Sunday, December 1, 2013

Hippielämän vaaroista ja houkutuksista

Vietimme Kiitospäivää Wilbur Hot Springsissä ja jouduimme taaskin toteamaan, että alaston hippielämä aiheuttaa kaikenlaista sekavaa ajattelua ja ylenmääräistä rentoutumista, joka ei ole tuottavalle kansalaiselle mitenkään järkevää eikä tarpeellista kapitalismissa.

Esittelen tässä hippielämän suurimmat vaarat. Varokaa niitä. Missään tapauksessa ei kannata ainakaan lähteä mihinkään hippihotelleihin lojumaan, jos haluaa säilyttää otsarypyt ja kortisolitasot ja luterilaisen tunnelman.


Hipit houkuttelevat tavallisia ihmisiä porukoihinsa muun
muassa valtaamalla vanhoja kylpylähotelleja omiin tarkoituksiinsa.
Hippihotelleissa saatetaan esimerkiksi vaatia, että kenkiä ei
käytetä sisätiloissa. Sillä tavalla hämmennetään tavallinen
ihminen heti alkumetreillä, jotta hänen ajatuksiinsa voidaan
alkaa vaikuttaa. 
Hippihotelli saattaa olla aivan harmittoman, jopa viattoman näköinen.
Huoneissa on usein hieman mökinomainen, rauhoittava tunnelma.
Ja ikkunasta näkyy luontoa. Näin tavallinen ihminen saadaan
vaivihkaa viihtymään.
Tavallinen ihminen alkaa huomaamattaan lötkötellä.
Lötköttelyyn on varattu usein kokonaisia huoneita. Niissä saattaa olla kotoisa
takkatuli, mukavia jättisohvia ja kattava kirjasto, josta pahaa-aavistamaton
tavallinen ihminen valitsee itselleen jotakin mieluista luettavaa.
Hippien taideteoksetkin esittävät pelkkää lötköttelyä, ei mitään
tuottavaa toimintaa eikä sankaritekoja.
Aivan tavalliset taloudenhoitoon varatut tilat, kuten keittiö,
maalataan häiritsevän kirkkailla väreillä.
Hippihotellin asukkaat pakotetaan kokkaamaan keskenään yhteiskeittiössä
omat ateriansa, ja näin he joutuvat seurustelemaan keskenään ja saattavat
jopa ajautua lainaamaan esimerkiksi oliiviöljyä ventovierailta ihmisiltä.
Tavallinen suomalainen ihminen saattaa alkaa tuntea olonsa
niin turvalliseksi, että hän ryhtyy aivan luottavaisesti
valmistamaan lohikeittoa ulkomaalaisten keskellä.
Myös musiikkisoittimia jätetään lojumaan julkisiin tiloihin. Hipit
saattavat milloin tahansa käydä niihin käsiksi ja ryhtyä meluamaan
häiritsevästi ja luulemaan olevansa jotenkin muita  parempia,
että heillä on muka oikeus laulaa ja esiintyä yleisillä paikoilla.
Suuri osa hippitaiteesta on hyvin epämääräistä, ja koostettu
erilaisista kierrätysmateriaaleista, kuten tämäkin mikä lie
tissin muotoinen tötsäke. 
Kaiken maailman höyheniä ja muuta roskaa ripustellaan
periaatteessa ihan normaaleihin kiviaitoihin.
Ja puihin.
Ja ripotellaan maastoon.
Tämä on olevinaan joku intiaanien elämänpyörä.
Rojuista rakennellut rituaalipaikat on tietysti laitettu kauneimman vaellusreitin varrelle.
Mikään laki tai asetus ei ilmeisesti kiellä tällaista toimintaa.
Tiibetiläisiä rukouslippuja ripustellaan puihin. Että ei vaan
mitenkään avaran luonnon keskellä tavallinen ihminen
voisi rentoutua ja unohtaa näitä maahanmuuttajia.
Maastopalo, jossa puut ovat hiiltyneet mustiksi, on voinut aivan hyvin alkaa
ties mistä hippien rituaalista jossa on polteltu herra yksin tietää mitä.
Maastosta löytyy kaikenlaista rojua, jota väitetään sata vuotta
sitten toimineen kaivoksen työntekijöiden jätöksiksi.
Mikä pahinta, hipit viihtyvät kuumissa, tuliperäisissä lähteissä
kuin mitkäkin Naganon lumiapinat. 
He kylpevät myrkynvihreässä rikkivedessä ilkialastomina,
tyystin piittaamatta pienimmistäkään siveellisyyssäännöistä.
He rakentelevat yllättävän viehättäviä rakennelmia ja pitävät ne
hämäävän siisteinä ja hyvin hoidettuina, niin että tavallinen
ihminen saattaa epähuomiossa ottaa kaikki vaatteensa pois ja
ryhtyä remuamaan mineraalilähteissä muka vapautuneena. 
Kaiken maailman joogaa ja hierontaa tyrkytetään tietysti oheis-
palveluina, niinkuin ei tavallinen ihminen olisi jo muutenkin
riittävän sekaisin komeista, tatuoiduista hippinuorukaisista joita
pyörii joka nurkalla. 
Psykedeelisin värein maalattuja Buddhan kuvia tungetaan
tietysti joogatiloihin.
Ja ties mitä tanssivia epäjumalankuvia asetellaan ruohikoihin.
Missä ovat järjestyssäännöt? Kysyn vaan.
Tässä on hippien säälittävä yritelmä säännöistä - ja nekin annetaan
vasta kun epäilyttävän reporanka ja hyväntuulinen tavallinen
ihminen on lähdössä viimeinkin normaalitodellisuuteen, jossa
pääsee työpaikalle, saa tankata autoa ja jonottaa ruokakaupassa.

Mitä jos tavallinen ihminen nyt erehtyy hymyilemään vieraille,
tyrkyttämään heille lainaksi oliiviöljyä, tai ottamaan rennosti
liikenneruuhkassa? Kuka vastaa jos niin käy? Kyllä yhteiskunnan
pitäisi jotenkin puuttua tällaiseen meininkiin.

9 comments:

  1. Pelottavaa ja kiusallista :-/ Vaan eiköhän moiseen humpuukiin sentään jokin laki löydy, ja jos ei löydy niin tehään! Niin!

    ReplyDelete
  2. Tämän kaiken kokeneena, en unohda sitä koskaan,

    ReplyDelete
  3. :D
    Mikä kauheinta, hippien vaikutus tunkeutui tämän internetin välityksellä tänne kaukaiseen Suomeen saakka ja aiheutti palavaa kaipuuta hippihotelliin.

    ReplyDelete
  4. Kyllä tuollaiset hippipaikat pitäisi lailla kieltää! Ja sitten vielä blogin kautta yritetään käännyttää... No, opin tästä kuitenkin sen, että naisilla on siis tötsäkkeet! ;-)

    ReplyDelete
  5. Ai että, miten hieno hippihotelli! Miten noi sängytkin on niin muhkeita ja pehmeän näköisiä siellä Amöriikan maassa? Ihmettelenpä vaan täältä kivikovien sänkyjen luvatusta maasta, eli Italiasta käsin... :/

    ReplyDelete

Hei, kerro nimesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...