Thursday, January 24, 2013

Aasialaisessa hieromalaitoksessa


Jalkapohjan kalvojänteet alkoivat taas kiukutella, ja päätin että nyt on päästävä jalkahierontaan. En viitsinyt alkaa soitella ja varailla aikaa "tavalliselle", länsimaiselle hierojalle, varsinkin kun samana päivänä on aika mahdotonta yleensä sellaista saada. Päätin kokeilla työpaikan lähellä sijaitsevaa kiinalaista halpahierontapaikkaa, jonka nimi on komeasti 100 Benefits. Olin kuullut näitä paikkoja kehuttavan, varsinkin lyömättömän edullisesta hinnasta. Niihin ei yleensä myöskään tarvitse erikseen varata aikaa, vaan voi vaan kävellä sisään niinkuin kynsihoitolaan ikään.

Täällä Kaliforniassa hieronta on minusta yleensä aika kallista hupia, yleensä voi laskea että hinta on reilu dollari per minuutti, plus 20% tippi päälle. Tunnin hieronta maksaa siis noin 70 dollaria ja sen tipin, eli yhdeksän kymppiä. Halpahierontapaikassa tunnin jalkahieronta maksaa kaksi kymppiä, ja koko kropan hieronta viisi kymppiä. Tippiä jätetään yleensä vitonen tai kymppi.

Sisään astuessani esitin reippaasti asiani, ja vastaanottotiskin mies sanoi minulle välittömästi: "Shhh!" Paljastin siis heti ensikertalaisuuteni. En tiennyt, enkä heti sisään tultuani huomannut, että yksi kustannuksia epäilemättä  alentava tekijä halpahierontapaikoissa on se että niissä ei varsinaisesti ole yksityisiä hierontahuoneita. Liikehuoneisto koostui yhdestä avoimesta tilasta, jossa oli kymmenkunta pehmoista tuolia riveissä. Minulle tuli siitä vähän lentokoneen ykkösluokka mieleen. Tuoleissa makaili muutama asiakas hoidettavana. Asiakkailla on siis tällaisessa yhteisöllisessä hieronnassa tietenkin vaatteet päällä. Yleensä suositellaan että kannattaisi mennä verkkareissa, mutta minä olin ihan työvaatteissa. Huoneen valot oli himmennetty, ja seinällä olevassa plasmatelevisiossa pyöri diaesityksenä maisemakuvia joiden oli ilmeisesti tarkoitus luoda rauhoittavaa tunnelmaa.

Jatkoin asiointia kuiskaamalla, ja saimme vastaanoton miehen vähäisestä englanninkielen taidosta huolimatta selväksi, että jalkahierontaan oli tultu.

Minut viittoiltiin lepotuoliin istumaan, ja ystävällinen naisihminen riisui kenkäni ja sukkani ja rullasi farkut polviin asti. Sitten hieman vanhempi mieshenkilö tuli puisen pesusoikon kanssa, laittoi kinttuni soikkoon lämpimään veteen, peitteli minut pyyhkeillä ja ryhtyi töihin.

Ensin hierottiin kasvot, pää ja korvat, sitten niska ja käsivarret. Sen jälkeen oli jalkojen vuoro, mies nosti ne soikosta ja kuivasi ja hieroi oikein perusteellisesti. Sitten lepotuoli käännettiin makaavaan asentoon, ja mies kehotti minua kääntymään mahalleni. Tuolista paljastui tyynyn alta semmoinen reikä kasvoille, joka yleensä on hierontapöydissäkin. Hieroja hieroi vielä selän, pohkeet, reidet ja hartiat.

Hieronta oli osaavaa ja tehokasta, vaatteiden läpikin. Niskaan, käsivarsiin ja jalkoihin käytettiin myös jotain rasvaa, mutta taitavasti niin että siitä ei jäänyt tahroja vaatteisiin tai liian öljyistä oloa. Olin yllättynyt että jalkahierontaan kuului korvalehtien käsittelyt ja kaikki. Olen Yelp-arvostelijoiden kanssa samaa mieltä että kokemus oli aivan ehdottomasti kahden kympin väärtti. Jätin vitosen tippiä ja sain mukaani leimakortin, jolla saan kymmenenen hieronnan ilmaiseksi. Ja saatanpa kyllä palata hyödyntämään korttiani.

8 comments:

  1. Eihän kampaamoissakaan ole henkilökohtaisia huoneita kammattaville, niin hyvinhän vaatepäällishieronnankin voi suorittaa yhteistiloissa. Kekseliästä! Olisipa meilläkin. En ole Imatralle muuton jälkeen päässyt kertaakaan hierojalle, kun täällä ei ole kohtuuhintaista ja hyväotteista hierojaa tullut vastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä hieroja on kyllä ihan ihmeellinen asia hyvinvoinnin kannalta.

      Delete
  2. Ilman muuta kannattaa mennä sinne, edullista ja hyvää. Olisipa täälläkin sellaisia jalkahierojia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niitä sais olla kyllä joka paikassa.

      Delete
  3. Käyn Kiinassa työmatkalla 2-3 kertaa vuodessa ja aina on pakko vähintään kerran käydä jalkahieronnassa. Sun kuvaus kuulosti ihan samanlaiselta kuin Kiinassa. Viimeksi olin kolme tuntia käsittelyssä!! (se oli tosin vähän jo liikaa....)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kolme tuntia! Kuulostaa aika ekstriimiltä! Miten tulit olleeksi niin kauan?

      Delete
  4. Maria BukyanagandiJanuary 25, 2013 at 7:10 AM

    Kuulostaa todella olevan hintansa väärti tuo jalkahieronta! Löysin blogisi vähän aikaa sitten Suo, kuokka etc. postauksen myötä ja ilahduin suuresti löydöstäni! Kirjoitustyylisi iskee minuun, ja on ihanaa, että kirjoitat niin usein!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kiitos. Viime aikoina on ollut oikein inspiraatio, mutta eihän sitä aina välttämättä yhtä paljoa ehdi tai jaksa.

      Delete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...