Monday, December 31, 2012

Uuden vuoden kotitaika






































Rauhaa, turvaa, terveyttä, onnea ja menestystä kaikkiin koteihin vuonna 2013, toivottaa meidän sakki tämän hoodoo-kynttilän ja paikallisen kansantaiteilijan tekemän taikamarakassin voimalla, jolle annoin nimeksi Irma.

Uudenvuodenaattoaamiainen

Luin mainiosta Sunshine Recorder -blogista, että lifestyle-blogeissa kuuluu olla kuvia joissa näkyy aamiainen ja kahvikuppi. Tässä näkyy nyt koko yöpöydän kattaus, takaa eteen: muinoin Google-työkaverilta saadusta alusta kasvava juoru; musta, koirankuvakantinen, ihanasta Gypsy Honeymoon -liikkeestä hankittu, antiikkinen emalirasia, jossa säilytän korvatulppia ja hammassuojaa; samasta kaupasta ostettu miehenkasvoinen piippu jota pidän suotuisia unia tuovana toteemiesineenä; Philipsin aamuvaloherätyskello; greippi-porkkana-aprikoosi-lehtikaali-kurpitsansiemen-hampunsiemen-auringonkukansiemen-pellavansiemen-mantelimaito-aamusmoothie; Etsystä ostettu vanha Tensor-lamppu; Jonathan Adlerin kahvikuppi; ja Fitbit, joka laitetaan rannekkeeseen tai tissiliiviklipsiin ja mittaa sieltä käsin päivän aikana otetut askeleet, nukutut unet, jne. Se tarjoaa neurootikolle runsaasti  dataa josta voi olla huolestunut. Ai niin ja työkännykkä, tietysti, latautuu siinä myös. (Kuvan otin omalla kännykällä, jolla laatu on taattu, heh heh.)

2012 on ollut hirmuisen tapahtumarikas vuosi, uusine makuuhuone-kylppäreineen, oksennustaudissa ja mammografiapaniikissa hankittuine uusine työpaikkoineen, elokuvaprojektin kuolemineen ja jälleen henkiinheräämisineen, kylpyammefiaskoineen, ja mitä tässä nyt kaikkea onkaan ollut.

Uudelle vuodelle toivoisin vähintään yhtä paljon menoa ja meininkiä! Tuntuu että tässä itse iän myötä rauhoittuu jotenkin niin että pystyy ottamaan kaikki dramaattiset tapahtumat hiukan kevyemmin tai rauhallisemmin.

Toivoisin myös että saisin viettää enemmän aikaa Suomessa, ja nähdä perhettä ja ystäviä siellä, ja sitten toivoisin ihan hirmuisesti että kuusi vuotta sitten käynnistetty elokuvaprojekti viimeinkin toteutuisi.

Nämä olivat uuden vuoden toiveita. Uuden vuoden lupauksena esitän sellaisen, että lupaan hengittää koko vuoden jos saan pysyä hengissä. Lupaan hengittää vaikka mitä tapahtuisi.

Hyvää, tapahtumarikasta, hengityksentäyteistä, kimmoisaa ja venyvää, sielukasta uutta vuotta kaikille!

Sunday, December 30, 2012

Erilainen ulkomuoto

No entäs tämä? Onko tää nyt hienompi vai huonompi? Tuo lautatausta on ehkä hieman alleviivaava eikä kovin urbaani.

Friday, December 28, 2012

Uusi alaotsikko -kilpailu

Kuvassa viehättävä jouluyllätys, jonka joku
vuokraisäntä oli järjestänyt häädön muodossa
vuokralaiselleen. Ja sitten meille tämän läjän
muodossa, kun ei pihi rutjake viitsinyt toimittaa
vuokralaisen maallista omaisuutta kaatikselle vaan
viskasi tuohon nurkalle.
Olen tässä yrittänyt keksiä blogille uutta alaotsikkoa, mutta en meinaa millään keksiä. "Luokkaerolifestyleblogi?" "Kodinkunnostusta kehitysalueella?" "Sisustusta ja sosiaalipornoa?"

Eipä sitä nyt niin pakko ole ollakaan, sitä alaotsikkoa, otinkin sen vanhan pois kun olin siihen kyllästynyt.

Jos joku keksii todella hyvän alaotsikon, niin lähetän palkinnoksi anarkiavärityskirjan ja reilun kaupan suklaata.

Saatan myös muokata tämän blogin ulkoasua vähän jotenkin simppelimmäksi, jos tästä oikein intoudun. Siitä oli tullut aivan aiheellinen lukijapalaute tuonne kommentteihin. Mikä on, kun ei lahjat riitä? En tiedä. Joskus ei vaan oikein osaa.

Tässä on nyt tällainen testiversio, otin taustakuvan pois ja vaihdoin Blogger-layouttia. Olisiko tämä näin parempi?

Sunday, December 23, 2012

Korulipaspirkkaniksi

Laita korut edulliseen ruokailuvälinetelineeseen, ja se sitten lipaston laatikkoon. Kylläpä nyt pysyvät rannerenkaat rivissä eivätkä mene solmuun kaulakorun kanssa. Oliko tämä ihan tyhmä ja vanha vinkki?  Pahoittelen. Minä en oikeastaan ole edes käyttänyt koruja kuin vasta jonkin aikaa, joten en tiedä yhtään miten niitä yleensä säilytetään.

Wednesday, December 19, 2012

Nainen psykoosissa, osa 2.

Isäni Eestistä vuonna 1974 tuoma hammastikkuteline.

Juuri kun pääsin ihmettelemästä prostituoidun psykoosia, sain kokeilla itse samantapaista tilaa. Minulla oli nimittäin tässä poikkeuksellisen tuikea unettomuusjakso, ja lääkäri määräsi bentsodiatsepiinien luokkaan kuuluvaa lääkettä sitä helpottamaan. Osoittautui että minulle tulee bentsoista sellainen nk. paradoksaalinen vaikutus, joka olikin hyvin mielenkiintoinen.

Otin lääkkeen perjantaina nukkumaan mennessäni ja aloin kuunnella kuulokkeista lääkärin suosittelemaa iPhonen unettomuussovellusta, sellaista josta tulee siis musiikkia ja naisen puhetta. Nainen juttelee rentouttavia ja antaa mielikuvia. Minua alkoi aika nopeasti ahdistaa aika paljon, ja ennen kuin ehdin edes tajuta että pitäisi ehkä tehdä jotain hengitysharjoituksia tai jotain, niin mopo lähtikin ihan käsistä. Lääkärin mukaan tila johon jouduin seuraavaksi oli määriteltävissä psykoositilaksi.

Ajatukset laukkasivat viittäsataa, ja aika nopeasti niissä ajatuksissa ei ollut enää mitään järkeä. Jokaisesta naisäänen antamasta mielikuvasta vyöryi lumipallona uusia mielikuvia, jotka olivat niin voimakkaita että ne voitaisiin laskea hallusinaatioksi. "Ystävälliset hahmot" jotka minun oli määrä kuvitella sulkemaan verhoja ja peittelemään itseäni, olivatkin kaapuihin pukeutuneita kasvottomia tyyppejä jotka vangitsivat minut makuuhuoneeseen, tarkoituksenaan tappaa. En muista oliko minulla silmät auki vai kiinni, mutta luullakseni molempia tuli kokeiltua, ja mielikuvat tuntuivat pimeässä ihan yhtä tosilta kummallakin tavalla. Pehmeä peitto jonka hahmot asettivat päälleni oli jättimäinen pesusienen tapainen juttu, joka oli elävä, ja silläkin oli pelkästään pahoja aikomuksia. Maailma oli kauhea ja toivoton paikka. Olin luolassa ilman ulospääsyä. Kuului omituisia ääniä. Maailmanloppu oli alkamassa, onneksi, koska parastahan oli saada se mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä niin ei ole lapsilla turhia toiveita tulevaisuudesta.

"Olen hallu", lausui Leo Raivio aikoinaan Saatanan kissana Q-teatterin esityksessä. Raivio meidän makkarista perjantainyönä enää puuttuikin.

Samaan aikaan tajusin kyllä että kyse on lääkkeen sivuvaikutuksesta ja puhuin itselleni järkeä. Hetkeksi kerrallaan onnistuinkin. Sellaisena hetkenä herätin miehen selittämään missä olen, kuka olen, ja että kaapuhahmoja ei ole nurkissa. Takerruin koiraan ja muistutin itseäni että koira on oikea, ja se on täällä konkreettisesti olemassa olevassa huoneessa missä minäkin olen, ja pitää minusta, ja se on hyvä asia.

Pikkuhiljaa siinä sitten lopulta rauhotuin, ja nukahdin, ja heräsin aamulla kovassa lääkekrapulassa. Olin siis ottanut ihan tosi pienen annoksen.

Että näin meillä perjantai-illan ratoksi.

Missään vaiheessa mieleni ei tehnyt lähteä kadulle karjumaan, enkä tiedä muutenkaan muistuttiko kokemukseni mitenkään kulmalla huutamassa seisoneen prostituoidun kokemusta omasta todellisuudestaan. Minun ja hänen välillä ammottaa valtava yhteiskunnallinen kuilu. Sen tällä puolella ihmisellä on lämmin, turvallinen koti, ja kiva ja emotionaalisesti vakaa mies, ja suloinen koira, ja varaa terveydenhuoltoon ja seuraavana päivänä uusi aika lääkärillä jos lääkkeet eivät sovi. En tiedä mitä siellä hänen puolellaan kuilua on. Millainen asuinpaikka, millainen tukiverkko vai onko sellaista ollenkaan. Onko ketään joka pitää hänen puoltaan ja muistuttaa missä ollaan.

Minulla on aiempiakin kokemuksia omituisista mielentiloista ja jopa hallusinaatioista, joita kerran opiskeluvuosina tuli hankittua ihan kahvin ja valvomisen voimalla. Sillä kerralla sänkyni oli täynnä hyönteisiä, niitä lenteli peitosta jota menin ravistelemaan parvekkeelleni. Soitin äidilleni ja valittelin asiaa kuudelta aamulla, ja äiti väitti että mitään hyönteisiä ei luultavasti kyllä ole. Eikä ollutkaan, ja senpäiväisestä tentistäkin pääsin läpi.

Ja sitten oli se kerta kun minulla oli psykoosintapainen kun kirjoitin TV-sarjaa. Sellaisia outoja tiloja tulee oikeastaan aina kun kirjoittaa. Tuntuu niinkuin henkilöhahmot toimisivat itse ja sanelisivat puheensa. Niin käy siis silloin kun työ sujuu hyvin, ja se tila on kokemuksena suorastaan riemullinen. Kyseistä sarjaa kirjoittaessa loppua kohti alkoi kyllä lipsua mielikuvitus lapasesta, kun aikataulu oli rankemman puoleinen ja kaikki 12 tunnin mittaista jaksoa piti kirjoittaa vuodessa. Muistan laskeneeni että se olisi sanamäärällisesti kahdeksan pitkän elokuvan verran, vaikka uskon kyllä jos joku sanoo että olen väärässä, kun siitä on jo niin paljon aikaa. Joka tapauksessa, jakson 11 kirjoitin kahdessa päivässä keittiön lattialla maaten. Oli minulla siis tietenkin konseptit ja juonet luotuna, mutta itse kohtaukset tulivat kaikki automaattikirjoituksena eetteristä, muusalta tai Jumalalta tai joltain.

En muista niistä päivistä oikeastaan muuta kuin että kaikki vain tapahtui siellä mielikuvitusmaailmassa ja minä kirjasin muistiin enkä päättänyt itse mitään ja söin mangoja ja juustoa. Kävin ilmeisesti jossain vaiheessa kaupassa ja tulin ostaneeksi sieltä pelkkiä mangoja ja manchego-juuston. Miksi vain man-alkuisia asioita? En osaa sanoa. Dialogin kirjoitin mielikuvitushenkilöiden sanelusta. Ja puhuvan kanan, sellainenkin siinä jaksossa oli. Pään sisällä meni tosi lujaa, nauroin itsekseni paljon ääneen ja soitin koko kaksi vuorokautta pelkästään Jah Wobblen Molam Dub -nimistä levyä. 

Koko aikana ei mitenkään hirvittänyt että onko tässä nyt ehkä järki lähdössä. Parin vuorokauden session jälkeen väsymys oli kova, mutta mieli kyllä hyvä ja tyytyväinen. 

Luovissa ammateissa on varmaan tavallista että on tällaisia kokemuksia, ja voihan niitä olla monissa muissakin ammateissa. Voisi ajatella että jossain fyysisissäkin töissä pääsee aika tiloihin välillä. (Tai ehkä tämä on toiveajattelua ja minä olen hullu, enkä hallu, mutta elättelen nyt toistaiseksi ainakin vielä kuvitelmaa että olisin noin arkielämän tasolla suhteellisen järjissäni.)

Yllättävää kyllä niistä kirjoitustiloista oli nyt hyötyä, kun lääkepsykoosissa tunnistin mitä tapahtuu, ja osasin jarrutella mielikuvien tulvaa ja pikkuhiljaa irroittautua siitä.

Lääkäri oli samaa mieltä kanssani, että ei nyt oikein sovi minulle ehkä nämä bentsot, ja unettomuushoitoa jatketaan joogan, spinningin, akupuntion ja hypnoosin voimalla. Kyllä niistäkin varmaan jotain tiloja vielä tulee. Toivottavasti luovia sellaisia!

Tuesday, December 18, 2012

Konseptuaalinen discokuusi

Pikkujoulua vaan kaikille! (On meillä järkevämpikin minikuusi, siis semmoinen oikea, tavallinen, ja siinä perinteisiä koristeita.)

Monday, December 10, 2012

Talvivalon heijastus


















John otti kauniin kuvan suurennuslasi-seinälyhdystä. Päätin laittaa sen tänne, koska se on sellainen parempi kuva mitä oikeissa sisustusblogeissa on. Tämä ei ole oikea sisustusblogi vaan ihan tavallinen diletanttiblogi, joten täällä on yleensä vaan ihan tavallisia diletanttivalokuvia.

Friday, December 7, 2012

Vuosi sitten oli ihanhirveen erilaista

Tässä kuvassa juon teetä nykyisen kylppärin ovella. Tai siis tuossa kohtaa on nyt seinä, oviaukko on minusta vasemmalle.

Sunday, December 2, 2012

Ensimmäinen aamu uudessa makkarissa

Muutimme viimeinkin sängyn uuteen makuuhuoneeseen alakertaan! Siellä oli IHANAN hiljaista nukkua. Kiljuvat prostituutit, jytisevät autostereot ja satunnaiset laukaukset eivät kuulu talon takaosaan asti.

Viimeviikonloppuinen murtovaras sen sijaan olisi jäänyt kiinni jos olisimme jo nukkuneet uudessa makuuhuoneessa: hän murtautui kellariin makuuhuoneen alla olevasta ovesta ja ehti viedä Johnin kalliin fillarin, vaikka murtohälytin tietysti kiljui kuin viimeistä päivää. Alakerrasta John olisi ehtinyt nopeammin perään, ja olisi melko varmasti vetäissyt pyörävarasta nekkuun. Pyörä on hänelle paitsi päivittäinen työmatkaväline, myös rakas ja tärkeä minuuden jatke.

No, mitäs menneistä. Uudessa makuuhuoneessa on ihanaa! Viime viikolla alkanut sadekausi rapisee kattoon ja kynttilät tuikkivat kivoissa suurennuslasi-seinälyhdyissä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...