, ja minä jäin jännittyneenä odottelemaan miten Åke-sedän haamu selviää matkasta, ja miten hän viihtyy Amerikassa.

Tavarat tulivat tänään ja en nyt sitten tiedä missä Åke-setä tällä hetkellä luuhaa, mutta peili on ainakin sirpaleina. Jostain syystä Niemen ammattilaiset olivat katsoneet aiheelliseksi kietaista antiikkisen peilin kertaalleen kuplamuoviin ja pakata sen sitten laatikoiden ja kirjoituspöydän väliin ikäänkuin pehmusteeksi. Ja sen isoisoisän omin käsin rakentaman kirjoituspöydän jalat taas ovat poikki, koska kaikkien neljän jalan ympärille oli kiedottu tiukkaan pakkausmuovi joka oli matkan aikana kutistunut, ja vetänyt jalat irti muusta pöydästä. Yki Nummen jalkalampun messinkinen varsi taas oli jätetty sojottamaan kuorman ulkopuolelle, ja se on nyt poikki. Ihan irtipoikki.

Tällä hetkellä minun on vähän vaikea käsittää, että jos tässä on nyt esimerkki siitä miten ammattilaiset pakkaavat muuttokuormia, niin miksi kukaan ihminen ikinä palkkaa siihen hommaan ammattilaisia?

Näitä rikki menneitä tavaroita ei voi korvata mitenkään. Eihän antiikkinen peili tietenkään ole minkään arvoinen rahallisestikaan, jos sen lasi on rikki, mutta se ei tässä ole pahinta. Pahinta on se, että olin viikkokausia odottanut näitä toteemiesineitäni kuin arvokkaita vieraita, ja jännittänyt että pärjääkö se Åke-setä nyt täällä sitten kun ei se englantiakaan osaa. Vai onko haamuilla joku oma esperanto, niin että ne kaikki ymmärtävät toisiaan. Ja osaanko minä laittaa sen kirjoituspöydän sellaiseen paikkaan että Ruth-mamma olisi tyytyväinen.

Ihan kuin olisin pettänyt edesmenneet sukulaiseni.

Thursday, October 20, 2011

Orlandon kukkovainaa

Meillähän on kerrassaan videolla se äsken mainittu kuubalaisten kukkovainaa joka tuntemattoman naapurin turhanpäiväisen urputuksen takia jouduttiin laittamaan pois päiviltä. Orlandon siipikarja kävi meidän puolella monta kertaa aidassa olleesta reiästä. Vierailut loppuivat kun Trotsky sattui olemaan kerran samaan aikaan pihassa, ja ajoi ensin kukkoa ja sitten kanaa takaa koko snautserinsielunsa kyllyydestä. Kukko ja koira päätyivät jotenkin aitojen läpi kadulle säntäilemään, eikä siinä onneksi käynyt kuinkaan. Trotsky tuli jonkun ajan kuluttua kotiin silmät loistaen sen näköisenä että "Kiitos tästä ihanasta yllätyksestä! Tämä oli elämäni paras päivä!" John taisi muistaakseni korjata aidassa olleen reiän, mutta epäilen että kyllä se kukko olisi kerrasta uskonut.

Puutavaraa ja kuubalainen serenaadi

Ashby Lumber on ihastuttava puutavaraliike jossa on töissä ainoastaan ystävällisiä ja miellyttäviä herrasmiehiä. Siellä on myös halvat hinnat. Heidän charmantti henkilökuntansa kävi juuri tuomassa meille tämän lastin puutavaraa. Siitä pitäisi kuulemma tulla meille uusi makuuhuone ja kylppäri. Kasan takana näkyy timpuri-Agustin menossa töihinsä.

Aamulla meidän kuubalaisen naapurin veli Jesus kävi assistenttinsa kanssa hakemassa rakennusjätekuorman, sen joka näkyy tuolla aiemmissa purkukuvissa. Jesus on hirveän mukava kaveri, niinkuin Orlando-veljensäkin, mutta kuubalaista aksenttia on sitten pirullisen vaikea ymmärtää. Agustin, joka on meksikolainen, ei meinaa yhtään tajuta kuubanespanjaa. Minä taas en oikein pysy kärryillä Jesusin englanninkielestä. Kuubalaiset, tuo mukava mutta vaikeaselkoinen porukka.

Kiitos Orlandon ja hänen perheensä, meillä on lähes joka viikonloppu, ja välillä viikollakin, tilaisuus nauttia kuubalaisesta musiikista. On nimittäin naapurin isännällä melko armoton soundsysteemi, ja vähän väliä pihajuhlat joissa luukutetaan timbaa, rumbaa, sonia, kolumbialaista cumbiaa ja vihonviimeistä reggaetónia joka minusta on täysin tarpeeton musiikin laji joka olisi ihan hyvin saanut unohtua Puerto Ricon saarivaltion rajojen sisäpuolelle. Kyllä he huomaavaisesti laittavat musiikin hiljaiselle tai kokonaan pois päältä jos me pyydämme, jos on vaikka Ethanilla kouluaamu ja kello alkaa lähestyä puoltayötä. Eikä siinä mitään, mukavahan se on kun on kivat naapurit ja eläväinen tunnelma. Kyllä niitä vielä joskus meilläkin juhlia pidetään.

Naapurisopu ei toistaiseksi ole meidän unentarpeen takia kärsinyt, vaikka minua kyllä huolestuttaa se kun joku oli tehnyt valituksen Orlandon kukosta ja Oaklandin kaupungilta oli tullut ukaasi että kukko on hävitettävä. Etteivät ne nyt vaan luule että me tehtiin se valitus. Minusta se oli ihan hauska kukko, vaikka se aina herättikin minut viideltä aamulla. Epäilemättä se piti myös Orlandon kanat onnellisina. Minusta on ikävää että he hävittivät koko siipikarjansa takapihalta jonkun huumorintajuttoman naapurin takia. Ja onhan se nyt omituinen pykälä järjestyssäännöissä, että kanoja saa pitää mutta ei kukkoa. Mutta en tiedä tekisikö se ainoastaan epäilyttävän vaikutuksen, jos menisin Orlandolle selittelemään että minä en ole siis teidän kukosta valittanut. Että jos sellaista epäilette. Niin en. Ja sitäpaitsi onpas kyllä tyhmät järjestyssäännöt.

Että me palkkasimme nyt sitten Orlandon veljen kuskaamaan rakennusjätteitä, jos se jotenkin auttaisi näitä naapurisuhteita. Jos tässä vaikka oppisi ymmärtämään kuubalaista aksenttiakin, kun harjoittelee vähän enemmän.

Tuesday, October 18, 2011

Uusi purkukuva


Tässä kuvassa Roberto esittää Nazarethin kappaletta "Love Hurts", espanjaksi "Herida de Amor", ja hajottaa meidän taloa.

Monday, October 17, 2011

Anteeksi herra, oletteko nähnyt seinääni?




Tänään alkoi alakerran takaosan, eli tulevan makuuhuoneen ja kylppärin, purku-urakka. Siitä se taas lähtee, rytinä ja rynkytys.

Sunday, October 16, 2011

Monday, October 10, 2011

Ennen, sitä ennen, sitäkin vielä ennen, ja jälkeen







Tässä huvin vuoksi kuvasarja keittiön kehityksestä. Kaikki kuvat eivät valitettavasti ole samasta kulmasta. Alunperin keittiön edessä oli seinä, joten kuvan ottaminen ei olisi onnistunut.

Saturday, October 8, 2011

Kurkistus keittiöön


Tässä tuorein tilanne! Tänään on puuhailtu kaikkea pientä, laitettu sähkökatkaisijoiden reunalevyjä, lista kaakeli- ja bambulattian väliin, ripustettu amppelit ja korvattu liian lyhyt liesituulettimen putken suojus oikean mittaisella. Amppeleissa kasvaa minttu ja oregano. Toivottavasti en tapa niitä taas heti.

Olen tyytyväinen omin pikku kätösin maalaamiini kattolamppuihin. Tässä kuvassa näkyy sama lamppu entisessä asunnossa alkuperäisen vihreänä.

Siivottu ei olla, kuten näette. Ja saareke puuttuu, nyt on kyllä jo päätetty millainen siitä tulee.

Tiskikone jouduttiin ostamaan uusi lattiankorotusmokan takia. Mikäs meillä ostellessa kun rahaa on näinkin älyttömästi. Heh heh. Nyt ette osaa ehkä kuvitella minkälaisen tuskanirvistyksen kera tuo "heh heh" tuli.

Friday, October 7, 2011

Brad Pitt nähty Oaklandissa

Brad Pitt kävi täällä Moneyball-elokuvansa Oaklandin ensi-illassa syyskuussa. Paikalla olivat myös elokuvan tähdet Jonah Hill, Philip Seymour Hoffman, sekä toinen käsikirjoittaja Aaron Sorkin. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo legendaarisesta Billy Beanesta, joka nosti Oakland A's- baseballjoukkueen epätoivon alhosta ennennäkemättömään voittosarjaan. Temppu oli historiallinen siitä syystä, että Beane teki sen oikeastaan ilman rahaa. Hän kirjoitti omaelämänkerran joka on inspiroinut monia independent-henkisiä ponnistelijoita. Brad Pitt oli kirjan luettuaan pannut valovoimansa likoon, jotta elokuva saatiin tehtyä.

Me emme sinne ensi-iltahulinoihin menneet sekaan pyörimään, koska meillä epäilemättä oli silloinkin jotain todella tähdellisiä remonttikiireitä. Näimme elokuvan tänään suttuisen glamuröösissä Grand Lake- teatterissa. Baseballista en ymmärrä yhtään mitään, mutta täytyy sanoa että elokuva oli erinomainen. Siinä oli 70-luvun amerikkalaisen elokuvan rosoisuutta. Henkilöohjaus oli herkkää, tarkkaa ja pehmeää. Käsikirjoitus oli tietysti ihan tolkuton, kun tietää ketkä olivat asialla. Yksi kiva, mieleenjäävä kohta oli se Hollywood-urheiluelokuvan pakollinen valmentajan palopuhekohtaus. Se oli hoidettu suunnilleen niin että "Älkää jätkät munatko." Kohtauksessa oli suorastaan vähän semmoinen itsestään tietoinen metafiilis, että nyt kuitenkin siellä katsomossa mietitte, minkähänlaisen verbaali-ilotulituksen se Sorkin on tähän vetäissyt. No. Tällaisen. Ja elokuvan loppu on myös mukavan ei-perinteinen urheiluleffan loppu, siinä on luotettu tosielämän tapahtumiin.

Oli hauskaa nähdä tuttuja kotikulmia valkokankaalla. Oaklandin maisemallisesti tunnetuin kohde, satama loputtomine konttipinoineen, näytettiin juuri sellaisessa ihanassa Bay Area- sumusäässä ja hajavalossa jossa se minustakin on sydäntäsärkevän kaunis.

Nytpä kerronkin hupaisan Brad Pitt- anekdootin. Kaverillani Tanjalla on tuttu, joka oli aikoinaan Lontoossa töissä sellaisessa firmassa jonka tehtävänä on isännöidä julkkiksia ja kuskailla heitä paikasta toiseen. Tanjan tuttu haki lentokentältä ystävällisen heppulin lukematta ehkä sitä taustatietolappua ihan kunnolla. Ja niin Tanjan tuttu, joka kuulemma ei seuraile julkkisasioita eikä elokuva-alaa ollenkaan, vietti koko päivän Brad Pittin kanssa ja kuskaili tätä sinne ja tänne ja kutsui häntä nimellä "Mr. Pratt" eikä yhtään tiennyt kuka maailmanjulkkis hänellä on takapenkillä. Jotain kertoo se, että Brad Pitt ei kaiketi korjannut erehdystä koko päivän aikana. Ehkä hänestä oli vaihteeksi kiva olla ihan vaan joku Pratt.


Sunday, October 2, 2011

Maailmanvallankumous tänään viideltä, omat eväät mukaan


Olenkin tässä ihmetellyt, koska amerikkalaisilta loppuu huumorintaju kasvavien tuloerojen, pankkitukien ja poliitikkojen tyhjänpuhumisen kanssa. Ekonomien toimesta on tieteellisesti todistettu, että kun keskimääräinen nettotulo on tarpeeksi kauan tarpeeksi pieni, eriarvoisuus suurta, ja ihmiset työttömänä pitkiä aikoja, kumouksellisen toiminnan todennäköisyys kasvaa merkittävästi. (Joku Marx-setähän tällaisia jo höpisi aikoinaan, mutta nyt ovat London School of Economicsin professorit päätyneet samaan oikein markkinatalouden perspektiivistä, joten tottahan sen silloin täytyy olla.) Ensin tulee kuulemma äärioikeistolaisuuden aalto ja sitten porukka herää siihen että ai niin ammattiliitot. Ihan aikataulussa on menty, siis.

Harva on niin ponteva ja järjestelmällinen kuin huumorintajunsa menettänyt amerikkalainen. Siinä rupeaa nimittäin nimilistat viuhumaan, puhelinringit soimaan ja twitterit sutisemaan hyvin äkkiä. Vanhat 60-luvun aktivistit (joita kouluttivat aikoinaan vanhat 30-luvun aktivistit) heräävät ompeluseuroistaan ja patikkakerhoistaan että mitä? Ai maailmako pitää taas muuttaa? No odota, virkkaan ensin tämän patalapun loppuun. Tarvitseeko tuoda voileipiä? Otanko Martin Luther Kingin kootut kirjoitukset mukaan?

Silloin kun käsikirjoittajat lakkoilivat Hollywoodissa, satamatyöläisten liittolaiset kävivät tuomassa kinkkuvoileipiä. Nyt kun nuoriso istuu etuvartiona Zucottin puistossa, heille on jo organisoitu ruokalähetykset ja pizzakuljetukset ja ympäröivät ravintolat ovat tarjonneet vessansa kapinallisten käyttöön. Minäkin lähetin sinne käsintehtyjä macaroon-keksejä, rahaa ja vegaanisia lehtikaalisipsejä. Minulla ei ole yhdysvaltain kansalaisuutta, vaan Green Card, joten en saa äänestää täällä. Verorahani toki silti kelpaavat puolustusbudjetin jatkeeksi. Osallistun siis demokratiaan oma-aloitteisesti keksipohjalta.

Kyynikot vitsailevat hikisistä hipeistä, mutta he ovat yhtä väärässä kuin Barack Obaman mahdollisuuksista aikoinaan kuittailleet lappusilmät. Nyt on zeitgeistissä se hetki, kun länsimaat ottavat kohta kurssin vasemmalle, joksikin aikaa, ennen taas seuraavaa kurssinmuutosta. Innokkaan, asiansa ehkä hieman sekavasti esittävän nuorison takana on maininki joka on kasvamassa hyökyaalloksi.

Selkeästi suurin osa yhdysvaltalaisista haluaa Bushin veroleikkaukset pois rikkailta, terveydenhuoltoa kaikille, pohjoiseurooppalaiset tuloerot, ja tehokkaan valvonnan finanssialalle. Heidän demokraattisesti valitsemistaan poliitikoista ei näytä olevan näitä asioita hoitamaan, ja silloin topakka amerikkalainen ottaa asiat omiin käsiinsä ja lähtee mielenosoitusmarssille. Pelästytetään sitten niitä sen verran, että edes jotakin hoitavat. Kyllä tässä varmaan jonkinlaisia mellakoitakin voi vielä tulla, mutta myös laillisesti järjestettyjä, isoja, vakavastiotettavia mielenilmauksia. Pohatat luulivat teekutsumeiningeillä kanavoineensa mielenilmaukset heille paremmin sopivaan suuntaan, mutta vallanpitäjät tunnetusti aina luulevat kaikenlaista ennen kuin pääsevät varsinaisesti juoneen mukaan. Vertaa Egypti.

Mekin laitoimme oman virtuaalisen mielenosoituskylttimme näille sivuille, sen näkee tuossa kuvassa. (Ja täällä.) Ei tässä varmaan ihan sitä innokkaimpien lupaamaa maailmanvallankumousta olla tekemässä - eikä varsinaisesti haluamassakaan - mutta nyt on planeetallamme tällainen hetki että tavalliset kansalaiset ovat katsoneet aiheelliseksi muistuttaa vallan kahvassa olevia olemassaolostaan. Että kyllä tässä voidaan hankaliksikin ruveta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...