Saturday, January 26, 2013

Urbaanihaikki, järjestyshäiriötaide ja koptilounas

Tänään lähdimme metsälenkin sijaan suoraan ovesta ulos kävelylle. Tällaista meillä oli.

Meiltä kun lähtee kaupungille päin, ensimmäisenä tulee vastaan pahamaineinen Ghost Townin kaupunginosa. Se on muutaman korttelin alue, joka on kuuluisa autiotaloistaan, ja siitä että siellä tapetaan niin paljon ihmisiä.
Ghost Townissa sijaitsee reippaan Novella Carpenterin urbaanimaatila, jonka hän perusti alun perin valtaamalleen tontille. Novella on sittemmin ostanut tontin itselleen. Novellan tilaa on esitelty oikein Voguessa. Se se vasta oli lystikäs artikkeli kun Voguen toimittaja meinasi kuolla pelosta kun hän joutui tulemaan tänne Oaklandiin meidän kotinurkille.
Ghost Townin autiotalojen seinät on puolestaan vallannut joukko taiteilijoita.
Ghost Town saattaa olla myös Oaklandin värikkäin kaupunginosa.
Minusta Ghost Town käy nähtävyydestä, ja sinne pitäisi järjestää turisteille kiertokävelyjä.
Yksityiskohta edellisen kuvan talon seinästä.
Tässä on varmaan haettu haamuteemasta lähtökohtia.
Tuikkasin iPhonen edellisen kuvan talon aidan läpi ja sain tällaisen kuvan. 
Ghost Townin pelokkain haamu.
Ghost Townista lähdettäessä jalkakäytävän reunalla on vielä tällainen alttarin tapainen.
Osallistuminen on suotavaa.
Maantiesillan alla on tällainen joku kaappi.
Siellä asuu koditon. Hän näytti olevan kerjäämässä sillan jälkeisessä liittymässä. 
Ei ole mitään paikkaa mihin ponteva nuoriso ei antaisi taiteellista panostaan.
Mitä tämä tarkoittaa? Enya eats ribs here. En tiedä yhtään.
Täällä meilläpäin on paljon peruukkiliikkeitä. Olen monesti harkinnut paksun, pitkän, mustan peruukin ostamista. Ihan mielenkiinnosta, että millaista olisi olla mustatukkainen. 
Telegraph Avenuen jokainen liikennevalojen muuntajakaappi on maalattu täyteen taidetta.
Osa on tällaista abstraktimpaa.
Mikä maa, mikä valuutta? No Oaklandin Korea Town.
Katolla on onneksi kansainvälinen martinisymboli, ja seinässä sana restaurant, niin että tulee selväksi mikä firma tässä on kyseessä.
Oikeasti, korealaiset. Mikä on homman nimi? 
Tässä galleriassa voi perehtyä Mustien Panttereiden saavutuksiin.
Oaklandin oma poika Bobby Seale oli Mustien Panttereiden keskeinen perustaja.
Siellä saa taka-alalla sika luodin kalloonsa.
Muuntajakaappitaiteilija on näköjään osallistunut myös tämän baariterassin koristeluun. 
Retken varsinaisena kohteena oli Johansson Projects -galleria.
Näyttelyn nimi oli Pixilated Drift.
Meidän mies katselee siinä taidetta.
Jatkoimme matkaa Telegraph Avenuella. 
Tämä rakennus on minusta tolkuttoman hieno.
Löysimme mielenkiintoisen etiopialaisen ravintolan. 
Sieltä sai ostaa myös hiusöljyä ja olibaanihartsia, sitä mitä idän viisaat miehet toivat Jeesukselle synttärilahjaksi.
Kasvisannokseen kuului tällaiset ruokalajit. 
Annos näytti tältä ja maistui aivan ihanalta. Injera, tuo letun näköinen, on todella hyvää. Hapattamisen ansiosta se on suomalaiselle ihan kotoisen makuista.
Kotimatkalla ohitimme House of Soulin josta kuului musiikki toiselle puolen katua asti. Sieltä saa soul-levyjä ja hierontaöljyjä, eli kaikki mitä parisuhteen hoitoiltaan tarvitaan.
Korealaisen luterilaisen kirkon edustalla oli tällainen kiva sattuman luoma väriyhdistelmä.
Oltiin päästy takaisin kodin viereiseen kortteliin asti,  kun saimme vielä lukea tällaisen kokoavan loppukaneetin.

Retkeilyn riemut koiranomistajan paratiisissa


Yksi hienoimpia puolia täällä East Bayssa asumisessa on retkeilymaastojen monipuolisuus ja määrä. East Bay Regional Park District kattaa 1200 mailia, eli 1931 kilometriä erilaisia patikointireittejä. Hyvin monet maastoon rakennetut polut ja portaikot syntyivät 30-luvun laman jälkeen työllistämisprojekteina. Reittejä löytyy niin merenrannasta, metsistä, rotkoista kuin mäkien huipuilta (mäkijonon huippua pitkin kulkevan reitin nimi on "ridge trail"). Suuri osa on koiranomistajan riemuksi sellaisia, jossa nelijalkaiset ystävät saavat kulkea vapaina.

Puistohallinnon alaisuudessa on muuten myöskin aivan mahtava koirapuistoverkosto, jonka kruununjalokivi on yhdeksän hehtaarin laajuinen Point Isabel tuolla Richmondissa meren rannalla. Koirien Disneylandina tunnettu alue kattaa isoja nurmikenttiä, puistikoita, polkuja ja kanavan johon vesiurheilusta innostuneet koirat pääsevät pulikoimaan. Ihmisille on kiva kahvila josta saa välipalaa ja lounasta. Kahvilan yhteydessä on myös koirapesula jonne mutaisen, itsensä uuvuksiin riehuneen karvaturriaisen voi viedä pestäväksi (tai pestä itse siellä soikoissa) ennen kotiin lähtöä. Koirapesulassa olevasta myymälästä saa koiratarvikkeita ja makupaloja, muun muassa hienoja pimeässä hehkuvia palloja ja kaulapantaan ripustettavia LED-valoja, joita meidänkin taloudessa on laajasti hyödynnetty.

Koirahommasta minulla on muuten sellainen sivuhuomio, että sellaisia aktiivisia koiravihaajia mitä toisinaan tapaa Suomessa ei ole täällä ilmeisesti ollenkaan. Esimerkiksi Helsingissä joku ventovieras ihminen voi ruveta aivan yllättäen räyhäämään, haukkumaan koiraa piskiksi ja julistamaan jotakin epämiellyttävää niin koiran kuin sen ulkoiluttajan ulkonäöstä. Berkeleyssä sellaista ei tapahtuisi ikinä. Monet kulkevat kaupungillakin koira irti ja ainoa kommentti mitä siihen yleensä tulee on "Oi miten söpö, saako rapsuttaa?" (Täällä näkee enimmäkseen aika hyvin koulutettuja koiria, jotka seuraavat nätisti ja istuvat ja menevät maahan jos omistaja käskee, ilman sen kummempia hässäköitä.) Minä en ole osannut kouluttaa meidän koiraa niin pomminvarmaksi että uskaltaisin pitää sitä irti missään missä on liikennettä, mutta muuten koira on tottunut siihen että melkein joka paikkaan saa tulla mukaan ja melkein kaikilta ihmisiltä tulee mukavia tervehdyksiä ja rapsutusta. Sellaisia ravintoloitakin on yllättävän monta mihin saa ottaa koiran. Koiralle tarjoillaan vesikuppi ja kysellään nimeä ja kehutaan että onpas hän kiltti, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa kenenkään mielestä.

Me käydään pitkillä kävelylenkeillä pari kertaa viikossa. Mäkiset reitit ovat kuntoilun kannalta erinomaisia. Suosikkini on Dunn Traililta lähtevä metsälenkki. Se kulkee alas esihistoriallisen tuntuiseen rotkoon jossa on puro ja pieni vesiputous. Saniaisten, eukalyptuksien ja punapuiden sekaan on helppo kuvitella mammutteja vaeltamaan. Kun rotkosta kiivetään takaisin mäen päälle, näköala San Franciscon lahden yli on upea, varsinkin viiden-kuuden maissa illalla - East Bayn silta, San Franciscon kaupunki ja Alcatrazin vankilasaari sekä Oaklandin sataman jättimäiset nosturit heijastuvat ihanasti auringonlaskun myötä oranssiksi muuttuvaa Tyynenmeren ulappaa vasten.

Toinen suuri suosikkikohteeni ei ole ihan täällä East Bayssa, vaan Marin Headlandsissa eli Golden Gate-sillan San Franciscosta vastakkaisella puolella sijaitsevalla maastoalueella. Se on hieno poukama nimeltä Kirby Cove. Kirby Coveen patikoidaan reilun mailin matka, kunnes tullaan hiekkarannalle jonka edustalla on muutama komea iso kivilohkare ja näkymä Golden Gate-sillalle on aika mykistävä. Poukamaan voi helposti kuvitella merirosvolaivan, siellä sijaitsevissa toisen maailmansodan aikaisissa bunkkereissa on jännittävä seikkailla jos on sellaisesta kiinnostunut, ja varattavissa on niin telttapaikkoja kuin yksityisiä picnic-alueita.

East Bayn asukkaat tuppaavat monet olemaan vaelluskenkäisiä hippejä, ja kaikenlainen reippailu on täällä varsinaista kansanhuvia. Nuoriso telttailee metsissä luvattomasti, mikä minusta onkin mitä suositeltavinta puuhaa, ja pikku hiljaa myös amerikkkalaisille kovin vieras sienestys ja muu villikasvien poimiminen alkavat yleistyä.

Kohta me lähdetään taas lauantailenkille. Kunnianhimoisena tavoitteena on tällä kertaa kokeilla jotain uutta reittiä Dunn Trailin sijaan.

Sumumaisema.

Auringonlasku Dunn Traililta.

Metsälenkiltä löytämäni hieno, alapuolelta kirkkaan violetti sieni. Lakki oli tumma, melkein musta yläpuolelta. Laji jäi tunnistamatta, mutta haju oli suppilovahveromainen.



Meidän koira toimittaa virkaansa lenkillä.

Tuo lienee hylätty vesisäiliö. Siihen tehty graffiti on minusta aika hieno.

Thursday, January 24, 2013

Aasialaisessa hieromalaitoksessa


Jalkapohjan kalvojänteet alkoivat taas kiukutella, ja päätin että nyt on päästävä jalkahierontaan. En viitsinyt alkaa soitella ja varailla aikaa "tavalliselle", länsimaiselle hierojalle, varsinkin kun samana päivänä on aika mahdotonta yleensä sellaista saada. Päätin kokeilla työpaikan lähellä sijaitsevaa kiinalaista halpahierontapaikkaa, jonka nimi on komeasti 100 Benefits. Olin kuullut näitä paikkoja kehuttavan, varsinkin lyömättömän edullisesta hinnasta. Niihin ei yleensä myöskään tarvitse erikseen varata aikaa, vaan voi vaan kävellä sisään niinkuin kynsihoitolaan ikään.

Täällä Kaliforniassa hieronta on minusta yleensä aika kallista hupia, yleensä voi laskea että hinta on reilu dollari per minuutti, plus 20% tippi päälle. Tunnin hieronta maksaa siis noin 70 dollaria ja sen tipin, eli yhdeksän kymppiä. Halpahierontapaikassa tunnin jalkahieronta maksaa kaksi kymppiä, ja koko kropan hieronta viisi kymppiä. Tippiä jätetään yleensä vitonen tai kymppi.

Sisään astuessani esitin reippaasti asiani, ja vastaanottotiskin mies sanoi minulle välittömästi: "Shhh!" Paljastin siis heti ensikertalaisuuteni. En tiennyt, enkä heti sisään tultuani huomannut, että yksi kustannuksia epäilemättä  alentava tekijä halpahierontapaikoissa on se että niissä ei varsinaisesti ole yksityisiä hierontahuoneita. Liikehuoneisto koostui yhdestä avoimesta tilasta, jossa oli kymmenkunta pehmoista tuolia riveissä. Minulle tuli siitä vähän lentokoneen ykkösluokka mieleen. Tuoleissa makaili muutama asiakas hoidettavana. Asiakkailla on siis tällaisessa yhteisöllisessä hieronnassa tietenkin vaatteet päällä. Yleensä suositellaan että kannattaisi mennä verkkareissa, mutta minä olin ihan työvaatteissa. Huoneen valot oli himmennetty, ja seinällä olevassa plasmatelevisiossa pyöri diaesityksenä maisemakuvia joiden oli ilmeisesti tarkoitus luoda rauhoittavaa tunnelmaa.

Jatkoin asiointia kuiskaamalla, ja saimme vastaanoton miehen vähäisestä englanninkielen taidosta huolimatta selväksi, että jalkahierontaan oli tultu.

Minut viittoiltiin lepotuoliin istumaan, ja ystävällinen naisihminen riisui kenkäni ja sukkani ja rullasi farkut polviin asti. Sitten hieman vanhempi mieshenkilö tuli puisen pesusoikon kanssa, laittoi kinttuni soikkoon lämpimään veteen, peitteli minut pyyhkeillä ja ryhtyi töihin.

Ensin hierottiin kasvot, pää ja korvat, sitten niska ja käsivarret. Sen jälkeen oli jalkojen vuoro, mies nosti ne soikosta ja kuivasi ja hieroi oikein perusteellisesti. Sitten lepotuoli käännettiin makaavaan asentoon, ja mies kehotti minua kääntymään mahalleni. Tuolista paljastui tyynyn alta semmoinen reikä kasvoille, joka yleensä on hierontapöydissäkin. Hieroja hieroi vielä selän, pohkeet, reidet ja hartiat.

Hieronta oli osaavaa ja tehokasta, vaatteiden läpikin. Niskaan, käsivarsiin ja jalkoihin käytettiin myös jotain rasvaa, mutta taitavasti niin että siitä ei jäänyt tahroja vaatteisiin tai liian öljyistä oloa. Olin yllättynyt että jalkahierontaan kuului korvalehtien käsittelyt ja kaikki. Olen Yelp-arvostelijoiden kanssa samaa mieltä että kokemus oli aivan ehdottomasti kahden kympin väärtti. Jätin vitosen tippiä ja sain mukaani leimakortin, jolla saan kymmenenen hieronnan ilmaiseksi. Ja saatanpa kyllä palata hyödyntämään korttiani.

Tuesday, January 22, 2013

Löydöksiä kulmilta

Enimmäkseen näitä kulman löydösten kuvia ottaa meillä mies, joka ajelee pyörällään Oaklandin halki juna-asemalle melkein päivittäin.

Tässä oli ilmeisesti joku noista kulman tytöistä valmistautunut työvuoroonsa.

Stop-merkkeihin tehdyt graffitit ovat suosittuja meillä päin.


Tässä absurditeetissa alkoi jo olla jotain suurta.

Nuoriso tiedottaa näin.

Tällainen lappu oli tullut naapurilta. Hoangin vanharouva on valitettavasti kuollut, ja hänen sukulaisensa aikovat meluta yötä myöten sen kunniaksi. Hyvin ystävällistä heiltä jättää tämä viesti, toivottavasti toisen naapurin bileitä pitävät opiskelijat ottavat tästä opikseen.

Monday, January 21, 2013

Meedbörjäre-aamiainen


Tämän postauksen soundtrack: DJ Dave: You're not Berkeley Enough. Videolla näkyy mm. meidän muksun yläaste, jonka Edible Schoolyard ja gourmet-köksäntunnit ovat vastuussa siitä että nuoriherra syö vain luomuruokaa ja vaatii tuoretta rosmariinia. Ja me joudutaan miehen kanssa käymään salaa Burger Kingissä silloin kun lapsi on toisessa kodissaan.

Aina kun yritän kirjoittaa jotain sellaista lifestyleblogimaista mitä oikeasti kuuluisi olla, minua alkaa naurattaa. Minulla ei ole mitään vinkkejä kenellekään, paitsi että älkää ainakaan taloremonttiin ryhtykö. Täällä meillä ei paljon virkkuukoukut heilu, enkä ole myöskään erityisen taitava kokki. Minulla on järkyttävän käteviä ihmisiä suku täynnä molemmin puolin, ja minusta tuli tällainen, sanotaanko nyt kauniisti vaikka ideaihminen. Pienenä isoisä vei minut kanalaan apuhommiin, mutta minä se vaan käänsin ämpärin ylösalaisin ja nousin sen päälle pitämään kanoille puheita. Olin kirjoittanut ne ruotsiksi. En osannut ruotsia, enkä kirjoittaa. Aloitin puheen aina että "Kansalaiset. Meedbörjäre."

On minulla sataprosenttinen värisilmä ja eilen tein ihan hyvää kaalilaatikkoa. Sanottakoon nämä tässä nyt puolustukseksi. 

Minä syön oikeastaan joka aamu tällaista ilman kokintaitoja onnistuvaa hedelmä- ja siemensuttua jonka nimeänkin nyt Meedbörjäre-smoothieksi. Ei-vaihtuvat smoothien osat ovat greippi, puoli desiä mantelimaitoa, ja kaksi lusikallista siemensekoitusta jossa on hampunsiemeniä, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä ja pellavansiemeniä samassa suhteessa. Lisäksi laitan sekaan vaihtelevasti porkkanaa, omenaa, lehtikaalia, tuoretta minttua tai inkivääriä, pakastevattuja, tai tuollaisia vauvojen hedelmämössöjä joita on joskus dollarilla tarjouksessa. Teen smoothien illalla valmiiksi jääkaappiin. Aamulla kun herään viideltä silmät ristissä salille ja tien päälle 60 kilometrin työmatkalleni, aamiainen jäisi aika varmasti nauttimatta jos sitä ei voisi vaan ottaa ja avata jääkaapista ja vetää puoliunessa huiviin.

Ainekset.

Töräytysvalmius.

Sekoitin pitäisi nostaa alakaapista keittiötasolle, mutta onneksi se toimii lattialla yhtä hyvin.


Jääkaappiin. Aamulla smoothieta on aina vähän enemmän, se jotenkin paisuu yön aikana. Ja siihen joutuu lisäämään vähän vettä että sitä ei tarvitse syödä lusikalla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...