Thursday, September 12, 2013

Miten opin keikuttamaan venettä, osa 1: käsikirjoittaja pakenee maasta

Tärkein asia, jonka aikoinaan opin Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla oli se, että venettä ei saa keikuttaa. Siellä ei järjestetty opiskelijoille oikeastaan mitään opetusta, mutta siitä ei saanut puhua. Meille huomautettiin monta kertaa suoraan ja epäsuorasti, että joku saattaa "istua päälle" jos heittäydymme hankalaksi. "Suu nappiin!" huusi eräs arvostettu elokuvantekijä opiskelijoille, jotka kyseenalaistivat TV-yhtiön toimintaa ja palkkauskäytäntöjä. "Suu nappiin!" 

Minulla oli taidekorkeakoulusta valmistuttuani ja alalle tullessani helvetin hatara ammattitaito, eikä elokuvasivistyksestä tietoakaan. Niitä ei tarvittu. Minä sain maisterin paperit niin, että opintokirjaan merkittiin suoritetuksi käsikirjoitusalan työharjoitteluksi muun muassa kesätyö Nakkilan Essolla, ja 15 tunnin opetus muutettiin 55 tunniksi. Pääsin saman tien isoon televisiosarjaan töihin, ja sain sen jälkeen jatkuvasti lisää keikkoja. Möin itse kehittämäni kausisarjan, joka oli aikataulunsa puolesta täysin tuhoon tuomittu, eikä ammattitaitoni riittänyt sen asian arvioimiseen. (Voidaan keskustella siitä, olisiko osto- ja tuotantopuolella jonkun ollut syytä käsittää, että yksi ihminen ei mitenkään voi kirjoittaa vuodessa kahtatoista tunnin mittaista televisiosarjan jaksoa joka sitten kuvataan ja toteutetaan seuraavan puolen vuoden aikana. Mutta toki vastuu omasta yli-innostuneisuudestani on yksin minun.)

Tottakai ammattitaitoni työvuosien myötä kehittyi, ja muiden käsikirjoittajien tapaan kävin kursseja, luin alan teoksia ja käytin lähes kaiken vapaa-aikani kirjoittamiseen. Kirjoitin puhdetöinä näytelmiä, kuunnelmia ja elokuvakäsikirjoituksia. Yksi niistä, filosofinen lyhytelokuvateksti, valittiin tuhansien joukosta tuotantoon Berliinin elokuvafestivaalien Talent Campuksella, ja voitti siellä kyseisen sarjan pääpalkinnon. Kehitystä alkoi olla selvästi näkyvissä. 

Elämäni ironisin asia on se, että kun lopulta opin aika hyväksi käsikirjoittajaksi, olin myös menettänyt veneenkeikuttamispelkoni, ja pikku hiljaa minulta loppuivat Suomen elokuva- ja televisioalalla työt kokonaan. "Tätimäisyys paistaa", sanoi sama alan päättäjä joka elokuvakoulussa oli kehunut minua "hyväperseiseksi tytöksi." (Häntä itseään ei miehenä vuosien kuluminen samalla tavalla kosketa. Suomessa voi kyllä miespuolinen, keski-ikäinen, keskiluokkainen Toytota-kuski tehdä useammankin kuvauksen nuorison meiningeistä. Se ei lähtökohtaisesti ole setämäistä, vaan se on rankkaa karjuilua ja syvällistä taiteilijuutta.)

Elokuva- ja media-alan monista kouluista tulvii koko ajan nuoria, innokkaita tekijöitä jotka suostuvat melkein mihin tahansa, ihan niinkuin minäkin aikoinaan. Alan koulutus on viidessätoista vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti. Sen tasosta en tiedä tällä hetkellä oikeastaan muuta kuin sen, mitä tuloksista voi päätellä. 

Täällä Amerikoissa monilla elokuva- ja TV-alan huipputekijöillä on ihan joku muu koulutus. Heidän uskomattoman järeä ammattitaitonsa ja osaamisensa on hankittu etenemällä hanttihommien kautta tyvestä puuhun. Pitkän elokuvan saaminen tuotantoon on niinkuin voittaisi olympialaisissa. Siihen on treenattu yhtä kovaa, satsattu yhtä paljon, ja yhtä paljon yrittäjiä jää matkan varrelle. 

Suomessa miten kuten koulutetut hesselit pääsevät suoraan koulusta Elokuvasäätiön ja Yleisradion juttusille, ja heitä neuvotaan "tuottajavetoisesti" läpäisemään rahoittajien seulat. Elokuvia ei Suomessa kehitellä taiteellisten päämäärien vuoksi, vaan ne räätälöidään aina joka kierroksella eri päättäjien mielen mukaisesti. Kun seulat on läpäisty, tehdään nopeasti ja mahdollisimman halvalla juttu pois, koska nythän se on jo "ihan hyvä". Kriitikot kehuskelevat keskinkertaisia elokuvia paremmiksi kuin ne ovat, ja niin päättäjillä ja lehdistöllä säilyy tunne siitä että he ovat hakoja löytämään uusia kykyjä.

Jos ja kun nuoren tekijän juttu - tai toinen tai kolmas juttu - epäonnistuu tai jää taiteellisesti puolitiehen, hänet sysätään takanurkkaan ja ruvetaan metsästämän uutta "lupausta". Samaan aikaan kokeneet tekijät, jotka jo jotain osaisivat, pyörivät työttöminä. Vain muutama pääsee asemaan, jossa heidän projektinsa toteutuvat enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Useimmat ihmiset poltetaan loppuun ennen kuin heillä on taiteellisesti mitään annettavaa. Suomessa heitetään lahjakkuuksia ja ammattitaitoa kaatopaikalle niinkuin maan väkiluku olisi viisisataa miljoonaa, ja kykyresurssit sen mukaiset. Sitten ihmetellään, miksi ei tule parempia elokuvia.

Pelon ja epävarmuuden ilmapiiri on Suomen elokuva- ja televisioalan hallitsevin piirre. Joka ainoassa alan tekijöiden kahvilakeskustelussa nousee esiin sama tosiasia: Yleisradion politiikka, jonka takia samat ihmiset ovat viimeisen 30 vuoden ajan käytännössä päättäneet siitä, mitkä elokuvat ja televisiosarjat Suomessa toteutuvat, on pysäyttänyt alan kehityksen lähes kokonaan. Keisarilta ovat puuttuneet vaatteet niin kauan kuin kukaan meistä muistaa. Heti tämän sanottuaan ihmiset muistuttavat toisiaan että näistä ei pidä sitten missään julkisesti puhua. Tulee hankala maine. Loppuu työt. Joku saattaa vielä vähentää kulttuurin määrärahoja, jos tässä ruvetaan ihmisten ammattitaidosta keskustelemaan.

Minä olen omalta osaltani antanut periksi, ja päättänyt että edistän alani kehitystä parhaiten puhumalla suuni puhtaaksi ja uhraamalla siten omat viimeisetkin työmahdollisuuteni. Eipä kestä. Voitte laittaa vaikka viisi euroa tililleni kiitokseksi.

Keskustelu ei voi edetä mihinkään senkään takia, että lehtiä myydään julkkiksilla eikä kulttuuripoliittisilla analyyseillä. Gaalat, juorulehtijulkisuus ja lifestyle-jutut ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi ohjata suuren yleisön huomio muualle kuin siihen, miten paljon he itse asiassa nauttivat heille tarjoilluista kulttuurituotoksista. Kriitikkoalalle on ehkä myös samalla tavalla liian helppo päästä ja siellä on sen jälkeen liian vaikea pysyä leivässä, että kenenkään ei kannata heittäytyä liian kunnianhimoiseksi.

Kriittisintä keskustelua suomalaisesta elokuvasta pitkään aikaan käytiin melko hiljattain, kun yksi näyttelijä ja yksi vanha alan konkari haukkuivat suomalaiset käsikirjoittajat maan rakoon. Näyttelijän mielestä tietysti tilanne korjaantuisi sillä, että hänelle tulisi enemmän päätösvaltaa. Konkari-Kassila ei näyttänyt tajuavan hönkäsen pölähtävää siitä, että käsikirjoittajat eivät nykyisessä systeemissä päätä, mitä elokuvan käsikirjoitukseen tulee. Kummankin kommentointia sävytti näköalattomuus, mutta käsikirjoittajan haukkuminen on tietysti aina sillä lailla strategisesti pätevä veto, että siinä ei osu kehenkään joka oikeasti elokuvista ja niiden tulevaisuudesta päättää. Se ei ole veneen keikuttelua, vaan yritys potkaista tietyt ihmiset paatin reunalta jorpakkoon.

Sillä lailla sitä sitten sinnitellään ja pidetään yhdessä yllä tasaisen tappavaa keskinkertaisuutta. Ei kyseenalaisteta, paitsi valomerkin jälkeen ja tupakkatauolla. Haukutaan ihmisiä selän takana ja seuraavana päivänä hierotaan taas yhteistyötä. Käydään ensi-illoissa ja palkintogaaloissa ykköset päällä. Toimittajat kirjoittavat punaisilla matoilla hymyilevistä kulttuurihenkilöistä niinkuin he eläisivät pääasiassa jollain muulla kuin toimeentulotuella tai muiden alojen töillä.

Minäkin olen myöntänyt lehtihaastattelun ja ollut ensi-illassa työttömyyskorvauksella ostetut hienot vaatteet päällä. Hymyillyt että hyvin menee, koska olen epätoivoisesti itse halunnut uskoa niin. Ei sitä julkisuuskuvaa luoda pelkästään katsojalukujen ja markkinoinnin tähden, kyllä se tehdään myös oman minäkuvan vuoksi. Täytyyhän tässä kaikessa olla jotakin järkeä, kun lehdessäkin kerran lukee että minulla on ollut tuollainen fiksu ajatus siitä miten yhteiskunta kovenee nykyajan Suomessa, ja kuvassa on tukka hyvin.

Systeemi on sisältä mätä. Se mädättää taiteenlajin, ja syö ihmisiä jotka systeemissä yrittävät sinnitellä. On vaikeaa olla katkeroitumatta ja kyynistymättä, ja menettämättä niin työ- kuin henkilökohtaista moraaliaan. Monelle on vaikeaa olla hoitamatta viinalla ahdistustaan.

Siitä tilanteesta oli minun loppujen lopuksi aika helppoa lähteä rakastuneena Kaliforniaan tyhjän päälle. Kun ovi nörttialalle aukesi puolivahingossa, oli helppoa mennä aluksi ovensuuhun seisoskelemaan ja lopulta luikahtaa siitä sisään.

Ensimmäiset vuodet Piilaaksossa kuluivat minulta Suomen showbisneksestä jääneiden traumojen hoitamiseen. Google ei ollut minulle pelkästään rahanlähde, vaan toimintaterapiaa. Minun oli vaikea luottaa ihmisiin, ja suhtauduin työsopimuksiin ja pomoihin aluksi vainoharhaisesti. En meinannut millään uskoa, että veneen keikuttaminen voi olla suotavaa, ja kaiken kyseenalaistaminen olla työhönottokriteeri.

Kauhistuin, kun mieheni kirjoitti Sun-tietokoneyhtiössä ollessaan pääjohtajalle sähköpostin, jossa ilmoitti että tämän viimeisin memorandumi yrityksen työntekijöille oli täyttä paskaa, ja koko firman senhetkinen strategia on aivan perseestä. Odotin jonkinasteista katastrofia, mutta pääjohtaja vain huomautti Johnin pomolle, että siellä on ilmeisesti vähän turhautunut insinööri teidän tiimissä. Hän otti muuten palautteen vastaan ihan mielenkiinnolla, ja lopulta taisi joutua myöntämään että perseestähän se hänen strategiansa oli, kun Sunille kävi niinkuin kävi. Kukaan ei uhkaillut miestäni että "You'll never work in this town again," niinkuin minua Suomessa eräs televisioalan voimahahmo oikein hienosti englanniksi uhkaili. Minulla oli aika pitkä henkinen matka siihen, että mieheni inspiroimana kirjoitin Googlella Eric Schmidtille sähköpostia ja pyysin vähän selventämään strategiaa Kiinan osalta. Schmidt muuten vastasi siihen sähköpostiin.

Olen ollut Piilaaksossa kahdessa isossa yrityksessä töissä. Niissä kummassakin järjestetään erikseen tilaisuuksia, joissa työntekijät saavat haastaa firman isoimpia pomoja näiden päätöksistä ja toiminnan suunnasta ja siitä, onko valittu strategia oikeasti paras. Ihmiset eivät pelkää käydä keskusteluja siitä, ovatko heidän toimintansa perusteet ylipäätään järkeviä, tai pitäisikö heittää kaikki tähänastiset rakenteet sittenkin romukoppaan. Pomot saattavat ottaa itse esiin, että ehkä olisi parempi jos minä en olisi enää pomona, koska näyttää että minulta on tässä vähän ideat loppu.

Kuvitelkaa millainen metakka Suomen elokuva-alalla syntyisi, jos joku yrittäisi oikeasti keskustella vaikka siitä, ovatko Elokuvasäätiö ja nykyinen rahoitus- ja tuotantomalli loppujen lopuksi parhaita tapoja saada aikaan hyviä suomalaisia elokuvia? Voitteko kuvitella suomalaista elokuvapomoa sanomassa, että sen verran polkee paikallaan tämä homma että eiköhän mietitä nyt asiat alusta uudelleen. Ihmiset pelkäävät niin hirveästi sitä, että heillä alkaa mennä vielä nykyistäkin huonommin, että kyseenalaistaja haukuttaisiin maan rakoon suomalaisen kulttuurin vaarantamisesta ja ties mistä, ja keskustelu päättyisi siihen. Koskaan ei edes päästäisi siihen, mitä muita vaihtoehtoja ja tapoja voisi olla olemassa. Olisiko jotain mallia, joka tuottaisi parempaa jälkeä ja vähemmän tuskalliset työolosuhteet tekijöille? Kuinka monta virkamiesporrasta sellaisessa järjestelmässä tarvitsisi olla? Montako taiteilijaa? Mitä jos elokuva-alalla on Suomessa yksinkertaisesti liikaa ihmisiä joilla on korkeintaan huono tai keskinkertainen koulutus, liian vähän todellista osaamista, ja avuton yleissivistys?

Piilaakso on tällä hetkellä maailman luovin paikka. Todellista luovuutta ei voi olla, jos kaikkea ei saa kyseenalaistaa. Jokainen käsikirjoittaja tietää, että työhön kuuluu luonnollisena osana se, että tekstin perusolettamuksia kyseenalaistetaan niin kauan että se alkaa soida ja toimia. Kaikki pitää voida heittää pois niin kauan, että draamalla on moottori joka jaksaa puksuttaa niin monta tuntia kuin täytyy. Suomessa niin ei usein voi tehdä. Jos joku rahoittajataho on pitänyt siitä yhdestä sateenvarjokohtauksesta joka oli siellä alussa, niin rahoitus saattaa kaatua siihen että sateenvarjokohtaus on jätetty pois, koska koko tarinan peruslähtökohta oli järkevintä muuttaa. 

Stagnaatio tappaa innovaation. Suomalainen elokuva ja televisio eivät voi muuttua, ellei Suomen elokuva- ja televisioteollisuus muutu.

128 comments:

  1. kiitos taas hyvästä kirjoituksesta, näet hyvin

    ReplyDelete
  2. Hahaha rok on! Hyvä teksti, kiitos.

    ReplyDelete
  3. Niin totta, että elokuva-alan kulttuuripoliittinen keskustelu on vain näennäistä. Kaikenlaisia ThinkTankeja järjestetään, mutta todellisuudessa juuri mitään rakenteita ei kyseenalaisteta. Lisäksi monelle lahjakkalle ei-TaiKista valmistuneelle tuntuu olevan mahdotonta saada ainakaan tuotantotukea, kun taas paperit TaiKista tuntuvat pehmittävän polun automaattisesti. Poikkeuksiakin tietenkin on.
    Itse olen elokuvateollisuuden jälkeen työskennellyt lääketeollisuudessa, ja voin samaa todeta, että kylläpä johtamiskulttuuri ja avoimet red alertit yms. yllättivät positiivisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kannustavasta kommentista ja siitä, että kerroit oman kokemuksesi.

      Delete
  4. Kas: olen minäkin kuullut tuon repliikin, ja tein kuitenkin vain tv-grafiikkaa. "Et koskaan tule työskentelemään tässä kaupungissa".

    Repliikin esitti TAIK-koulutettu tuottaja. Ehkä se opetetaan niille samalla kursilla jossa neuvotaan että palkanmaksun ja muut työnantajan velvoitteet voi hoitaa silleen oman fiiliksen mukaan.

    Hyvä kirjoitus.

    ReplyDelete
  5. Vaikuttaa siis siltä, että suomalaisella elokuva-alalla on tärkeämpää se, että ne joilla on valtaa, pääsevät käyttämään valtaansa, eikä elokuvien laadulla ole mitään merkitystä. Todisteet todellakin näkyvät Finnkinon ohjelmistossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rakenteellinen ongelma on suuri, koska vastuu jakautuu väärin, mutta ei se välttämättä tahallisesta vallanhimosta yksilöiden kohdalla johdu.

      Vastuun jakosuhteita pitäisi kipeästi muuttaa.

      Delete
  6. Huomiot lahjakkuuden hukkaamisesta, kiireellisistä aikatauluista, räätälöinninstä ja halvalla pois-meiningistä osuvia. Samoin varmasti jos haluaa tehdä töitä päivittäissarjoissa niin siellä ei parane ketään suututtaa. Tällöin ei kuitenkaan ole kyse elokuva-alasta.

    Taik-parjaaminen on turhan helppoa - opetuksen taso varmasti vaihtelevaa mutta niin se on kouluissa aina. Lisäksi elokuvan tukimalleja muokataan kokoajan ja niistä keskustellaan, säätiö on kuitenkin byrokraattinen laitos joka liikkuu hitaasti. Yle nyt on oma lukunsa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En parjannut Taikkia, vaan kerroin oman kokemukseni. Se ei ollut ollenkaan helppoa.

      Delete
    2. (Helppoa sitä vastoin on nimettömänä kritisoida internetissä!)

      Delete
    3. On muuten mielenkiintoista miettiä, ketkä tutuistani täällä keskustelevat anonyymiuden suojassa! Sinut taidan tunnistaa tyylistä.

      Delete
    4. Huomautettakoon etten edes tunne sinua enkä ole tuo alkuperäinen jolle vastaat, mutta kyllä rakentava kritiikki pitää osata ottaa vastaan ilman pohdintaa jopa mahdollisista henkilökemioista. Varsinkin kun olet kehdannut itse lähteä sille asioita arvostelevalle linjalle. Tuossa alkuperäisessä kommentissa ei sentään menty henkilökohtaisuuksiin. Anonymiteetti valintana esimerkiksi omalta osaltani on se, etten kirjoittaisi satunnaisille foorumeille omalla nimelläni muutenkaan kuten en kirjoittele typeryyksiä myöskään vessan seiniin.

      Delete
    5. Mun on nyt pakko kysyä, että kirjoitatko sitten omalla nimellä vessan seinään? Avaa vähän tuota logiikkaa, kun vessanseinäkirjoittelu nimenomaan on anonyymiä, ja rehellinen keskustelu poikkeaa siitä juuri siten, että käytetään omia nimiä, silloin kun ei puhuta mistään arkaluontoisista tai henkilökohtaisista aiheista.

      On se toki ihan mahdollista että kommentoija on minulle aivan täysin vieras ihminen. Mutta kun pistän tässä itseni likoon, eikä tämä ole tyyliin Helsingin Sanomat jossa olen toimittajana, vaan henkilökohtainen blogini, niin kyllä minulla mielestäni on oikeus halutessani vaikka edellyttää ihmisiltä oman nimen käyttöä, sen voi tuolta Bloggerin säädöistä laittaa. Se on harkinnassa.

      Delete
    6. En kirjoita, kun kukaan ei niihin kirjoita omalla nimellään. Vertaan blogeja juuri mielipidekirjoitteluun (mm. vessojen seinät & lehtien tekstaripalstat), kun niissä on sana varsin vapaa ja harvemmin tulee vastaan mitään kovin syvällistä sekä harkittua. Useimmiten asiasisältönä on eri henkilöitten nillitystä omasta elämästään sekä perusteluja sille mistä erinäisistä syistä johtuen jotkut muut henkilöt ovat menneet ja tehneet juuri heidän elämästään puhdasta helvettiä ja ihan kuin se suunnilleen olisi heidän halunsa. Tuskin on. Kannattaisi ehkä käsitellä nämä asiat jotenkin muuten, kun eivät ne tarvittavat muutokset synny pelkästään haukkumalla jonnekin jotakin instituutiota. Voi laittaa parannusehdotuksen ja muotoilla sen kauniisti vailla mitään syyttelyitä "kun te toimitte näin, niin asiat ovat väkisinkin päin persettä". Valtioitakin kritisoidaan hyvin herkästi, vaikka ollaan täysin sokeita omalle toiminnalle. En maksaisi tuosta sinun kirjoitelmastasi tälläisenään edes 50 senttiä, kun vastaavia löytyy jollain eri alalla höystettynä varmaan tuhansia. Keskustelu itsessään ei ole sen vähemmän totuudenmukaista, esiintyy sitä sitten omalla nimellään tai ei. Se on melkein parempi jonkun tietyn esitetyn mielipiteen tai tekstin tulkinnassa, että ei ainakaan tule sitten vahingossakaan vastaan mitään "henkilöön sidonnaisia" tekijöitä kuten ennakko-oletuksia. Esimerkiksi tämä henkilö sanoo TIETENKIN näin, sillä on ilmiselvästi teollisuuspamppu elikä ongelma kredibiliteetistä mikä voisi johtaa väärään päätöksentekoon. Rautalangasta väännettynä ilman hienoja sanoja: hyvinkin esitelty perustelu jää huomioimatta sen ns. henkilön ominaisuuksiin liittyvien seikkojen vuoksi. Voisihan tämänkin perään nyt joku neropatti kirjoittaa pelkästään, että HÖPLÖPHÖÖ. Siinä on vaan sitten se juttu, että toistaiseksi en ole huomannut kenenkään menneen asiattomuuksiin, mitä tapahtuu myös ja silloin olisi perustellumpaa säätää vaatimus omasta nimestä. Jos olet omilta sanoiltasi vapaa ja pyrit ajamaan muutosta, niin silloin pitää sallia myös vastaava muille etkä aja pois muita keskustelijoita joilla saattaisi hyvinkin olla jotain sanottavaa mutta eivät tulisi koskaan sanoneeksi yhtään mitään mikäli vaadittaisiin jokin "passi" päästäkseen ihan sinun sivuillesi kertomaan mielipiteensä jonka olet ilmeisen negatiivisena jo auliisti jakanut muista kuin sinusta itsestäsi. Jos näin olisi, niin en olisi tuhlannut sekuntiakaan elämästäni vastatakseni ilmiselvään turhanpäiväisyyteen. Minäkin vastasin tässä vain vaatimukseen että 5 euroa pitäisi laittaa jollekin minun kannaltani varsin randomille valittavalle ihmiselle, jolla näemmä sattuu myös olemaan kirjoitustaito. En tarkoita tällä mitään pahaa, pistin merkille vain jotain kykenemättömyyttä itsekritiikkiin sekä halua tuomita kuitenkin muitten toimintaa.

      Delete
    7. Laita se vaikka johonkin elokuvaan, että ilkeä henkilö kirjoittelee anonyymisti nettipalstoilla. Oli vaan vähän ihmeellinen piikki minun mielestäni sinulta tässä alunperin, että mitäköhän väliä sillä henkilön tunnistettavuudella on ja tuo toinen anonyymi henkilö esitti pienen vastakritiikin sinua kohtaan eikä näyttänyt pikaisesti vilaisten siltä että olisit pystynyt sitä käsittelemään. Siis en nyt kaikkea edes lukenut, mutta kiittävämmissä arvioinneissa tätä mielipidettäsi kohtaan kiittelet kauniisti ja sitten siirryit saman tien puolusteluun jonkin toisen näkökulman kohdalla. Jos puhuttaisiin arkaluontoisista ja henkilökohtaisista asioista, niin sitten on parempi tietää kuka käsittelee "asiaasi" !! Lehtijutuissa ymmärrän henkilöitten salaamisen vaikka jonkun tietyn arkaluontoisen seikan vuoksi, ettei heidän kohtaamansa dilemma aiheuta suurempaa ryöpytystä jollekulle jo valmiiksi "heikolle" osapuolelle. Ei pitäisi liikoja kyllä lähteä ylpeilemään jollain henkilökohtaisella blogilla, kun niitä on nykyisellään pilvin pimein. Voisit hahmottaa ihan tämän julkisuusasteen. Ei ole kyseessä esimerkiksi oma kotisi, johon saakin suhtautua erilaisin vaatimuksin ja todellakin ihan kuka tahansa voi näitä lukea. Ei kannata jakaa mitään sellaista, mitä ei muutenkin jakaisi tosiaan IHAN KENELLE TAHANSA.

      Delete
    8. Niin ja haloo Sussu: "4 §

      Muut määritelmät

      Tässä laissa tarkoitetaan:

      1) yleishyödyllisellä toiminnalla toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa;

      2) yleisöllä ennalta rajoittamatonta ja määrittelemätöntä joukkoa henkilöitä"


      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060255

      Onkohan kohdillaan vai hölpötteletkö vaan? En sentään tilinumeroa nähnyt tässä yhteydessä. Ties minkä homman yhteydessä aina jotain "anna kolehtia" vaikka olisi mistä tahansa asiasta kyse eikä löydy hirveästi sympatiaa sen suhteen, että vain tarpeeksi äänekkäälle valittajalle tulisi jotain rahoja alkaa luovuttamaan. En tarkoita tällä, ettenkö koskaan osallistuisi mihinkään hyväntekeväisyyteen tai toimintaan! Sinuakin auttaisi ehkä hieman sen tiedostaminen, etteivät kaikki ole sinua ajaneet "kurjaan" ammattivalintaan tai kertoneet sinulle jostain tietystä mallista toimia ihan sen vuoksi etteikö suvaittaisi muitakin ajattelutapoja. Kritiikillä yleensä vaan on tapana tappaa luovuutta ja suhtaudun vain kalsasti ihmiseen joka kritissoi itse mutta ei kestä sitä kuulla sitten vastaavasti joltakulta muulta. Ihan sama juttu, niin saat kyllä sanoa minulle vastaan aivan MITÄ tahansa enkä siitä pahemmin häiriinny. Ne ovat vain oikeastaan osoituksia kaikkien esitettyje mielipiteitten haavoittuvuuksista sekä minkä tahansa toiminnan virhepäätelmistä. Niin siihen täytyisi suhtautua, kun on tarkoitus saavuttaa jotain eikä mennä siihen malliin että kaikki on pielessä sillä opettaja sanoi joskus vuonna nakki tämmöistä ja ihan tämmöistäkin.

      Delete
  7. Suomen elokuva-alalla pyörähtäneenä olen vähän hämmentynyt. Omasta kokemuksestani puuttuu latistaminen, vesittäminen ja käskytyskulttuuri. Ehkä siksi, että en koskaan kulkenut TAIKin kautta.

    Loppuunhan siellä palaa, minäkin. Jotenkin sitä vaan ajattelee, että se on vain omaa heikkoutta. Sitäpaitsi, siellä rapakon takanahan työelämän pitäisi olla vielä moninverroin kauheampaa raatamista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tule ihmeessä tänne rapakon taakse kokeilemaan, saatat yllättyä :)

      Delete
  8. Kiinnostavaa vertailua, mutta vertailukelpoisuus mietityttää. Suomalainen kulttuuriala elää jatkuvassa pelossa, että kohta määrärahoista taas leikataan ja jaettavaa on entistäkin vähemmän. Menestyvissä yrityksissä ei ole vastaavaa ongelmaa. On helpompi keikuttaa venettä kun sillä ei ole mitään väliä miltä veneenkeikutus näyttää ulospäin. Suomalaisella kulttuurialalla ei uskalleta antaa vaikutelmaa, että asiat ovat huonosti, koska eihän sellaisia aloja kannata julkisin varoin tukea, joilla asiat ovat huonosti.

    Hyvä teksti silti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Oma mielipiteeni on se, että veneen keikutus on luovilla aloilla, kuten Piilaakso- ja elokuvahommissa, menestyksen edellytys. Jos tätä ei sisäistetä, tilanne on toivoton.

      Delete
    2. Suomalainen kulttuurirahoitus on käsittämättömän rajattua kulttuurikäsityksen takia. Kulttuuri on laaja-alaista, ei sidottu mihinkään instituutioihin tai ylhäältä johdettuun toimintaan. Se sisältää niin urheilun, kuin taiteen ja viihteen. EI erotella asioita taiteeksi ja viihteeksi, paremmaksi tai huonommaksi vaan että kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria sinä itseään miten ihminen sen kokee ja sitä kuluttaa.

      Jollain Lätkällä on saman verran katsojia kuin Suomen kaikilla teatterilla, joten totta kai sekin on kulttuuria, se on viihdettä jonka sisällä syntyy erilasia kulttuuritoimintoja, on tifoja ja lauluja.. missä muualla suomalainen miesjoukko puhkeaa spontaaniin yhteislauluun kuin urheilutapahtumassa?

      Pelikulttuuri on jo synnyttänyt suomeen laajan peliteollisuuden. Vaikka sitä kutsutaan sanalla ”teollisuus”, niin peliskene on aivan mahtavasti työllistävä ala muusikoille, graafikoille, kirjailijoille (pelit vaativat grafiikkaa, musiikkia ja hyvä peli vaati aina hyvän tarinan).
      Lumilautailijoiden ja skeittareiden harrastukseen kuvaamat videot ovat jo luoneet markkinat ammattimaisesti tuotetuille ja myytäville videoilla.. ilman minkään näköistä valtiontukea.. koska niitä ei ”arvosteta” kulttuurina.
      Jos puhutaan ”taidekulttuurista” (huono termi, mutta koitan erotella toimialoja jotenkin) niin Suomen ”kulttuurituotanto” on hyvin keskittynyttä yhteiskunnan rahoituksen osalta. Rahaa saa laitokset ja instituutiot, vähemmän omaehtoiset toimijat. Tämä tarkoittaa myös innovaation vähenemää, sillä jos nyt vaikka vertaa Ruotsin ja Suomen musaskeneä, niin Ruotsi ei ole sattumalta keveydenmusiikin 3. suurin viejä maailmassa. Siellä skenen laajuutta ruokitaan yhteiskunnan toimilla, hyvänä esimerkkinä Medlodifestifalen, joka kiintiö 32 mukaan pääsevästä 15 ennen levyttämättömiin artisteihin, 7 ruotsinkielelle ja pari erilliskilpailujen voittajille. Sitten vedetään neljä alkukilpailua sekä viides parhaat tippujat kisa ja finaali. vrt Suomen euroviisuihin, joka nyt on ottanut askelia Ruotsin suuntaan UMK:n muodossa (vaikka vielä hakeekin muotoaan). Eli Ruotsissa SVT toimillaan tuo uusia tekijöitä yleisön eteen vuosittain toistakymmentä, se luo mahdollisuuksia ja uusia tekijöitä vuosien saatossa massiiviset määrät. Ja kun massa on iso, on kärki aina leveämpi. Suomesta ulkomaille ovat päässeet, ne jotka ovat sen työn itse tehneet
      Mutta se mikä on musaksenessä nähtävissä, on nähtävissä koko viihde/taide kulttuuri kentällä. Rahavirrat ohjatuvat keskitetysti ja se pitää tekijäjoukot pieninä, koska mahdollisuuksia on vähän. Niinpä laajentamalla sitä kulttuurin arvostusta kaikkialle Suomalaiseen kulttuurikentän ja jos tämä arvostus johtaa rahoituksen leviämistä laajemmalle, saadaan enemmän tekijöitä enemmän massaa ja enemmän ”kulttuuriteollisuutta”.

      Delete
  9. Ihana kirjoitus; virvoittaa kuin raikas sade kuumana ja pölyisenä kesäpäivänä - kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Petri, vanha kaleerikaverini!

      Delete
  10. Mitään en elokuvataiteen käytännöstä tiedä, mutta aamen. Loistava kirjoitus. Kyseenalaistaminen lienee kaikessa ainoa tapa saada mitään uutta aikaiseksi. Pelko johtaa nysväämiseen ja ketä se kiinnostaa, varsinkaan luovalla alalla. Vähän sääli on, että pelko loppu siinä vaiheessa kun lakkaa välittämästä, eikä sitten kun todellista potentiaalia olisi, niin enää kannakaan korttaan siihen yhteiseen kekoon. Mutta hyvä että lähdit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää oli mun korsi. Tätä kantamaan tarvittiin joku jolla ei ole kaikki pelissä.

      Delete
    2. Totta. Ja ehtiihän niitä korsia raijaamaan vielä vaikka kuinka. Enemmän ajattelin ehkä yleisellä tasolla, muillakin aloilla, että siinä vaiheessa kun uskaltaisi jotenkin julkisesti kyseenalaistaa vanhat systeemit on ehkä niin kyllästynyt koko aiheeseen, että suuntaa energiansa kokonaan toisaalle. En tiedä.

      Delete
    3. Paljastan sen verran, että ammun tässä strategista sivustatulta kollegoideni tueksi, jotka ovat yrittäneet herätellä keskustelua näistä aiheista. Eletään murroksen aikaa, ja tällä(kin) alalla on tapahtumassa paljon uutta.

      Niinkuin eräs itseäni paljon nuorempi henkilö minulle eilen sanoi: "Kyllähän noi käävät poistuu joka tapauksessa luonnollisen poistuman kautta aika pian."

      Delete
    4. Poistuuhan ne. Tärkeää siispä onkin estää uusien kääpien synty.

      Delete
  11. Inspiroiva teksti, kiitoksia kovasti! Monia asioita tuosta tunnistaa todeksi.

    ReplyDelete
  12. Loistava kirjoitus ja konkreettinen kuvaus todellisuudesta Suomalaisessa valtiososialismissa eikä koske ainoastaan elokuva alaa vaan koko yhteiskuntaa piristävää yhteiskuntakrittiikiä. Itse pyrin samaan kaikissa sosiaalisen ja digitaalisen median kanavissa

    ReplyDelete
  13. Fantastinen kirjoitus, juttelin viimeviikolla puhelimessa elokuvasäätiön johtajan kanssa. He (hän) eivät kestä minkäänlaista kritiikkiä, he toimivat mielestään täydellisesti. Johtaja jopa kertoi että Suomalaisella elokuvalla menee kansainvälisesti hyvin (hah). Onneksi meitä veneenkeinuttajia on muitakin. Tsemppiä Kaliforniaan, käydään kahvilla keväällä kun muutamme sinne. T: Ilkka Tiainen veneenkeikuttaja ja tuottaja Europe2020

    ReplyDelete
  14. Hieno teksti, meni blogi lukulistalle.

    ReplyDelete
  15. Piilaakson visionäärien vertailu suomalaisen elokuva- ja telkku-skenen keskinkertaisiin harrastelijoihin ei ole kovinkaan reilua, ei ainakaan tällä väestöpohjalla ja koulutusjärjestelmällä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kirjoittamasi olisi totta vaan vertailukohdat ovat tyyliin "F1 vastaan Junnu-Karting".

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen eri mieltä. Olen sitä mieltä että Suomesta voi tulla lisää huippuja niin Formuloihin, ooppera-alalle, elokuva-alalle, kuin mille tahansa muulle alalle. Piilaaksossa on sielläkin aika paljon suomalaisia ihan samalla viivalla muunmaalaisten kanssa.

      Delete
    2. Elokuvan ja TV:n saralla mm. Ruotsissa ja Tanskassa painitaan innovatiivisuudessa ihan samassa sarjassa kenen tahansa kanssa. Innovatiivisuuden kulttuuri luodaan määrätietoisella strategialla, se ei ole sattumaa. Se voidaan luoda myös Suomessa, siihen ei ole mitään muuta kuin rakenteellisia esteitä. Ne voidaan muuttaa jos tahtoa löytyy.

      Delete
    3. Yleisesti ottaen suomalaiset rikoselokuvat ovat hidastempoissa ja tylsiä juuri tämän henkilöhahmojen ”voimakkaasti kokemisen” vuoksi (tehdään ”taidetta”). Esimerkiksi ruotsalaisten tv elokuvat ovat valovuosia suomalaisten tekeleitä edellä. Kyllä, Gunvald on persoona, mutta siis hyvin yksipuolinen ”väkivaltaan sortuva pikaista oikeudenmukaisuutta hakeva poliisi”, jonka hahmo syvenee koska elokuvia on paljon. Silti Beck elokuvat eivät ole hidastempoisia tai niissä ei tarvitse ryypätä ravintolassa ja pusikossa ollakseen uskottavia (vrt. suomalaiset rikoselokuvat tai sarjat).

      Mutta tuossakin siis on edelleen vasta kyse rikoselokuvista, missä on suomalainen toimintaelokuva? Taas jos vertaa Ruotsiin, niin missä on meidän ”Hamilton” elokuvat? Ja ei, kyse ei ole kustannuksista, ei Hamilton elokuvan tyyppistä toimintaa tarvitse tehdä ulkomailla, mutta se edellyttää, että hyväksytään henkilöhahmojen yksioikoisuus ja se, ettei niiden ole tarkoitus kasvaa ja kokea, niiden tarkoitus on saada aikaan toimintaa eli viihdettä. Ei kai kukaan odota Steven Seagal leffalta taide-elämystä? Ei, vaan odotaa väkivaltaa ja toimintaa (toimintaa voi olla myös vähällä väkivallalla ala Speed.

      Eikö Hamiltonin tyyppisiä käsikirjoituksia Suomessa tehdä, vai eivätkö ne vaan saa tukea? Sitä sopisi mielestäni miettiä.
      Vai prosessoiko järjestelmä niistä hidastempoisia draamoja, joihin teipillä laitetaan toimintakohtauksia? Asianhan tulisi olla päinvastoin, toimintaan liimataan teipillä välttämättömiä dialogi/ henkilöhahmokohtauksia. Mitä vähemmän, sen parempi.

      Delete
    4. Samaa mieltä. Juuri keskustelin veljeni kanssa suomalaisen ja ruotsalaisen tuotannon eroista. Jopa ruotsalaiset sarjat ovat parempia kaikilta osin kuin suuri osa suomalaisista elokuvista. Esimerkiksi Beck, Wallander ovat loistavia samoin kuin uusin Syyttömänä tuomittu. Viimeisessä jaksossa naisten pieni eleiset suoritukset tekivät suuren vaikutuksen.

      Delete
    5. Hah hah, musta se Syyttömänä tuomittu on ihan karmeeta skeidaa :D
      Mutta en lähde makuasioista kiistelemään.

      Delete
    6. Suomalaisista sarjoista muistui juuri mieleen Raid. En seurannut sitä TV:stä, mutta näimme tämän lausahduksen jossa komisario Jansson totesi sängyn reunalla vaimolleen, että hänessä ei ole muuta jäykkää kuin käytös. Ainoastaan sen perusteella hankimme DVD-boksin sen ilmestyttyä. Hyvän jäykkää se meno olikin, piti katsoa melkein yhteen pötköön koko sarja oli se vaan niin hyvä. Raid elokuva ei kyllä pärjännyt sarjalle mikä minusta oli yllättävää, sillä yleensä se on toisin päin. Myös Rauta-aika oli mielestäni merkittävä tapaus vaikkakin osien välillä oli aika tavalla heittoa. Lemminki osa vetosi eniten.

      Delete
  16. Kysyn: miksi et jatkanut elokuvakäsikirjoittajana siellä luovassa paratiisissa? Jos itse olisit halunnut, kuten tekstin rivien välistä halutessaan voi lukea, tehdä asioita eri tavalla, tehnyt niitä toisessa tuotantoympäristössä? Kanavoit oman kyvyttömyyden kritiikkiin suomalaista tuotantokulttuuria kohtaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, en tiedä paraneeko tämä nyt henkilökohtaisuuksiin menosta, mutta mitäs itse täällä anonyyminä kanavoit?

      Minulla on kyllä oikeastaan aika hyvät tunnelmat sekä kirjoittajana että muilla elämänalueilla nykyään. Olen ehkä löytänyt semmoisen sisäisen paratiisini.

      Delete
    2. Siinä se vastaus sit tulikin. Kiitos.

      Delete
    3. Ja siis, haluaisin että Suomesta tulisi yhtä mahtava, luova ja innovatiivinen, maailmanluokan leffa- ja telkkarimaa kuin Ruotsista ja Tanskasta. Ihan suomalaisen kulttuurin ja suomalaisen yleisön takia.

      Etkö sinä haluaisi?

      Delete
    4. Todellakin, siksi täällä edelleen teen töitä sen eteen. Muutama ajatus, joita ei ole kukaan vaivautunut esittämään vaan aktiivisempia on ollut selkääntaputtajat:
      - jos olet intohimoinen taiteenluoja, miksi olet hylännyt sen intohimon?
      - mitä luulet että "veneenkeikuttaminen" edistää, teot kuitenkin auttaa enemmän kuin puheet, saati sitten blogaukset?
      - onko käynyt mielessä että nuo alkuperäisessä tekstissä olevat "email Eric Schmidtille" ja tässä edellä oleva "oikeastaan aika hyvät tunnelmat sekä kirjoittajana että muilla elämänalueilla nykyään. Olen ehkä löytänyt semmoisen sisäisen paratiisini" on enemmän sitten kuitenkin omaa pönkitystä kuin maailmanparannusta?

      Ei sillä, sinulla on hyviä pointteja tuolla ja nöin, et vain ole uskottava taho parantamaan maailmaa jota kritisoit. On syytä epäillä katkeuruutta ja silloin tämä on vaan tilitys. Samaa kuulee niiden työttömyystuella elävien Rytmin vakioasikkaiden suusta, ei mitään uutta.

      Delete
    5. En ole ihan varma, miksi ajattelet että olen hylännyt taiteen tekemisen. Se olisi omituinen ajatus, vähän kuin hylkäisi hengittämisen. Ja veneen keikuttaminen on koko taiteen tekemisen perusta ja perusolemus. Tämän blogin kirjoittaminenkin on samaa kirjoittamalla asioiden hahmottamista ja kyseenalaistamista. Elämä on.

      Minun motiiveistani saat tietenkin ajatella ihan mitä haluat. Se on niitä ammatin varjopuolia.

      Delete
    6. Väittäisin että kuka tahansa rahoittaja tai tuottaja odottaa kuin kuuta nousevaa että joku tekijä tulee sen toimivan paketin kanssa. Tuottajia ja rahoittajia kritisoidessa -> hiokaa se timantti sitten kirjoittajina valmiiksi. Ei se mene missän niin. Käsikirjoittajat ovat saaneet alan "mahdottomuudesta" oman puolustusmekanisminsa. Tämä teksti alunperinkään ei keikuta venettä sen enempää kuin Vaasankadun pöytäkeskustelut. Tehkäämme kaikki hyvää työtä ja lopettakaamme nillitys. Minäkin. Ja sinä myös.

      Delete
    7. Elokuva ja televisio ovat ryhmätyötaidetta, ja alan koko rakenteesta on voitava keskustella. Muuallakin kuin salaa kapakan pöydissä, sehän se juuri on ollut se ongelma.

      Ei Nokiankaan kohtaloa arvioidessa voida puhua vain joistain tietyistä insinööreistä jotka tekivät tuotteeseen yhden osan, mutta eivät hioneet timanttiaan tarpeeksi. Päättäjät luovat tavoitteet ja strategian, alalla kuin alalla.

      Mikä on kokonaisnäkemys? Mitkä ovat pitkän tähtäimen tavoitteet, niin taiteelliset kuin taloudelliset? Millainen suomalaisen elokuvan tulevaisuus on, millaisia elokuvia tehdään vuonna 2050?

      Koko alan on korkea aika puhua näistä, vakavasti, yhdessä, ja on oltava valmis tavoitteiden vaatimiin toimenpiteisiin.

      Delete
    8. Kysyisinkin nyt sinulta vastavuoroisesti, miksi sinulle on niin tärkeää että tämä monien toivoma, ja Käsikirjoittajien killan jo käynnistämä julkinen keskustelu pidettäisiin kapakkamutinoina ja piilossa vastaisuudessakin? Onko se piilottelu tähän mennessä tuonut tuloksia? Mitä pahaa ajattelet, että avoimesta keskustelusta seuraisi?

      Delete
    9. Niillä Rytmin pöydissä istuvillakin on oikeus tulla kuulluksi. On aina helppoa yrittää vesittää ihmisten kokemukset väittämällä heitä katkeriksi tai muuten mitätöimällä ja "gaslighting"-taktiikkaa käyttämällä, mutta ehkä olisi hyvä juttu jos kaikki saisivat vaikka ihan paneelikeskustelussa tuulettaa katkeruutensa ja pahan mielensä, tai innostuneisuutensa ja luovat ideansa, tai parannusehdotuksensa tai muut näkemyksensä? Eikö se olisi mullistavaa? Kolmen päivän itkuraivariseminaari selvin päin voisi olla aivan tolkuttoman puhdistava kokemus, myös sinulle! Tiedä mitä uutta siitä syntyisi!

      Vaientamista ja takana päin puhumista ja selkäänpuukotusta ja anonyymiä nettinillitystä on Suomessa kokeiltu, sanoisinko kattavasti.

      Mitä jos kokeiltaisiin rehellistä, avointa keskustelua?

      Delete
    10. Ne puhuu jotka ehtii, ne jotka tekee ei ehdi puhua. Jos ei halua tehdä se on ihan ok.

      Delete
    11. Niin. Onneksi sinulla on ainakin aikaa täällä keskustella, jos ei muualla.

      Delete
    12. Niin no nyt vasta huomasin tämän. Niin mitä pahaa ajattelet avoimesta keskustelusta seuraavan, kun jo tässä tulit esittäneeksi ajatuksen jotta haluaisit sulkea pois tietyn ryhmän elikä anonyymit keskustelijat? Tämä eteni varsin pian jo harkinnan asteelle ja samalla sivulla puolustat avointa sanaa? Missäs tämän logiikka? Avoin sana ei kuitenkaan ole kaikkia varten ja vain silloin suotavaa, kun saat vahvistusta omille mielipiteillesi. Mielipiteitten esittäminen on aika vahva taitolaji ja niissä ajautuu virhepäätelmiin hyvin herkästi. Jos nyt luetellaan vaikka ihan jo argumentointivirheitäsi; niin Sussu sulla oli mm. jo ap. kirjoituksessa Ipse dixit, Argumentum ad lazarum ja varmaan muutama muukin. Esitit myös närkästyneisyyttä siitä, että joku kehtaa loukata omaa ammattialaasi ja siirryit puolustuskannalle vaikka voisi joittenkin näyttelijöitten puheet kuitata vain jonninjoutavana satunnaisena horinana. Saavat ne näyttelijätkin huomauttaa ihan jostain käsikirjoituksesta, kun hehän niitä joutuvat näyttelemään kun taas käsikirjoittajan ei esimerkiksi tarvitse todella hytistä alastomana siellä kylmässä mökissä useitten kameroitten kuvattavana vaan voi vaan hykerrellä tyytyväisenä että jaaha onnistuinpas taas kirjoittamaan jotain aivan vallan upeaa mitä ei muka ole koskaan nähty vaikka sitä ihan samaa settiä on tehty jo sen tuhat kertaa. Niin ja käsikirjoittajien raapustukset voivat osittain olla semmoista haihattelua, että niitä on vähän hankalaa toteuttaa ymmärrettävästi. En ole näyttelijä enkä elokuva-alan kanssa tekemisissä, mutta päätin vain osallistua keskusteluun elokuvia joskus seuranneena. Kannattaa tutustua vähän vaikka alustavasti ihan jo noihin väittelytekniikoihin eikä antaa nyt sen kuitenkaan pelottaa ihan siihen pisteeseen asti ettei KOSKAAN pystyisi sanomaan yhtään mitään sillä harvemmin huomaan ettei jollain olisi sanomisissaan päätelmävirheitä, myös itselläni.

      Delete
    13. En mä kyllä nyt ehkä niihin ala tutustua kuitenkaan. Ne tutustuu jotka ehtii :D

      Delete
  17. Tästä tekstistä jäi muuten pois tietysti dokumenttielokuva, jolla saralla en ole toiminut mutta moni kaverini on. Suomi on maailmanluokan dokkarimaa. Aivan USKOMATTOMIA tekijöitä ja juttuja tulee Suomesta ihan jatkuvasti.

    Ehkä fiktiopuolella voitaisiin ottaa dokkarikulttuuristakin mallia ja tutkia, mistä aineksista onnistumiset ovat syntyneet. Tässä olisi hyvä aihe vaikka jollekin tutkijalle!

    ReplyDelete
  18. Suomi on aika hierarkinen maa ja ympyrät ovat tosi pienet. Se antaa liikaa valtaa muutamalle harvalle....Totta.
    Mutta kyllä monet USA:laiset ystäväni ovat yhtälailla, jollei vielä enemmän, peloissaan. Jos avaa suunsa voi työpaikka mennä alta ja uutta ei niin hevin helpolla saakaan. Tittelit ja asemat ovat USA:ssa todella tärkeitä, niitä ei kyseenalaisteta. Ja raha tuo valtaa, huimasti!
    Firmoilla ei siellä ole mitään velvollisuutta ottaa työntekijöitään huomioon,
    ei ole "päätetään yhdessä" (medbestämmande) -lakia, kuten Ruotsissa eikä kirjanpitoa tarvitse paljastaa (transparency) kuten Euroopassa vaaditaan joten tuloja on helppoakin helpompi piiloitella veroparatiiseihin. Puhumattakaan pankeista joita ei USA:ssa säännöstellä juuri lainkaan! Muiden rahoilla ketkuttelu ja niiden varastaminen on helppoa! Euroopassa pankkitoimintaa säännöstellään!
    Minusta tämä artikkeli antaa väärän kuvan elämästä USA:ssa. Useimmille se on todellista taistelua siellä! Työpaikkaa ei uskalla vaihtaa vaikka kuinka vaikeaa tai hankalaa olisi koska silloin menettää myös sairausvakuutuksensa!
    Jos työpaikka sitä edes tarjoaa. Monet saavat vain osapäivätöitä koska silloin työnantaja ei ole velvollinen tarjoamaan näitä etuisuuksia.. Toivottavasti se ns. Obamacare poistaa pahimmat pelot! Tuntemiani naisia on erotettu tai uhattu erottamisella kun ovat alkaneet odottaa lasta. Ja Floridassa eräs tuttavani, saatuaan vauvan, joutui pakosti palaamaan töihin parin viikon palkattoman äitiysloman jälkeen, koska olisi muutoin menettänyt työpaikkansa kokonaan..
    Jos kirjoittajalla on hyviä kokemksia paristakin firmasta - hyvä! Sillä on sitten taas tuhansia ja taas tuhansia joita hiostetaan ja uhataan eivätkä ammattiyhdistykset voi asialle yhtään mitään!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Maritta, kiitos ajattelevaisesta kommentistasi. Olen täällä blogissa kirjoittanut paljon siitä arkipäivän taistelusta, joten välillä tällainen toisenlainenkin näkökulma.

      Delete
    2. Lisäyksenä vielä että Ruotsissa asuvana olen aivan samaa mieltä siitä että sekä tässä maassa että Tanskassa ollaan onnistuttu korkeatasoisten laatuelokuvien ja varsinkin sarjojen (poliisisarjat!) luomisessa! :)
      Olen myös samaa mieltä Suomen vähän painostavasta ilmapiiristä, joka ei tietysti myöskään luovuutta kannusta!

      Delete
    3. Se on upeaa, ja rohkaisevaa, mihin siellä on pystytty. Ei siis ole mitään estettä, miksi Suomessa ei voitaisi tehdä aivan samaa! :)

      Delete
    4. En ole koskaan tyoskennellyt Piilaaksossa, mutta mielestani Sussun artikkeli ei valttamatta anna vaaraa kuvaa tyoelamasta taalla USA:ssa. Taytyy muistaa etta varsinkin Suomeen verrattuna tama on valtavan iso maa,ja siita johtuen tanne mahtuu varsin monenlaista vipeltajaa. Pelkastaan omaan tyokokemukseeni taalla Seattlessa viimeisen kymmenen vuoden aikana perustuen voisin sanoa, etta noin yleisesti ottaen ainakin taalla meininki tyopaikoilla on varsin rento ja valiton. En tieda sitten miten paljon se vaihtelee riippuen maanosasta ja tyosta itsestaan, mina kun en ole koskaan tyoskennellyt toimistomaailmassa ja voisin kuvitella etta jossain New Yorkin stock exchangessa ei paljon pomolle pain naamaa haistatella. Mina sen sijaan en ole koskaan eparoinyt haistattaa pitkia.Pari vuotta sitten vietin kokonaisen tunnin kirkuen miespuoliselle pomolleni (joka oli myos kyseisen firman paaomistaja) pain naamaa siita kuinka han on "an incompetent idiot and a pathetic little bitch who needs to go fuck himself". Potkuthan siita tuli. Ja sairasvakuutus meni. Eika myoskaan haitannut tai pelottanut tippaakaan, silla ainakin Seattlen kaltaisessa isommassa kaupungissa uuden tyopaikan loytaminen sairasvakuutuksineen on mielestani huomattavasti helpompaa kuin Suomessa. Ei ainakaan kukaan kavereistani taalla myoskaan pelkaa vaihtaa tyopaikkaa saman tien jos ei duuni miellyta. En vaita etta Maritta Kuosan kirjoitus ei voisi olla todenmukainen kuvaus amerikkalaisesta tyoelamasta, kylla taaltakin loytyy todella karmeita esimerkkeja todellisesta riistosta, mielestani se ei vain ole koko totuus. Tama on niin iso maa ja tanne mahtuu niin paljon erilaisia firmoja,ihmisia ja kokemuksia.Suomessa niin moni tuntuu ajattelevan etta kun yksi ihminen Amerikassa kokee nain, niin kaikki kokevat nain. Henkilokohtaiset kokemukseni amerikkalaisessa tyoelamassa ovat olleet paasantoisesti hyvia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suomessa minua kohdeltiin todella torkeasti ja laittomasti useassakin tyopaikassa. Ei sekaan silti tarkoita etta kaikkia tyontekijoita Suomessa riistetaan. Nykyisessa tyopaikassani pomoni on todella ihana ja valiton tyyppi jonka kanssa olen aina voinut olla avoimesti eri mielta ja esittaa omat mielipiteeni ja ehdotukseni mitaan pelkaamatta. Myoskin palkkani taalla on moninkertainen verratuna siihen mita minulle Suomessa samalla alalla tyoskennellessani maksettiin. Johtopaatokseni olisi siis se etta tilanne taalla ei valttamatta ole niin mustavalkoinen kuin Suomessa usein luullaan.

      Delete
    5. Maritalle tuosta hiostamisesta, että itse en ole koskaan työpaikkaani menettänyt esittämäni mielipiteeni vuoksi. Eiköhän se ole ihan sallittua, mikäli sille on perustelut eikä vain lähentele jotain uhmaikäisen kiukuttelua "Miksi tämä nyt näin on, minä haluan nalleni!?". Eri asiahan on sitten tietenkin myös avoin vihamielisyys, joka ei sinänsä töihin kuulu mutta sellaistakin sattuu ja se on soviteltava. Mutta ihan perustellun mielipiteen esittäminen TUSKIN rikkoo vielä minkäänlaista "harmoniaa" ja on mikään syy potkuille. Muita syitä voi kyllä olla työpaikan menetykselle, mutta mikäli se on ns. "suun teippaaminen" niin noita kyllä pystyy myös riitauttamaan ja työntekijät ovat niitä myös voittaneet. Järkyttävämpää minusta nyt on se, että henkilö toivoo avointa keskustelua ja sellaista aiheuttaessaan alkaa jo miettimään keskustelun rajoittamista sekä rajaamista vain tietyille henkilöille eikä suhtautunut tähän asiaan ammattitaitoisesti vaan vetäisi heti marttyyrivaihteelle että nyt joku satunnainen kirjoitus on jotain sydän vereslihalla tehtyä uhrautumista isomman asian puolesta ja todennäköisesti johtaa välittömiin irtisanomisiin ympäri maata. Ei teksteihin tai ongelmatilanteisiin kannata ihan niin tunteikkaasti suhtautua ja parempi olisi ollut mikäli Sussu olisi vaikka erottanut ihan oman ammattinsa ja henkilöllisyytensä vaikka ns. koko alan ongelmista ja käsitellyt asiaa yleisemmällä otteella ja tehnyt vaikka jonkun "nyt valitetaan ihan kunnolla"-otsikkoisen mihin olisi purkanut sitten ihan silkat turhaumansa.

      Delete
    6. Nyt en kyllä yhtään tajua miten minä pystyisin "rajoittamaan keskustelua" tai aiheuttamaan "välittömiä irtisanomisia" kun en ole esimerkiksi Suomen keisari tai mikään Stasi tai sellainen. Jännä ajatus, että minulla on jonkun ihmisen mielestä niin paljon valtaa!

      Eikä mulla ole tässä sydänkään nyt vereslihalla yhtään, pikemminkin kieli poskessa.

      Ei kannata järkyttyä liikaa, pari syvää sisäänhengitystä niin kyllä se siitä taas alkaa helpottaa!

      Delete
  19. Alalle pääsystä haaveilevalle opiskelijalle tämä oli hyvää luettavaa, eipä ainakaan tule yllätyksiä. Kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti tulee kivoja yllätyksiä!

      Delete
  20. Ylen tulit jo arvostelleeksi, mutta mitäs olet mieltä Kolmosen ja Nelosen ja mitä näitä on, vaikutuksesta suomalaisiin tv-sarjoihin ja elokuviin? (Sori, tuli vähän kehnosti muotoiltu räpellys, univelkaa ja arjen murheita yliannos tällä viikolla)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En rehellisesti sanoen yhtään tiedä! Toivottavasti joku minua viisaampi ottaa asian puheeksi ja valaisee.

      Delete
    2. Sitä paitsi. Ylessä tehdään helvetin hyviä dokkaripäätöksiä, ja muitakin päätöksiä. En nyt arvostele yksittäisiä valintoja tai henkilöitä.

      Rakenteellinen ongelma. Ne on siitä kauheita, että rakenteelliset ongelmatkin tuottaa etuja ja turvallisuudentunteita ja tottumuksia. Että niitä on vaikea muuttaa. Tarvittaisiin joku huikea visionääri, ja nimenomaan Ylen kautta se visionääri voisi viedä tämän koko homman aivan uusiin sfääreihin.

      Delete
  21. Erinomainen kirjoitus, olen täysin samaa mieltä suomalaisesta systeemistä. Itsekin olen muuttamassa Los Angelesiin tuulettautumaan. Olen ennemmin pohjalla terveessä systeemissä, kuin korkeammalla epäterveessä.

    Roman Polanskin omaelämänkerrassa oli kohtia joissa hän puhui 50-luvun Puolalaisen elokuvajärjestelmän valtiovetoisesta kontrolloinnista. Siellä piti ihan käydä valtion virkamiehille esittelemään käsikirjoituksia ja projekteja, ja he joko antoivat niihin vihreän valon tai sitten ei. Kuulostaako tutulta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, jollekinhan niitä pitää tietysti aina esitellä, ellei tee nettivideoita. Onneksi on juutuub.

      Delete
  22. Hyvää tarinaa! Itse ruotsissa elokuvia tekevänä ihmisenä ihmetyttää suomalaisen elokuvaväen sisäänpäin kääntynyt seurakunta ja kaveripiirin suosiminen.Niinkuin lestadiolainen rukouspiiri jossa on omat säännöt ja myös kirjoittamattomat säännöt joita pitää osata lukea. Vaikea siihen on ulkopuolisen tulla tai siihen tuoda vaikutteita muualta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä AINA ulkomaalaiset sanoo, että suomalaiseen elokuvaväkeen on vaikea saada kontakia. Niillä on aina se oma pöytä.

      Paitsi nuorilla ehkä.

      Delete
    2. Ainakin vielä 2000-luvun puolivälissä Tampereen Filkkareilla taikkilaiset liimautui bileissä aina suomalaisten elokuvapäättäjien seuraan, vaikka ympärillä pyöri rahoittaa, tuottajaa, levittäjää ja kollegaa about kaikkialta maailmasta. Kilpailuun valittujen elokuvien ohjaajille järkätyssä saunaillassa suomalaiset oli aina keskenään ja vasta paluubussissa uskaltautui kysymään joltain ulkkarivieraalta, että "did you like sauna?"

      ex-festarijärjestäjä

      Delete
    3. Joo, olen kuullut uskomattomia juttuja näistä. Ehkä Suomessa koetaan että ollaan niin syrjässä että kukaan ei tiedä meistä mitään, tai muista, mutta nää jutut jää kyllä elämään. Suomalaisella elokuvaväellä on ihan semmoinen tietty maine.

      Delete
    4. Ja saatan kuulostaa vähän moralistilta, mutta osa ongelmaa on kyllä se, että suomalainen leffaväki tykkää dokata keskenään, koska eihän kukaan muu dokaa samalla lailla.

      Sitten käy näitä, että sönkötetään kansainväliselle yhteistyökumppanille että kun tää on mun elämän tärkein asia, siis niin tärkee, te ette tajuu mitä tää hei mulle merkitsee. Ja kansainvälinen yhteistyökumppani vetäytyy takavasemmalle ja kertoo sen jälkeen juttua, että ei se kuitenkaan niin tärkeä asia ollut että suomalainen olisi vaivautunut olemaan tärkeässä tapaamisessa selvin päin.

      Delete
    5. Kyllä, juuri noin. Hemmetin kiusallista seurattavaa, btw.

      Sama ex-festarijärjestäjä

      Delete
  23. En tiedä minkälaista opetusta TAIKissa annetaan, mutta muutamien opiskelijoiden ja muiden työtapaa kun olen tsiigaillut niin pää on vain pyörinyt. Tajuttoman hidasta kuvaamista, ei minkäänlaista päätöksentekokykyä ohjaajilla tai muillakaan, hirveää egoilua, kuvaavat aina tajuttoman vähän kuvia ja muutenkin ovat moilasina. Tuntuu, että yhdelläkään ei ole kokonaiskuvaa siitä mitä tietty lopputulos vaatii. Kuvaaja keskittyy tasan omaan juttuunsa, ohjaaja vähän koittaa sanoa mutta ei kuitenkaan ymmärrä mistään mitään ja leikkaaja sitten koittaa pelastaa paskaa. Yhdenkään näiden duuneista ei ole rakettitiedettä ja silti neljän vuoden opintojen jälkeen ei tajuta leikkauksesta/kuvien ottamisesta mitään?

    Sama juttu YLEn proggiksissa, hyvät resurssit hukataan kokonaan kun ei pystytä ajattelemaan ns. "out of the box".

    Mutta nämä ovat täysin muutettavia asioita ja keskustelun avaus on just se juttu jolla näitä pitäisi muuttaa. Ongelmahan on yksinkertaisesti osaamattomuus, mutta uskon että pikkuhiljaa asiat muuttuvat paremmiksi. Jo nyt uusi sukupolvi on kymmenen vuotta vanhempaa sakkia selvästi parempia tekijöitä.

    Ja samaan aikaan skeittivideoilla itse itsensä opiskellut porukka vetää ammattimaisia tekijöitä turpaan kuvien monipuolisuudessa, laadussa ja tekemisen innossa.

    Nykyään tekeminen on demokratisoitunut kyllä huimasti ja netin lapset saavat parempaa opetusta toisiltaan kuin koulun penkillä istuessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mäkin uskon että tulevaisuus on jo täällä, ja nää vanhat rakenteet vetelee joka tapauksessa aivan viimeisiään. Nuoriso on ihan IHAN eri meiningeissä.

      Kuhan tässä valmistelen muistelmateostani. Varsinainen paljastusosuus ei ole vielä edes alkanut :D

      Delete
    2. Nuorista vielä: tuoreen oaklandilaisleffa Licksin (http://kaukanaespoosta.blogspot.com/2013/08/leffoja-meidan-kulmilta.html) ohjaaja on esimerkiksi ihan itseoppinut tietääkseni. Musiikkivideoita tekemällä opetellut.

      Ehkä elokuvakoulutuksen voisi kokeeksi lopettaa vaikka kymmenen vuoden ajaksi. Ei se leffojen teko siitä mihinkään loppuisi. Saattaisi tehdä hyvää, jengi kouluttautuisi Ruotsissa ja muissa maissa ja toisi sitten opit Suomeen ja myöhemmin perustaisi ihan uudenlaisen koulun.

      Delete
  24. "Suomessa heitetään lahjakkuuksia ja ammattitaitoa kaatopaikalle niinkuin maan väkiluku olisi viisisataa miljoonaa, ja kykyresurssit sen mukaiset. Sitten ihmetellään, miksi ei tule parempia elokuvia." - Pätee muuten ihan kaikilla muillakin aloilla!!!! Kyseenalaistaminen ei kuulu suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Jota siis ei ole olemassa. Jos et pääse kaveriporukkaan, olet marginaalissa, jossa hengittämisen mahdollisuuskin on marginaalista. Poikkeavan mielipiteen esittäminen tai pelkästään kysymysten esittäminen (etenkin 'miksi', tuo lempikysymykseni) on lupa vetää turpaan joko henkisesti tai sekä että. Tyttäreni opiskelee sisustussuunnittelua koulussa, jossa ei opeteta mitään. Suomalainen koulutuksen taso ja kulttuurin sisältö ovat myyttejä, joihin on uskottava kuin joulupukkiin tai hammaskeijuun. Kaukaa näkee paremmin, sääli ettei ketään kiinnosta. Olemme liian lähellä itseämme, liian isoja, käytämme pelkkää arvoperspektiiviä. - Kiitos, hyvä kirjoitus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Naseva kirjoitus ja mielenkiintoiset kommentit myös. Keikuta pois vaan!

      Delete
  25. Kiitos Sussu tärkeän asian valaisevasta erittelystä. Minulla menee aivot solmuun, kun yritän muotoilla jonkunlaista ajatusta kotimaisen päätöksentekokulttuurin ominaislaadusta. Ainoa, mitä minun suustani ikinä kuuluu on (kirosana) mitä (toinen kirosana). Ehkä minulla on kirjoittajana vielä jotakin opittavaa.

    Itselläni ei ole ikäviä kokemuksia rahoituskuvioista. Täydellisenä idioottina voisin yhtä hyvin huudella Tartaroksesta käsin Olympokselle ambrosiaa ja nektaria anellen, kuin neuvotella rahoituksesta Suomessa. Hukkaan heitettyä energiaa toisin sanoen. Ystävieni seikkailuja rahoitusmaailmassa olen seurannut sivusta innokkaana masokistina. Pahan mielen voisi varmasti saada itselleen muillakin tavoin. Koska en ole hakemut rahaa itselleni, minua on ehkä turha syyttää kateudesta, vaikka arvioinkin rahoitusjärjestelmän olevan alusta loppuun takapuolesta. Hukkaan heitettyä energiaa pöydän silläkin puolella.

    Julkiselta vallata odotetaan asiantuntevia päätöksiä. Luovan prosessin yhteydessä asiantuntijuus muodostaa aivoissani kimurantin ongleman. Kuka voi olla asiantuntija luovassa prosessissa, jota ei ole vielä tapahtunut? Varsinkaan toisen ihmisen luovassa prosessissa. Kun annetaan mitattavissa ja arvotettavissa olevaa lausuntoa asiassa, joka on vasta suunnitelma, jonka lopputulos ei ole vielä nähtävissä, ollaan varsin sokeita arvioitavana olevan asian erityislaadulle ja keskitytään tavanomaiseen. Siihen, mikä kaikkille töille on totuttua ja yhteistä. Luovuus saataisiin osaksi harkintaa sallimalla rahoituspäätökseen merkittävä ja tahallinen riski. Mitä jos tuotantoneuvoja esittelisi perustelunaan että ihan vaan hänen mielestään "idea on makea"? Kyseessä on kuitenkin niinkin pyhä asia, kuin meidän kaikkien rahat. Vastuu veronmaksajia kohtaan otetaan ylläpitämällä järjestelmää, jossa rahat säännöllisesti ja tasapuolisesti heitetään roskiin. Luovuuden tukemisen sijaan luodaan projekteja, joissa kellään ei ole palaakaan sielustaan pelissä, mutta joissa asiantuntevasti tarkasteltuna saavutetaan tietty taso. Jos kulttuurin tuen takoituksena on pelkästään tuoda alalle työllisyyttä, luovuuteen kannustamista päätöksenteossa ei tarvita. Ei tarvitse tehdä hätkähdyttävää elokuvaa ollakseen työllistynyt, riittää että tekee elokuvan. Arvoaltainen tukijärjestelmä itsessään tuottaa lopputulokselle joka tapauksessa jo arvoa.

    Ihmislajin levinneisyydestä voi päätellä, että kaikki ihmiset eivät ole totaalisen kyvyttömiä idiootteja. Ihmisillä kokonaisuutena on kyky tehdä päätöksiä, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia ja johtavat uudenlaisiin, yllättäviin (katsoja)kokemuksiin. Tällaisiin utopistisiin tavoitteisiin pääsee uteliaisuudella, itsepäisyydellä ja rohkeudella asettaa oma henkilökohtainen näkemys valmiita odotuksia vastaan. Ajattelen tässä nyt päättäjien uteliaisuutta, itsepäisyyttä ja rohkeutta. Näin minun umpisolmussa olevat aivot väittävät. Ikävä kyllä olen ihan kyllä selvillä ettei tällaista ajatusta voi vakavalla naamalla ehdottaa. Vallankäytön on tottakai edelleen mitattavaa ja objektiivista. Lienee naivia ajatella, ettei luovuus on perusolemukseltaan subjektiivista -- katsojatilastot ja myyntiluvut ovat tapoja liittää objektiivinen arviointi luovaan työhön. Henkilökohtaisesti olisin iloisempi, mikäli seuraava tuotantotukipotti menisi kokonaisuudessaan syvästi vihaamalleni mänteille siitä syystä, että rahoittava taho rakastui hänen visioonsa, kuin jos se jaetaa hakijoille, jotka olivat asiantuntevimmat, vastuullisimmat ja eniten oikeassa. Tai jotka täyttivät minkä tahansa muun mitattavan ulkoa asetetun vaatimusen. Kun tukea jaetaan subjektiivisin perustein saavutetaan mahdollisuus tukea luovuutta. Vaikka vahingossa tuettaisiin tosi huonoa ja tasotonta luovuutta, se ei ole suuri vahinko. Pitkällä aikavälillä luovuudella on arvo sinänsä riippumatta onnistumisen tasosta. Parempi ottaa riski rahassa ja maallisessa mammonassa, kuin ihmisten sieluissa.

    Artikkelisi nimi lupailee kakkososaa, odotan sitä kuola suupielessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooooh mikä blogikommentti. Uskomatonta. Kiitos.

      Minä uskon että tarvittaisiin nimenomaan päätöksentekoportaaseen tulisieluinen visionääri tai pari. Ihan helvettiä sekin tietysti olisi, mutta jälki olisi varmasti erilaista.

      Delete
    2. En usko voimakkaan johtajan ratkaisevan asiaa, kun kyse on rakenteista. Rakenteiden muuttaminen tarvitsee taas yleistä asennemuutosta.
      Asennemuutos siihen, mikä on kulttuuria?

      Se on juurikin laaja-alaisesti käsitettävä asia ja vain laaja-alaisesti käsitettynä se antaa mahdollisuuden arvo ja asennemuutokseen joka johtaa rahanjaon uudelleen organisoitumiseen ja sitä kautta kasvattaa kulttuurimarkkinoita ja täten toisi leivän useammalle kulttuuritoimijalle tässä maassa… kenties joskus oikein vientituotteeksi Ruotsin tapaan.

      Nykymalli ei ainakaan tähän kannusta, koska se lähtee siitä, että ylläpidetään StautsQuo. Tätä voi muuttaa vain, jos asenteet muuttuvat. Myös tän hetken tekijöillä, jotka pääsääntöisesti takertuvat myös olemassa olevaan StautsQuon, koska siitä se pieni leivänmuru tulee, ja sitä suojellaan kaikin keinoin ilman laajempaa näkemystä.

      Perustulon (by Vihreiden malli) ratkaisis niin monen kulttuuritoimijan perustulohuolen, joka on akuutti näillä pienillä markkinoilla (ja siksi sitä markkinaa pitäisi kasvattaa, ja se taas on aika keskeinen idea mun mielestä). Kun perustulo olisi toimijoilla olemassa, voisi rohkeutta laajentaa näkemystä löytää ja sitä kautta rahoitusrakennelma uudistuisi tukemaan mahdollisimman laajaa kulttuuriskeneä.

      Enemmän mahdollisuuksia, enemmän tekijöitä, enemmän kulttuuria, terävämpi kärki, enemmän rahaa koko kentälle.

      Delete
    3. Laajoja, ajattelevaisia kommentteja ja hyviä näkökulmia, kiitos!

      Delete
  26. Kiitos kirjoituksesta olet rohkea! Minun mielestä ratkaisut Suomen elokuva-alalle olisi Taikin yksityistäminen ja muutenkin koko elokuva-alan muuttuminen kaupalliseksi ja kannatavaksi täällä Suomessa. Ei taidealalle ihmisiä voi tuolla tavalla pääsykokeissa mitata, muutama henkilö päättää ketä pääsee sisään, hyväveli meininkiä, niinkuin Suomessa tapana. Nythän tämä elokuvatuotanto systeemi on sama kuin kävisi sossussa nostamassa rahaa(paitsi, että rahaa saa elokuvasäätiöltä harvat ja valitut). Lisäksi lähes jokainen elokuva tekee tappiota. Elokuva-ala karenssiin koko Suomessa, ennenkuin se on kannattavaa liiketoimintaa. Juuri julkaistu vuoden 2014 kokoomusnuorten tavoiteohjelma tekisi poikaa myös elokuva-alalle. Luovaksi ihmiseksi kouliinnutaan elämänyliopistossa, jos oivaltaa sen! Kyllä Suomessa vielä 50 ja 60-luvulla tehtiin ihan hyviä elokuvia, kun alalle pääsi oppipoika systeemillä muunmuassa. Katsokaa miten elokuvateatterissa kävijämäärät ovat laskeneet 50 ja 60 luvulta! Kyllä noilla katsojamäärillä taottiin rahaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen eri mieltä. Suomalainen kulttuuri on itseisarvo, eikä sen tarvitse olla kannattavaa liiketoimintaa sen paremmin kuin suomalaisen edustusurheilunkaan.

      Mutta elokuva- ja televisioala on valtavassa murroksessa, ja nyt tarvitaan nerokasta johtamista ja vahvoja visioita, miten tulevaisuudessa pärjätään niin että suomalaisilla on omaa, voimallista kulttuuria josta olla ylpeä niin maailmalla kuin kotosalla, ja jonka avulla käsitellä elämää, maailmaa ja muutosprosesseja.

      Sellaista tehdään paljon Suomessa jo nyt. Peräänkuulutan valta- ja vastuusuhteita joissa on järkeä, avointa strategisuutta ja rohkeaa johtamista.

      Delete
  27. Unohtui vielä tämä klippi laittaa, joka alla. Spede tajusi kaupallisuuden, vaikka en henkilökohtaisesti pidä hänen elokuvistaan. Mutta kuitenkin uskalsi sano vastaan valtaapitäville.

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/spede_donner_ja_elokuvan_tuki_3690.html#media=3695

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, hänellä oli oma vahva näkökulmansa.

      Delete
  28. Kiitokset tästä blogikirjoituksesta. Tämä vain vahvistaa sitä kuvaa, mikä minulla on suomalaisesta elokuvakulttuurista. Mikään ei tule onnistumaan ilman, että joku latistaa ideaasi. Toisekseen myös hieman kertoo myös koulutuksen tasosta, jonka olen epäillyt olevan vähintäänkin vaihteleva. Olen iloinen, etten aikanaan päässyt opiskelemaan elokuva-alaa. Pystyn opiskelemaan sitä itsekseni ilman ympäristön tuomia rajoituksia luovuuteen. Hulluistakin ideoista voi kehkeytä jotain todella kaunista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, toivottavasti kuva ei ole ihan noin yksioikoinen. Tämä on yhden ihmisen kokemus, monilla muilla ihmisillä on aivan erilaisia kokemuksia.

      Delete
  29. Kaiken suomalaisen huonon elokuvan alku ja juuri on valtiorahoitteisessa toiminnassa.

    Jos käsikirjoitus tehdään miellyttämään muutamaa elokuvasäätiön (tai YLE:n) virkamiestä rahoituksen toivossa, niin lopputuloksen arvaa jo etukäteen.

    Kun tälläinen toimeentulotuki on elokuvantekijöiden toimesta hankittu, sen jälkeen on sama, käykö kukaan katsomassa filmiä teattereissa.

    Amerikassa filmien (myös käsikirjoitusten myynnin) takana on markkinatalous, eli jos kysyntää ei elokuvalle ole näkyvissä, filmi ei saa rahoitusta eikä käsikirjoitus mene kaupaksi.

    Eli ratkaisuna Suomesta olisi lopetettava 1) Elokuvasäätiö ja 2) YLE, ja siirryttävä 100% yksityiseen rahoitukseen filmien teossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, itse olen tästä kanssasi eri mieltä, mutta sikäli yhtä mieltä että kaikista vaihtoehdoista on voitava keskustella.

      Delete
  30. Nämä yksityisen rahoituksen auvoisuutta toitottavat kommentoijat ovat huvittavia. Heidän poliittisesta uskonnostaan löytyy pelastaja. Pyhä markkinatalous pelastaa.

    Harmi, että markkinat eivät pidä elokuvista. Ne ovat kalliita ja riskialttiita sijoituksia. Rahat on paljon parempi laittaa vaikkapa velkakirjajohdannaisiin, niistä kun voi tehdä päätöksiä numeroiden perusteella - leffoissa pitäisi uskoa kaikenmaailman hippien luovuuteen.

    Rahojen yksityisyys ei leffa-alalla tarkoita sitä, etteikö niitä jaettaisi vähintään yhtä riskejä vältellen kuin valtion tukiaisia. Päinvastoin yksityisellä rahoittajalla ei ole mitään moraalisia ongelmia tarjota (lue: vaatia) omia korjauksiaan. Usein nämä ovat perseestä. Ihan kirjaimellisesti, pieruvitsejä ja pyllyjuttuja, koska eräskin sijoittaja sattui niitä rakastamaan. Ne rahat jäivät saamatta.

    Toisaalta myöskin yhdysvaltain elokuva-ala pyörii valtion tukiaisilla. Ne vain tulevat eri muodossa. Suoran rahoituksen sijaan siellä pelataan veronpalautuksilla ja osavaltiot kilpailevat siitä, missä käytetyistä rahoista annetaan eniten takaisin. Tämä siitä huolimatta, että siellä alalla sentään on jossain määrin toimivat yksityiset rahoitusmarkkinat - jotain mitä täällä Euroopassa ei vielä olla nähty.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, amerikkalainen elokuvateollisuus ei missään tapauksessa ole puhtaan markkinavetoista, niinkuin ei siellä ole mikään muukaan teollisuudenala. Siellähän on korporaatiososialismi.

      Rahaa on joka tapauksessa aina liian vähän. Kyse ei ole siitä miten pidetään mahdollisimman moni tekijä tyytyväisenä (eli annetaan kaikille rahaa vuorotellen) tai edes siitä, miten tehdään mahdollisimman yleisöön meneviä elokuvia (se ei välttämättä tarkoita luovimpia mahdollisia ratkaisuja). Kyse on siitä, miten luodaan vähillä resursseilla mahdollisimman innostava, innovatiivinen, uutta luova elokuva- ja televisiotyökulttuuri.

      Eli lyhyesti johtamisesta.

      Delete
    2. Kulttuurin arvostuksen monipuolistamien johtaisi ehkä kulttuuri skenen rahan jaon uudistamisenne joka loisi laajemman ja isomman kulttuuri skenen ja siis enemmän tekijöitä, enemmän mahdollistuksia enenemän kulttuuria.

      Ja tästä on kyse, pitäisi kyetä jotenkin synnyttämään laajat verkostot ja paljon tekijöitä, mutta se ei synny, jos kulttuurirahat annetaan vain laitoksille ja instituutioille. Pitää luoda mahdollisuuksia ruohonjuuritason ihmiselle päästä edes joskus kokeilemaan sinne parrasvaloihin. Se EI tarkoita, että kaikki ö luokan tekeleet pitäisi esim esittää, mutta se että suomen piiripienipyörii kulttuuriskene laajenisi, se vaatisi rakenteiden uudistamista, ja se taas ei taida onnistua kuin rahanjaon uudistamisella ja se taas ei onnistu, ellei näkemys suomalaisesta kulttuurista lavene kaikkeen ihmisten tuottamaan kulttuuritoimintaan.

      Delete
    3. Kyllä se muutos tulee ilman virallisia päätöksiä. Kyse on vain siitä, kiipeääkö virallinen osasto junaan ennen kuin se jättää asemalle. Voi olla että mulla on liiankin Piilaaksoperspektiivi, mutta netti muuttaa kaiken.

      Delete
    4. Netti muuttaa kaiken, totta. Mutta suurimpia jarruja tässä muutoksessahan on... taitelijat. Jotka tekijänoikeusjärjestöineen ovat olleet torppaamassa kaikkia verkkoansaintalogiikoita. Napster yritti saada aikaan "spotifyn" jo vuosituhannen vaihteessa (tajoutui siis maskamaan ladatusta musasta), mutta täysin kykenemättöminä ymmärtämään verkonmuutosta tekijänoikeusjärjestöt torppas idean. Nettilevitteisiä leffa ja TV tarjokkaita on kampitettu vuosia (Suomessa eism TV kaista), ja edelleenkin piraattiversiot on paremmalla kuvalla kuin esim HBO:n oman nettipalvelu. HBO on yksi firma joka ymmärsi, mitä verkko tarkoittaa ja GoT sarjan jaksot alettiin esittämään päivän sisällä joka puoella palloa, ja kas, piraattilataukset tipahti. Nimenomaan tekijänoikeusjärjestöjen vaatimuksesta hankaloitetaan tavallisen kuluttajan asemaa, HD korttilinkityksellä, kopioinninestoilla, HDMI HDCP tekniikalla. Mikään näistä ei estä eikä hidasta piratismia, mutta tekee tavalliselle kuluttajalle hankalaksi käyttää ihan omaa ja maksettua mediasisältöään.

      Delete
    5. No ei ne kyllä taiteilijat ole jotka niistä levityssopimuksista päättää tai edes oikeasti hyötyy. Tää on piraattien keskuudessa kovin suosittu fiktio, mutta siinä ei ole siteeksikään totta.

      Näiden sopimusten, ja niiden syntyhistorian ymmärtäminen puuttuu Suomessa jopa tekijöiden keskuudesta lähes täysin, puhumattakaan yleisöstä. Mutta niistä voi kyllä ihan täältä netistä lukea.

      Delete
    6. Ei ole kyse siitä onko mediakorporaatio riistäjä, vaan jälleen rakenteesta, jota taitelijat järjestöineen on pönkittämässä. Samasta ilmiöstä kyse, kun tossa aikaisemmassakin viestissä puhuin. Pidetään kynsinhampain kiinni siitä leivänmurusta joka pöydältä tippuu. Ei uskalleta rakenteita muuttaa, koska pelätään että menee vieläkin huonommaksi. Niinpä siä Teosto on osana ollut perustamassa TTVK:ta hämärtämään asiaa ja antamaan oikeutusta sanomaan ”että eihän me”. Vaikka kyllä, juuri ”te” olitte osana ChisuGatessa.

      Ja eihän siis ASCAP, BMI ja SESAC sen kummemin siä puolen rapakkoa toimi. RIAa kyttää kuluttajia ja määrittele HDMI standardeja, joissa esim videolähdöt piti poista Bluray soittimista, ettei kukaan vaan kopiois vanhalle VHS:lle.. hohoijakkaa, kun ne levyt on ihan helppo ripata tiatsikalla kahden sekunnin googlausavulla.


      Delete
    7. Teosto ei valvo elokuvien ja television tekijöiden tekijänoikeuksia, ja sinä et kyllä näköjään tiedä ihan hirveän tarkkaan mistä nyt puhut.

      Tekijöiden syyttäminen tässä on jotenkin niin älytöntä oikeasti. Samaan aikaan halutaan katsella leffoja, ja haukutaan niiden luojat asioista joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Huh huh.

      Delete
    8. Teosto esimerkkinä tekijänoikeusjärjestöstä. TTVK:n jäseniä on myös
      Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat SATU ry
      Suomen elokuvatoimistojen liitto SEL ry
      Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK ry

      Että siitä vaan pikkulapsia jahtaaman verkossa…


      ASCAP, BMI ja SESAC on osallisnea RIAA:ssa (musaskene) ja MPAA ja MPLC vaikuttaa HDMI standardointikomiteassa.

      Tarkoitus niin siellä kuin tällä on säilyttää StatusQuo. Tosin Jenkilästä on sanottava, että kun vihdoin verkko-oikeuskiistoista on päästy alkaa oleen Netflixejä jne. Tuossakin on silti ollut alueellisia rajoituksia, kun se vanhanajan alueellisuuteen perustuva ansaintalogiikka yritettiin viedä verkkoon.. huonoin tuloksi.


      Delete
    9. Minkä noista jäsenenä sitten sun mielestä taiteilijat on?

      Delete
    10. (Kannattaa lukea vaikka sellaisilla hakusanoilla kuin film distribution history tai film distribution contracts vähän taustaa. Toi teostomafia-nillitys on oikeasti niin tonttua, jos kerran vaatii jotain "oikeuksia" niin pitää edes alustavasti tietää mistä puhuu ja mistä on kysymys.)

      Delete
  31. Hyvä! Tärkeätä asiaa! Jonkun on muututtava mutta jonkun pitää myös aloittaa muutos. Vallankumous, vaikka hirvittää!

    Minulla on suunnitelma, jotta suomalaisten käsikirjoittajien luovuutta saadaan maailmalle.

    Jostain pitää aloittaa.

    Eeva Tikka
    http://www.gateofstories.fi/node/11

    ReplyDelete
  32. Loistava kirjoitus! Vahvistit omat kokemukseni ja arvioni Suomesta elokuvan kehitysmaana. Aika pienellä hiekkalaatikolla leikitään, sitten kehutaan ja palkitaan toisiaan erilaisissa televisoiduissa gaaloissa. Itse elokuvathan ovat kai sitten sivuseikka näissä piireissä.

    Suomalaisessa elokuvassa yksi suurimmista ja pahimmista ongelmista on se tietynlainen Neuvostoliiton jälkeinen painolasti ja rasite, joka ilmapiirin lisäksi tuntuu ja näkyy elokuvissa yhä edelleenkin. Draamaelokuvien pitää olla perusteemaltaan "vakavia" ja niiden tulee muistuttaa sosialistista realismia, jotta ne edes pääsevät tuotantoon. Viime vuosina taas on tuotu tähän rinnalle elokuvan hyödyntäminen umpikaupallisena kulutustavarana, josta esimerkkinä liukuhihnalta suolletut Vares-elokuvat, joissa katteet on maksimoitu.

    Suomessa elokuva on ilmaisumuotona aina ollut jonkinlaista "halpaa" b-luokan pelleilyä verrattuna "oikeisiin" taidemuotoihin, kuten teatteri tai esim. ooppera. Ero on suuri verrattuna varsinaisiin elokuvamaihin. Suomessa ei ole elokuvanäyttelijöitä ammattikuntana olemassa, joten sitä kautta puuttuu ammattiylpeyskin. Samat tyypit tekevät hommia sinne sun tänne, elokuvaroolitkin hutaistaan siinä tv- ja mainosesiintymisten välissä nopeasti muiden töiden ohessa. Ainoita varsinaisia elokuvan puolesta puhujia ja ymmärtäjiä tässä maassa on Peter von Bagh, joka sanoi jotain sen suuntaista, että ei elokuvien tekemiseen kouluja tarvita. Josta löytyy kyllä esimerkkejä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Peter Von Bagh on todella kansainvälisen tason elokuvaihminen, jolla on uskomaton kontaktiverkosto, tietämys ja näkemys.

      Delete
  33. Hei kiitos! En tiedä elokuva-alasta mitään, mutta muuten olen huomannut Suomessa saman ilmiön: pieni maa eikä uskalleta kyseenalaistaa ettei tulisi huonoa karmaa.

    Maa menisi monia harppauksia eteenpäin jos jokainen uskaltaisi ilman pelkoa sitoutua, ajatella, kyseenalaistaa, kommunikoida!

    ReplyDelete
  34. Makuasioitahan nämä, mutta mielestäni melkein kaikki ruotsalaiset tai tanskalaiset tv-sarjat ja elokuvat, jotka olen viime vuosina nähnyt, ovat olleet vähintään katsottavia ja parhaimmillaan aivan loistavia. Ollaan porukalla mietitty oikein montakin kertaa mikä suomalaisia tekijöitä vaivaa, miksi aina sama raskassoutuisuus, kaurismäkeläinen kaiho tai virnuilu, aivan kuin jokin pelko tehdä sitä työtä ihan vakavissaan.

    TAIKin kritiikki on varmasti oikeutettua, omat kokemukseni Tampereen arkkitehtiosastolta runsaan vuosikymmenen takaa ovat pitkälti samansuuntaiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, ollaan nyt reiluja että siellähän on oikeasti väki ja kaikki muuttunut, minun ajoistani on vaikka kuinka kauan aikaa. Mutta omaelämäkerralliseen teokseen laitan tietysti oman elämäni asioita.

      Toivotaan että tässä on niin kuin monessa muussakin asiassa, että mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi (tosin vuosikaupalla) perässä!

      Delete
  35. Loistava kirjoitus! Kiitos siitä. Saanut hienosti huomiota sosiaalisessa mediassa. Itsekin elokuva- ja tv-alalla työskentelevänä olen kauhulla katsonut ja monien kolleegoideni kanssa keskustellut tästä suomen alan hurjasta tilasta. Monet on täysin tyytymättömiä ja kiinnostus tehtäviä duuneja ja leffoja kohtaan on tekijöidenkin suunnalta lähes olematon. Monet tekijät ihmettelee miksi näitä rahoitetaan ja tehdään kun ovat lähes poikkeuksetta keskinkertaista paskaa. Rohkeat ratkaisut puuttuvat ja tekijätkin kyseenalaistavat ja eivät usko niihin juttuihin. Eihän siitä voi kauhean hyvä syntyä. Osaamista olisi parempaan mutta rahoituspäätökset tehdään usein väärissä paikoissa ja vääristä syistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, joku tässä on nyt näköjään kiinnostanut ihmisiä! Odotin korkeintaan paria sataa lukijaa tälle tekstille, kun ajattelin että useimmat vakilukijoista eivät taida olla alalla tai välttämättä niin kiinnostuneita. Yli 10 000 lukijaa on aika pöllämystyttävä määrä.

      No, toivottavasti tämä palveli nyt jotain rohkaistumista tai henkisen vapauden tunnetta muillakin kuin itselläni!

      Delete
  36. Moi!

    Kirjoittelen Helsingin Uutisiin ja nämä ovat mielestäni mielenkiintoisia pointteja.
    Haluaisitko tulla meille vaikka sähköpostilla haastatteluun asian tiimoilta?

    Minut saa kiinni joko numero +358401952302 tai sähköpostilla toni.tervo@lehtiyhtyma.fi

    Toni Tervo
    Toimittaja
    Helsingin Uutiset

    ReplyDelete
  37. Hauska ja osuva kirjoitus! Olen itse asunut nyt kymmenen vuotta San Franciscossa ja olen taidealalla, joten kirjoituksesi osui ja upposi.

    ReplyDelete
  38. Hyvä teksti, vahvisti joitain omia epäilyksiäni, joita olen pitänyt tähän mennessä lähinnä kateellisen minäni jankkauksina. Mutta näkeehän sen jo kotimaisia ohjelmia katsomalla, miten vähän ammattitaitoa siellä keskimääräisesti on.

    Osa ongelmaa ovat taidekoulut, jotka työntävät valmiita taiteilijoita pihalle sellaista tahtia, ettei kukaan edes ehdi miettiä onkohan tuolla oikeasti jotain osaamistakin. Eikä tarvitse ollakaan, paperihan todistaa ihmisen ammattitaitoiseksi. Aivan kuten olen itse filosofian maisteri, vaikka en tainnut viiden vuoden aikana lukea kuin muutamaan tenttiin ja gradunkin kirjoittelin läpi sen enempiä murehtimatta. Ja FM ollaan silti, vaikkei ehkä pitäisi, jos suomalaisissa korkeakouluissa olisi minkäänlaista kontrollia.

    Sääli on se, että Suomessa(kin) katsotaan vain papereita. Sitten meillä on valelääkäreitä, narsistisia johtajia, huonoja johtajia ja taiteilijoita, joilla ei ole mitään sanottavaa tai lahjojakaan.

    ReplyDelete
  39. Sun kirjoitus menee suoraa mun suoneen. En ole elokuva-alalla, tavallinen tallustaja vaan, mutta jotain tiedän luovasta alasta kun olen graafikko. Jostain syystä uskon siihen että kritiikkisi osuu tosiseikkoihin ja tosiongelmiin. Surullista sanoa, mutta jotain tuosta lahjakkuuden tuhlaamisesta, pelon ilmapiiristä, huonosta koulutuksesta, suun tukkimisesta ja pelon ilmapiiristä kun näyttää toteutuvan muillakin aloilla, kuin elokuvassa. Meillä on kansallinen tukostila, stagnaatio kuten sanot. Kirjoituksesi vahvistaa mun ajatusta siitä, että kaikki on kiinni asenteesta. Suomessa ruikutetaan koko ajan että meillä ei ole rahaa (puutteen uskonto) ja ettei me voida tehdä sitä ja tätä (uhrina olemisen uskonto). Kuitenkin, samaan aikaan, meillä on varaa heittää sitä lahjakkuutta pois, ja hukkaamme paljon ihmisten taitoja ja resursseja työpaikoilla muutoinkin. Pomot käskee ja työntekijä vikisee. Ole siinä sitten luova! Luovuus voi toteutua vain vapaudessa ja rohkeudessa kyseenalaistaa!

    ReplyDelete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...